Suomi-ilmiöitä

Varsovaa on hemmoteltu viime aikoina jos jollain Suomi-ilmiöllä. (Eikä tämä nyt taida mitenkään viitata Eppu Normaaliin...) Tällä viikolla oli suomalaisen elokuvan katselmus ja Niko, lentäjän poika -elokuva on juuri nyt elokuvateattereissa. Viikko sitten oli suomalaiset joulumyyjäiset, joka oli valtava suksee - kaikki leipomukset sekä Suomesta tilatut elintarvikkeet katosivat alta aikayksikön! Onnekseni olin myyntipöytien takana kökkäjoukoissa, joten selvisin ehjin nahoin siitä ryysiksestä... Mutta tunnelma oli katossa ja joulutortut, hernekeitto ja glögi tekivät kauppansa!

Jo aikaisemmin syksyllä yliopistolla oli kaksipäiväinen seminaari Puolan ja Suomen historiasta osana Venäjää, ja viimeisen kuukauden mittaan Varsovassa on käynyt muutamia suomalaisia arvovieraita. Meidän laitoksella oli ilo saada professori Kirstinä pitämään vierailuluentoja kirjallisuudesta. Lähetystö puolestaan organisoi luentoja, joilla vierailivat Esko Aho ja Alexander Stubb, ja sattuman kautta samana päivänä Stubbin kanssa luennoi Martti Ahtisaari, joskin vähän eri paikassa ja eri aikaan. Ja jouluvalojen sytyttämishäppeningin päävieras oli Joulupukki - Suomesta tietenkin! En itse ollut tänä vuonna oikeaan aikaan liikenteessä, että olisin nähnyt hänet, mutta eräs opiskelijani oli päässyt juttelemaan ja raportoi, että kyllä se oli Suomesta, kun se puhui suomea niin hyvin! :)

Työnkuvaani kuuluu suomen kielen ja kulttuurin opettaminen, joten yritän pitää aina huolen, että opiskelijat ovat ajan tasalla kaikesta Suomeen liittyvästä, jota täällä tapahtuu. Heidän lisäkseen kaikki ystäväni (tietenkin Aart Jan sekä Tom Norjasta, Elena Moldovasta sekä kaikki paikallisväestön edustajat) saavat minulta ja Pekaltakin erinäisiä Suomi-tietouden hippusia milloin mihinkin aiheeseen liittyen. Historian, kielen, kulttuurin ja monen muun alan kuriositeetit alkavat olla heillä jo hyvin hallussa!

Tämän hyvin sujuneen syksyn ja kaiken Suomi-fiilistelyn jälkeen on tosi ihanaa aloittaa rentouttava joululoma, ja erityisen huippua on aloittaa se lentämällä Aart Janin kanssa - minnekäs muualle kuin koto-Suomeen.

Kaikkeen tottuu

Ai että mihin kaikkeen? Noh, minäpä kerron.

- Naapureihin. Mummoihin, jotka aina juttelevat, vaikka tietävät kyllä, että käsityskykyni on rajallinen. Mummoon, joka otti yhtenä päivänä postimieheltä meidän paketin jemmaan, kun me ei oltu kotona, ja koputti illalla oveen toimittaakseen sen perille. Lapsiin, jotka elävät jonkinlaisessa sijoituskodissa tässä samassa rapussa. Outoihin, vähän pummin näköisiin tyyppeihin, joita yhteen naapurinasuntoon välillä ramppaa.

- Avaimiin. Mainitsinkohan, että mun avainnipussa on 6 avainta, yksi postilaatikkoon ja viisi eri oviin? No, siihenkin tottuu. Ja on oikeastaan ihan kivakin, että me ollaan vielä yhden erillisen portin takana, kun niitä pummin näköisiä tyyppejä tässä joskus pyörii; onpa joku niistä joskus nukkunut yönsäkin meidän rapussa.

- Roskakuiluun. Paitsi silloin se ei ole kiva, kun se on tukossa.

- Hissiin. Se toimii yleensä, mutta joskus ei. Joskus se tulee vain seitsemänteen kerrokseen. Joskus se ei lähde seitsemännestä kerroksesta. Silloin tällöin (käsittämättömän usein kumminkin) lamppu palaa, ja hissi on pimeänä. Näiden jännitysmomenttien lisäksi hissi on tolkuttoman hidas, eikä se "muista" kuin yhden tilauksen kerralla. Olemme nähneet, miltä näyttää 5. kerroksessa asuva henkilö, kun hän joutuu käymään 8. kerroksessa siksi, että me painoimme nappia ensin. Ei iloiselta.

- Tulikuumiin pattereihin. Lämmitys on täysillä koko ajan. Patterin termostaattinupit kyllä pyörivät, mutta ei sillä ole mihinkään mitään vaikutusta. Yöllä on kuuma, vaikka ikkuna on vähän raollaan koko ajan. Kukkaa pitää kastella hulluna, kun se nuupahtaa patterin lämmössä, mutta kun sen kuitenkin pitäisi saada olla auringossa...

Rehupiiklesiä lainatakseni "Aina joku rimpula retajaa".

Mutta on niitäkin asioita, joihin ei totu. Niin kuin siihen, että jos haluaa kierrättää muovia, lasia, metallia ja paperia, täytyy käydä siellä huoneessa, johon roskakuiluun heitetyt roskat päätyvät... Tai siihen, että meidän sisäpuhelin hälyttää joka kerta, kun joku näppäilee oman ovikoodinsa. Tai kun joku soittaa johonkin asuntoon ja meidänkin puhelin soi. Tai siihen, että me kuulemme sen keskustelun sieltä jostakin asunnosta: "Halloo? Joo, mä avaan." Tai kun kaikki tämä tapahtuu neljältä yöllä. Ja uudestaan kymmenen minuutin päästä... Onneksemme tämä on kuitenkin jo taaksejäänyttä elämää, ongelma ratkaistu ja puhelin korjattu.

Haluaisin lopuksi vielä korostaa, että en tarkoita valittaa. Tämä on äärimmäisen mielenkiintoista ja antaa kummasti perspektiiviä. Ja jos vielä ajattelee, että asiat ovat jossakin päin maailmaa paaaljon huonommin, niin mikäs tässä on ollessa! Kuten sanoin, kaikkeen tottuu.

Pyhäinpäivä

Marraskuun ensimmäinen, siis pyhäinpäivä on Puolassa hyvin tärkeä päivä. En vähättele sen merkitystä suomalaisille, mutta täällä volyymi on ihan toista luokkaa. Ja kai sekin jotain kertoo, että Suomessa päivä on fiksattu lauantaihin 31.10.-6.11. välisenä aikana, kun täällä se on aina 1.11. ja nyt, päivän osuessa sunnuntaihin, yliopistossa pidetään ylimääräinen vapaapäivä maanantainakin.

Ihmiset käyvät hautausmailla, vievät kukkia ja kynttilöitä, siivoavat haudat... Ei siis vielä mitään epätavallista. Volyymi, jolla tämä tapahtuu, on kuitenkin jotain aivan muuta kuin Suomessa. Viime vuonna kävin hautausmaalla aika myöhään pyhänpäivän illalla ja väkeä oli silloin vielä aika lailla liikenteessä, mutta kuulin silloin, että päivällä oli täytynyt jonottaa päästäkseen porteista sisälle. Tänä vuonna me päätimme mennä hautausmaalle jo päivää aikaisemmin välttääksemme ruuhkat. Yksin emme silti olleet - no, meitä jo oli 10 hengen ryhmä - sekä "vierailijoita" että kaupustelijoita oli liikenteessä. Markkinahulinaakin nimittäin riittää: hautasmaiden lähellä myydään kynttilöitä, kukkia, popcornia, karkkia...

Huikeinta (myönnän, että tämä voi kuulostaa vähän hassulta) mielestäni pyhäinpäivässä kuitenkin on julkisen liikenteen järjestelyt. Normaalina päivänä tästä meidän läheltä menee 3-4 bussilinjaa 5-10 minuutin välein. Tämän viikonlopun aikana kaupungissa kulkee kuitenkin 23 erityistä hautausmaabussia, jotka lähtevät kaupungin eri hautausmailta noin 5 minuutin välein! Siispä meidänkin lähiristeyksessä valojen vaihtumista odottaessa saattoi nähdä 7 bussia yhtäaikaa. Wau.

Erityisen vaikutuksen nämä bussit tekivät minuun, koska olen muutaman kerran ollut vähällä myöhästyä töistä bussien takia. Varsovan bussiliikenne on kyllä jokseenkin legendaarista, joten sen varaan ei pitäisi koskaan täysin laskea. Eräs kommentti kertoo tilaanteesta loistavasti: "Miten bussi, jonka pitäisi mennä 10 minuutin välein, voi olla myöhässä puoli tuntia?" Ensisijaisesti käytän siis bussia, mutta onnekseni myös raitiovaunut kulkevat läheltä.

Joskus kuitenkin käy niin, että varasuunnitelmistakaan ei ole hyötyä. Pari viikkoa sitten odotin ensin bussia, mutta olin jo pysäkille mennessäni melko varma, että se on turhaa. Läheisessä risteyksessä nimittäin oli muutama poliisi, jotka eivät päästäneet autoja mihinkään, ja sillä kadulla, jonka varressa minä odottelin, ei liikkunut yhtään autoa. Ja lähistöllä pörräsi pari helikopteria. Ratikkapysäkillä kuulin sanat delegacja ja presydent, joiden ymmärsin olevan syynä kaikkeen. 20 minuutin jälkeen delegacja sitten ajoikin ohi, oletettavasti entisen gheton alueelle ja siellä sijaitseville muistomerkeille laskemaan seppeleitä. Delegaatioon kuului yli 20 autoa, joten selvästi kyseessä oli Hyvin Tärkeä Henkilö.

Pääsin ratikalla välietapille, josta hyppäsin bussiin päästäkseni yliopistolle. Varasuunnitelma toimi tähän asti, mutta ei pelastanut tilannetta, koska delegacja ajeli ympäri kaupunkia ja keskustan liikenne oli aivan sekaisin. Normaalisti työmatkaani menee n. 15-20 minuuttia, nyt siihen kului vähän yli tunti. Ehdin juuri ja juuri tunnille, kaikki opiskelijat eivät. He kuitenkin pystyivät valistamaan minua myöhästymisen aiheuttajasta, delegaation sydämestä: Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli vierailulla ja pisti koko kaupungin sekaisin. Harvemmin sitä pääsee syyttämään noin korkea-arvoista tahoa omien aikataulujen ja asioiden sekoittamisesta, joten käytin tilannetta röyhkeästi, mutta ilomielin hyväksi koko loppupäivän. :)

Oma koti kullan kallis

Olemme nyt asuneet uudessa kodissa kaksi viikkoa ja yhden päivän. Ja täytyy sanoa, että on kyllä mahtavaa!

Kun palasin Varsovaan, elin melkein kaksi viikkoa matkalaukkuelämää. Minulla oli tietenkin minun vanha kämppäni Sokrateksessa, mutta koska minun täytyi tyhjätä huone kesäloman ajaksi ja säilöä tavarat kellariin, paluu ankeanharmaaseen huoneeseen ei hirveästi houkuttanut. Tietenkin olisin voinut taas vaihtaa verhot ja sisustaa kaiken kotoisammaksi. Koska kuitenkin olimme jo päättäneet Aart Janin kanssa alkaa etsiä asuntoa, ajattelin, etten ala heti purkaa laatikoita ja kasseja, jos tärppäisi... Ja se kannatti!

Asuin siis Aart Janin yksiössä, ja siellä luimme netistä vuokrailmoituksia. Tarjolla oli paljon asuntoja kaukana keskustasta (ei kiitos), kalliita yksiöitä (ei kiitos), rumilla, vanhoilla huonekaluilla kalustettuja kaksioita (yök, ei todellakaan!) sekä asuntoja, jotka olivat ihan kivoja, mutta ei ihan just sellaisia kuin me halusimme. Ensimmäisen tarkastamamme asunnon ainoa ongelma oli se, että se oli ensimmäinen asunto - emme uskaltaneet ottaa sitä, jos kumminkin löytäisimme jotain parempaa... Se kannatti, koska jo seuraava asunto oli se oikea! Viikko Varsovaan tuloni jälkeen meillä oli vuokrasopimus kourassa, ja 5 päivää myöhemmin suurin osa tavaroista oli jo muutettu.

Muutto olikin sitten oma lukunsa... Meillähän ei tietenkään ole autoa, tuttavilla ei ole autoja ja muuttoauto olisi tullut aika kalliiksi, eikä siinä kohtuullisen hintaisessa firmassa ollut autoja vapaana meidän haluamanamme päivänä. No, julkiset kulkuneuvothan kulkevat paikasta toiseen, joten tavaroita roudattiin ratikassa, bussissa, metrossa ja taksissa! :) Ja onneksi yhdellä ystävällä oli auto, jolla saatiin kuljetettua suurimmat ja hankalimmat tavarat.

Julkisia kulkuneuvoja hyödynnettiin myös viikko sitten, kun menimme Ikeaan piiiitkän ostoslistamme kanssa. Suunnilleen kaikki löytyi (asunto tosin on kalustettu, niin ikään Ikea-mööpeleillä): lamppuja, jotain astioita ja muuta pikkusälää sekä tärkeimpänä työpöytä ja -tuoli. Tehokkaita shoppailijoita siis oltiin, mutta ei ehkä kauhean fiksuja. Tavaraa oli pal-jon! No, eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa Ikea-kassit kauniisiin käsiin ja suunnata linja-autolle. Aikamoinen tuskin taival, painoa kasseissa ehkä 40 kiloa, mutta kotiin päästiin!



No, millainen meidän asunto sitten on? Ihana valoisa 40-neliöinen kaksio keskustassa, vanhan kerrostalon 8. kerroksessa. Siis tuolla, sormi osoittaa meidän olohuoneen ikkunaan ja sen oikealla puolella on vielä makuuhuone.



Mun työmatka kestää nyt puolet vähemmän kuin Sokrateksesta, ja Aart Janin työmatka taisi lyhentyä samassa suhteessa. Ja tietenkin kaikki muukin on lähellä, Vanhakaupunkikin vain kävelymatkan päässä! Alue oli aikoinaan Varsovan gettoa, joten lähellä on myös paljon tärkeitä muistomerkkejä ja historiallisia paikkoja. Alueen talot on rakennettu 50-luvulla, mikä luo omaa, mukavaa tunnelmaansa. Vanha talo miellyttää minua ja meitä kovasti, mutta luo myös omia haasteitaan. Viime perjantaina vesivahinko oli lähellä, kun keskuslämmitys laitettiin päälle ja yksi patteri ryösäsi vettä lattialle... Ja hissi on ehkä hitain koskaan valmistettu. Mutta kaikki tämä vain tarkoittaa, että seikkailu jatkuu!

Täällä jälleen!

Huh, en voine kuin pyytää anteeksi, etten ole ilmoitellut itsestäni mitään 146 päivään! Siinä ajassa Phileas Fogg olisi ehtinyt maailman ympäri melkein kaksi kokonaista kertaa. Minäpä en ole ollut niin tehokas, vaikka kaikenlaista olenkin puuhaillut. Kolmen kuukauden kesälomasta noin 2-3 viikkoa, laskutavasta riippuen, on oikeasti ollut lomaa. Paraikaa vietän niitä viimeisiä lomahetkiä.

Viikko sitten palasin Suomesta takaisin Varsovaan ja pikkuhiljaa täytyy valmistautua tulevaan lukuvuoteen, joka alkaa 1.10. Sitä ennen kuitenkin ehtii tapahtua kaikenlaista, niin kuin vaikkapa muutto uuteen kotiin yhdessä Aart Janin kanssa. (Häntä voi pitää yhtenä syynä siihen, etten ole pahemmin kirjoitellut toukokuun 8. päivän jälkeen, aloimme nimittäin seurustella 9.5. :) Kerron siitä asunnosta myöhemmin, ja muutosta - se on jo ensi lauantaina!

Sitä odotellessa hengailen Varsovassa ja yritän taas totutella puhumaan puolaa. Todistuksen mukaan olen A2-tasolla, mikä määritellään selviytyjän tasoksi. Joo-o, selviydynhän minä, mutta kyllä kesän aikana tosi tehokkaasti on unohtunutkin asioita. Aart Janin hyvä kielitaito on tietenkin suureksi avuksi, mutta täytyy oppia pärjäämään itsekin, joten ei muu auta kuin yrittää saada suu auki oikeissa paikoissa. Ja silmät kanssa täytyy pitää auki, ei sitä koskaan tiedä, mitä oppii. Tämmösen lauseen opin viime sunnuntaina taidenäyttelyssä. Vapaa suomennos: Eikös olisi hauskaa pissata pullaan? :)

Tässä muutamia asioita, joista suomalainen – tai ainakin minä tulen iloiseksi Puolassa:

- Opiskelijoiden ihmeelliset mielenkiinnon kohteet ja lausunnot Suomesta tyyliin ”Luulen, että minun olisi pitänyt syntyä Suomeen”.

- Sima, jota tein opiskelijoiden maistettavaksi ja jota itselle riitti kahdeksasta litrasta vain pari kupillista, mutta joka oli ainakin Anian mielestä parasta, mitä hän on koskaan juonut! Ja omastakin mielestä aivan kelpo simaa. :)

- Bomfunk MC's:n Freestyler lauantai-iltana klubilla, jonka tanssilattia on täynnä ja jossa muutkin kuin minä laulavat täysillä mukana (V-v-v-vapaatyylinen) ja tanssivat kreisinä.

- Se, että uutisissa kirjoitetaan kahdesta puolalaisesta, jotka osallistuvat Löylyn MM-kisoihin Heinolassa, ja että toinen niistä on mun entinen opiskelija ja nykyinen ystävä Bart! Englanninkielinen uutinen täällä: http://www.polskieradio.pl/thenews/sport/artykul107715_if_you_cant_stand_the_heat_.html


- Muumit! Ensi viikolla täällä ensi-iltansa saava elokuva on siis Muumi ja vaarallinen juhannus, joka on alunperin ollut animaatiosarja ja joka on nyt restauroitu ja tuotettu elokuvaksi. (Suomen ensi-ilta oli viime vuonna) Mielenkiintoinen fakta on se, että Muumien maailma -sarja tehtiin aikoinaaan puolalais-itävaltalaisessa animaatiostudiossa!


- Apocalyptican keikka, joka oli 17. huhtikuuta, jossa oli paljon ihmisiä ja joka oli mahtava!

- Lääkärintodistus, jonka on kirjoittanut Apocalyptican Eicca Toppinen!!! Opiskelijoiden täytyy poissaolonsa vastineeksi tuoda lääkärintodistus, ja opiskelija, joka oli Apocalyptican keikan takia poissa yhteensä kaksi oppituntia, osoitti erityisen hyvää asennetta tuomalla mulle Hyvin Erityisen Lääkärintodistuksen. Kopio (en tietenkään voinut riistää häneltä alkuperäistä) on kehyksissä ja siinä lukee (jostain oudosta syystä englanniksi) jotain tällaista: ”Karolina on ollut sairas, koska hän oli meidän keikalla ja se on sairasta. Elina, sinun täytyy olla hyvin kiltti Karolinalle, koska meidän kuunteleminen voi aiheuttaa vakavia sairauksia. Tohtori Eicca Toppinen (+muut) Apocalyptica-sairaalasta” :D

Hyvää perustuslain päivää!

En voi uskoa, että kuukausi on taas vaihtunut... Suomessa on siis vietetty pitkää viikonloppua ja vappua. Toivottavasti itse kullakin oli hauskat wappupirskeet! Täälläkin pitkä viikonloppu on nyt sunnuntaissa, joka on siis perustuslain päivä. Tiesittekö, että Puolassa ensimmäinen perustuslaki kirjoitettiin jo vuonna 1791 ja että se oli ensimmäinen Euroopassa ja toinen koko maailmassa? Täytyy tunnustaa, että minä en tiennyt. Kompensoidakseni tämän tietämättömyyden aion pian lähteä viettämään tätä päivää varmaan monen muun varsovalaisen kanssa ihanaa Łazienki-puistoon, jonka Vesipalatsissa tämä historiallinen perustuslaki on nähtävissä.

Nyt on myös kulunut viisi vuotta siitä, kun Puola liittyi Euroopan Unioniin. Sen kunniaksi Kulttuuripalatsin julkisivua peittää hervottoman kokoinen EU-lippu ja illalla järjestetään ilmaiskonsertti Teatteriaukiolla. Aikomuksenani on suunnata myös sinne.

Pitkä viikonloppu alkoi tietenkin vappupäivästä, jota täällä ei – ehkä vastoin yleistä käsitystä – erityisemmin juhlita. Tietenkin se on työn päivä, ja varmasti niin halutessaan olisi voinut löytää jotain vappuparaateja. Ymmärsin kuitenkin, etteivät ne ole kovin suosittuja, koska aikaisemmin ihmisten oli pakko osallistua niihin ja siksi nykyään ihmisten mieluummin viettävät perustuslain päivää. Itse kuitenkin vietenkin toukokuun ensimmäistä eli majówkaa oikein mukavissa tunnelmissa. Pekan kautta tutustuin hollantilaiseen Aart Janiin, jonka kautta olen tutustunut Dominikaan, Jacekiin, Beataan ja moniin muihin. Dominika kutsui meidät maalle, äitinsä kotiin päiväksi ja sinnehän mentiin! Ihana päivä auringosta ja hyvästä seurasta nauttien! Grillattiin, syötiin, juotiin, käytiin kävelyllä... Käsitykseni puolalaisten vieraanvaraisuudesta sai vahvistusta erittäin mukavalla tavalla.

Keskiviikkona alkaa Juwenalia, jonkinlainen opiskelijoiden juhla, johon liittyy konsertteja, juhlia ja ties mitä. Koska perjantai on Juwenalian vuoksi vapaapäivä, myös ensi viikonloppu on pitkä vapaa. Saas nähdä, mitä kaikkea mukavaa sitten on tiedossa!

Investointeja

Tänään olen täyttänyt ensimmäisen puolalaisen veroilmoitukseni. No, pääsin oikeastaan tosi helpolla, koska Ania taas kerran oli korvaamattomana apuna. Mutta mitäpä olisi lomakkeiden täyttö ilman muutamaa virastovisiittiä? Tälläkin kertaa kävimme kolkuttelemassa parille ovelle, koska jotkut (älä vain kysy mitkä) summat eivät täsmänneet. Onni oli virastokierroksella myötä, sillä tapasimme lopulta todella avuliaan rouvan, joka huomasi virheen, täytti lomakkeet (oman inhimillisen mokansa vuoksi kahdesti!) puolestani ja kertoi myös, että saan veronpalautusta! Jei! Nyt tarkistelen, että kaikki on oikein – joo-o, ihan kuin voisin muutakaan väittää - ja yritän keksiä hyvää vastausta vielä yhteen ruutuun. Täällä nimittäin voi lahjoittaa 1 %:n veroistaan hyväntekeväisyyteen. Ihmettelinkin, mitä tarkoittivat ne kaikki 1 %-mainokset, joita viime viikkoina olen nähnyt... No, puolankielisessä listassa on valittavana 1158 eri organisaatiota, joten päätöksenteossa voi pieni tovi mennä.

Veronpalautuksen käyttökohdetta minun ei sitten tarvinnutkaan miettiä. Päätin nimittäin jo joku aika sitten, että jos jatkan töitä täällä, hankin sen kunniaksi imurin. Voisi sitä kai jotenkin muutenkin juhlistaa, mutta kaikkiruokaisen kokolattiamattoni innoittamana ajattelin, että imuri olisi hyvä investointi. Tänään sen sitten kävin ostamassa ja odottaa nyt, että pääsisi hommiin. Ja sitä kyllä riittää, sillä en ole imuroinut pitkään aikaan. Hotellissa kyllä on ollut kolmekin huuveria, mutta ne alkoivat hajota palasiksi ja sen viimeisenkin romun on nyt joku jemmannut itselleen. Joku oli kirjoittanut hissiin surumielisen viestin, jossa imuria anottiin palautettavaksi respaan... Tänään ajattelin imuroida mahdollisimman pitkään ja hartaasti, että saan kaikki naapuritkin kateellisiksi. Ja sitten alan periä vuokraa imurin lainasta. ;)

Pari viikkoa sitten investoin lämpömittariin. Jos nyt investoinnista voi puhua: ostin halvimman ja pienimmän, vaikkakin myös sievimmän. :) Se oli tuossa mun parvekkeella ja muutamana päivänä ehdinkin siitä tarkistaa lämpötilan. Kunnes... Kiirastorstaina loikoilimme Kristan ja Petrin kanssa tässä mun huoneessa, kun parvekkeelle lensi kaksi naakkaa. Nousin hätistämään niitä ja lähtiväthän ne – mun lämpömittarin kanssa!! Ei siinä sitten auttanut kuin katsoa, kun naakka lennähti vastapäisen talon parvekkeelle ja sieltä samaisen talon tuuletuskanavaan pesäänsä. Voin vain kuvitella, kuinka sen naapurit kadehtii sen hienoa lämpömittaria... Seuraavan mittarin junttaan kiinni parvekkeeseen, niin että se naakka myös säilyttää naapurustonsa arvostuksen. Tai sitten vain ostan useamman. Hyväntekeväisyyttä sekin.

Kesä!

Viimeksi, kun kirjoitin, oli takatalvi. Siitä on kuitenkin jo ehtinyt kulua ihmeellisen paljon aikaa, ja sinä aikana kesä on tullut! Ehkä paikalliset vielä kutsuvat sitä kevääksi, mutta mulla on jo ihan kesäfiilis. Päivisin lämpöä on vähintään 15 astetta, ruohoa leikataan, kukat kukkivat, syreenit tuoksuvat huumaavasti... Siitä on pian kolme viikkoa, kun yhtäkkiä, yhdessä päivässä kaikki muuttui. Kävelin kaupungilla ja tajusin, että oli lämpimin päivä koko täällä oloni aikana – ja koko kaupunki oli aivan erilainen! Ja nyt, kahdessa viikossa kaikki kasvit ovat räjähtäneet kesäkuosiin. Jos et usko, voit kysyä ystävältäni Kristalta, joka tuli tänne 6. huhtikuuta ja näki sen muutoksen. Esimerkiksi hevoskastanjat olivat tuolloin silmulla, ja eilen lehdet olivat jo tämän kokoisia!



Kuten sanoin, ihmeellisesti taas on aika vierähtänyt, ja sinä aikana on tapahtunut paljon muutakin kuin vain muutos vuodenajassa. Tärkeimpinä mainittakoon suomalainen karaoke, joka oli aivan mielettömän mahtava kokemus ja loistava suksee! Paikalla oli tietenkin meidän opiskelijoita ja heidän ystäviään, mutta myös paljon muita. Chłodna 25:n alakerta oli t ä y n n ä ihmisiä ja tunnelmaa! Seuraavasta karaokesta jo kyseltiin, mutta katsotaan nyt. Ei makeaa mahan täydeltä. :) Toinen huippujuttu oli Kristan visiitti. On todella ihanaa saada tärkeitä ihmisiä tänne. Vietimme pääsiäistä typötyhjässä Varsovassa vähän sairastellen (tai minä vähän ja Krista enemmän), mutta hyvässä seurassa.

Nyt on myös varmistunut se, että jatkan töitä täällä Varsovassa. Minusta tulee CIMOn suomen kielen ja kulttuurin yliopistonopettaja eli ulkomaanlehtori elokuun alusta alkaen. On mukavaa, että voin jatkaa töitä tuttujen kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa. Haasteita täällä kyllä riittää, mutta sehän on vain hyvä. Tuntuu siis tosi hyvältä jatkaa täällä, vaikka välillä onkin ikävä juttuja koto-Suomesta. Tahtoo kunnon saunaan! :) No, koska palkkani vähän muuttuu, pääsen toki käymään Suomessa useammin. Ja tietenkin nyt teillä, jotka haluatte tulla tutustumaan Varsovaan, on enemmän aikaa toteuttaa matkanne. ;)

Mitä kuuluu?

Kukkuluuruu. :)

Luulin, että hulabaloo hellittäisi, mutta ei siltä tunnu. Mutta itseäin vain syyttää saan, olen ilmeisesti aina ja ikuisesti viime tingassa tekemisen mestari. No, kyllä joskus onnistuukin: perjantaina on suomalainen karaoke ja sen järjestelyt on ihan hyvällä mallilla. Kopkop tosin tässä vaiheessa, oon juontajana ja ehdin siis vielä tuskailla torstai-iltana ja -yönä sekä perjantaina ennen tapahtuman alkua moneen kertaan... Mutta ainakin opiskelijat osaavat monen monta biisiä, suosikkeja taitavat olla Mombasa ja Joutsenlaulu.

Mitäs kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua sitten edellisen kirjoituksen? Töitä tietysti, mutta kenelläpä niitä ei olisi. Hmm... Pari viikkoa sitten Joannalla oli konsertti Jimmy Bradley's -irkkupubissa. Ohjelmistossa oli mm. musikaaliklassikoita ja Edith Piafia. Pikantin lisän konserttiin toi vakiasiakkaiden joukko, jotka hoilasivat viehättävän epävireisesti mukana mm. Milordia. Samassa paikassa käytiin myös juhlistamassa Pyhän Patrickin päivää. Eräs irlantilainen, joka on asunut Suomessakin jonkun aikaa, tokaisi, että tämä on se päivä, jolloin irlantilaiset juovat kuin suomalaiset. No, tiedä sitten siitä, mä ainakin lähdin aikaisin kotiin, jotta jaksoin herätä reippaasti opiskelemaan puolaa. Samassa ryhmässä opiskelevaa irlantilaista ei kyllä näkynyt...

Viime sunnuntaina olin katsomassa Carmenin Kansallisoopperassa. Sanoisinpa vain, että VAU, sekä oopperasta että esityspaikasta! Joanna myötävaikutti tähänkin, sillä hän soitti mulle lauantaina ja kysyi, haluaisinko lähteä. Jaa että haluaisinko? Pientä päänvaivaa tuotti pukeutuminen, mutta sitten mietin mielessäni, että minulla on aika heikot mahdollisuudet ylipukeutua tässä maassa (kaikella kunnioituksella puolalaisten naisten naisellista tyyliä kohtaan), joten ykköset päälle ja menoksi! Joanna on tosiaan virallinen Varsova-opas, joten sain aika hyvän tietopaketin Kansallisoopperasta. Sain myös tietää, että perinteisiin kuuluu, että ensikertalaisen täytyy käydä ostamassa pieni pullo shampanjaa yhdestä tietystä myyntipisteesä. Ja perinteitähän tietenkin kunnioitetaan. Jos joku haluaa mennä oopperaan, niin mä voin kyllä lähteä mukaan. ;)

Ehdin jo kehua, kuinka keväistä Varsovassa on. Hah! Eilen illalla ja yöllä on tullut melkein 20 senttiä lunta ja lisää tupruttaa. Eli suolaloskamössössä kahlaamisesta ei vielä päästy eroon... Aamulla puolan tunnille marssiessani näin, kun bussilastillinen (!) kaupungin katuosaston miehiä tuotiin Krakowskie Przedmiescielle eli jonkinlaiselle (turisti)pääkadulle putsaamaan lumia. Aseinaan heillä oli vaneriset lumentyöntimet. Salli mun nauraa, ja kyllähän mä nauroinkin. :) Ja naureskellessani takatalven aiheuttamalle järkytykselle odottelen toki minäkin kevään toista tulemista. Ja sitä sopii odottaa vaikkapa Mombasan kuumia tunnelmia hoilaten...

Kiirekiire!

Viimeksi kerroin, miten kalenteri täyttyy, ja siitä seurauksena on vähän kiirettä. Siksi en ehdi nyt kirjoittaa kovin paljon, vaikka olisikin mielenkiintoista pohtia naistenpäivän kunniaksi suomalaisten ja puolalaisten naisten yhtäläisyyksiä ja eroja. Tuntui esimerkiksi jotenkin hassulta, kun täällä näkyi tänään huomattavasti normaalia enemmän kukkia myynnissä. En minä osaa mieltää, että naistenpäivää pitäisi jotenkin juhlia, tai että se päivä olisi erityinen kukkienantamispäivä. Ehkä asiat Suomessa tai ainakin minulla itselläni ovat hyvin. Siitä olen kuitenkin iloinen, että ystäväni Heidi ja Sami saivat tänään tyttövauvan: tyylikästä synnyttää naistenpäivänä! Onnea Ouluun! :)

Vaikka en viettänyt erityisesti naistenpäivää, olin kuitenkin koko päivän kaupungilla, jotta viikon ainoa vapaapäivä tuntuisi vapaalta – kotona odottavat tuntisuunnitelmat ja puolan opinnot. Niin, pian loppuvalla viikolla aloitin taas puolan opinnot. Tälläkin kertaa pääsin kurssille mukaan jälkijunassa, mutta nyt missasin vain 3 oppituntia ja mikä parasta, opettaja on huomattavasti auttavaisempi kuin edellisellä kurssilla. Ainoa varjopuoli onkin kurssin ajankohta – uhraan opinnoilleni vapaapäivieni, maanantain ja keskiviikon aamut klo 8.30 alkaen! Mutta tuokaan ei oikeasti ole varsinaisesti mikään kamala asia, on kai aika normaalia tehdä jotain järkevää tuohon aikaan. Omat työt vain yleensä painottuvat iltapäivään ja iltaan ja siksi unirytmikin on kääntynyt aamun torkkuun. Nyt kuitenkin jo mukavasti ramasee, joten vielä vähän kertausta ja sitten nukkumaan. Jaksaa sitten aamulla ajatella ja opiskella, ja päivällä suunnitella, ja iltapäivällä opettaa, ja illalla käydä kaverin konsertissa, ja... vaikka mitä!

Aika lentää

Tuo on niin klisee, mutta se vain on totta... Nyt on jo helmikuun loppu, oon ollut täällä 5 kuukautta! Ja huomenna alkaa maaliskuu, kuukausi, jolloin keskilämpötila alkaa olla jo plussan puolella. Täällä oli vielä viikko sitten aika lailla lunta, mutta nyt se on jo sulanut. En voi vielä varsinaisesti puhua kevään tulemisesta, mutta sieltä se vain puskee, sen huomaa jo käyvän ajatuksissa ja parina päivänä sellaiselta on jo vähän tuoksunutkin. Esimerkiksi tänään ulkona tuntui samalta kuin Suomessa maaliskuun lopussa. Odotan kovasti kevättä, koska paikoin ankean harmaa kaupunki saattaa näyttää viehättävältä kaiken alkaessa vihertää. Ja täällä on niin paljon ihania puistoja, joissa haluaisin notkua. Tässä odotellessa aion mennä megaostari Arkadiaan etsimään uudet kengät – edelliset alkaa vaan levitä käsiin, tai jalkoihin – ja todennäköisesti ensi viikolla jo hyvillä mielin luovun talvitakista.

Jotta puistoissa notkumista odotellessa ei tarvitsisi pyöritellä peukaloitaan, on hyvä kehittää vähän toimintaa. Eilen vietimme Kalevalan päivän aattoa, jonne opiskelijoiden kanssa valmistelin Kanteletar-esityksen, opettajien kanssa pantomiimiesityksiä ja jossa katsottiin Rauta-ajan ensimmäinen osa. Ensi viikolla Panu Rajala vierailee Puolassa ja Varsovassakin luennoimassa, seuraavalla viikolla Tuomo Lahdelma erään toisen henkilön kanssa (himputti, en vain koskaan muista...) tulee Erasmus-ohjelman kautta luentovierailulle – mukavaa vaihtelua omaan työhön ja myös opiskelijolle! Mutta mikä parasta, minä, Ania ja muut laitetaan pystyyn suomalainen karaokeilta! Ania tarttui ideaani suomalaisesta diskosta, jota mä ajattelin ihan limudiskona keskellä päivää laitoksella, mutta hupsista vaan, nyt meille on varattu Chłodna 25 perjantai-illaksi ja lähetystö on myös mukana, jos ei muuta niin ainakin tiedotuksessa! Siistiä! Jos teidän nurkissa pyörii suomalaisia karaoke-dvd:itä pölyttymässä, ne voi nyt lähettää tänne hyötykäyttöön... Eräs opiskelija jo kysyi, mitä siellä voi laulaa: ”Ei kai siellä ole mitään The Rasmusta, mutta suomenkielistä musiikkia? Onko siellä Popedaa? Pitkä kuuma kesä on paras biisi!” Oikealla asenteella siis ollaan liikkeellä! :)

Muutenkin kalenteri täyttyy: sijaistunteja Centrum Europy -kielikoulussa, ehkä myös yksityistunteja samassa lafkassa, puolan kurssi maanantai- ja keskiviikkoaamuisin (argh, mutta mikään muu aika ei sovi!) ja erinäisiä bileitä koko ajan laajenevan tuttavapiirin kanssa. Nytkin pitäisi valmistautua tapaamaan x-määrä ihmisiä metroasemalla, josta jatkamme jonnekin paikkaan y bilettämään. Mikäs tässä on siis ollessa, enpä ainakaan istu vain kuuntelemassa tylsänä, kun aika lentää ohi – minä lennän sen mukana!

Loma!

Näyttää käyvän niin, että ensin lomailin puolet helmikuusta ja loppuajan yritän kirjoittaa siitä, mitä lomalla tein. Työt siis alkoi viime viikolla, ja aina se kurssin aloitus tuntuu olevan yhtä hektistä. Jatketaan kuitenkin vielä lomamuistoilla.

Osa 3. Äiti ja isä kylässä

Perjantai 6. helmikuuta usean kuukauden houkuttelu ja suunnittelu konkretisoitui mukavalla tavalla: äiti ja isä tulivat viikoksi kyläilemään! Kohteena oli tietenkin minun kotikaupunkini Varsova, mutta myös Berliini, jotta voisimme yhdessä nauttia Keski-Euroopassa matkailun helppoudesta. Varsovassa pörrättiin ympäri niin, että voin sanoa heidän nähneen melkeinpä kaikki mahdolliset nähtävyydet – en ainakaan ihan helposti olisi voinut keksiä uusia kohteita. Ja Berliinissäkin ehdimme ottaa kahdesta vuorokaudesta aika lailla irti!

Vaarallisia tilanteita ei onneksi ollut, mutta vauhtia sitäkin enemmän. Sunnuntaiaamulla metroilimme kohti juna-asemaa ja Varsova–Berliini-expressjunaa, kun yhdellä pysäkillä kaikkien matkustajien käskettiin poistua metrosta. Onneksi olimme aika lähellä keskustaa ja asemaa, mutta meillä ei silti ollut ylimääräistä aikaa hukattavaksi, koska matkanjohtajataidoissani oli aamulähdön suunnittelun kohdalla pieniä puutteita. No, ulos metrosta ja pysäkiltä, ei auttanut muu. Taksi oli ainoa hyvä vaihtoehto, mutta ehdin kyllä sanoa ääneen jo senkin, että ehkä sitten mennään seuraavalla junalla. Tyylipuhdas kädenheilautus sai kuitenkin taksin tekemään sähäkän u-käännöksen ja pelastajamme saapui. Sanoin taksimiehille kunnon komediakliseen: ”Meillä on tavallaan kiire”. Hän ymmärsi tarpeeksi englantia, ja olimmekin juna-asemalla nopeammin kuin ehdimme sanoa kissaa pitkähäntäiseksi eläimeksi. Ja nopeammin kuin olisimme olleet alkuperäisen kuvion mukaan...

Toinen vauhdikas tilanne sattui Berliinissä. Olimme menossa S- tahi U-bahn-junalla jonnekin, ja menimme portaita alas. En huomannut, että äiti ja isä olivat tulossa vasta vähän kauempana, kun totesin, että mennään tuolla junalla ja kipaisin kyytiin. Ja sitten ovi menikin kiinni! No, kokemattomammat maailmanmatkaajat olisivat saattaneet hätääntyä, mutta ei me. Varsinkin kun nykytekniikka ojensi meille auttavaisen kännynsä. Soitin äidille ja me kaikki nousimme seuraavaan junaan, eri pysäkeiltä vain. Ei sen kummempaa. Isä vain totesi myöhemmin, että hän ei olisi tiennyt meidän hotellin nimeä, jos pahemmin oltaisiin eksytty toisistamme. Voi olla, että tässäkin olisi matkanjohtajalla vähän parannettavaa. :)

No, ehkä ei ihan paras matkanjohtaja, mutta hyvä opas kumminkin! Täällä on nyt käynyt kolmet vieraat, ja täytyy todeta, että koko ajan vain tietämys paranee, kun muille kertoilee Varsovasta ja käy itse ja vieraiden kanssa eri paikoissa. Suosittelen kyllä Varsovaa kaupunkilomakohteeksi – tämä on mielenkiintoinen, monipuolinen ja sopivasti kummallinen paikka. Ja opaspalvelut huippuluokkaa... ;)

Loma!

Osa 2. Reissu

Puhuimme Sannan kanssa jo tänne Varsovaan tullessa, että olisi kiva reissata Puolassa. Viime hetkillä – siis viimeisinä päivinä, jotka Sanna oli vielä täällä – päätimme tarttua tuumasta toimeen ja lähdimme pienelle Varsova–Toruń–Łódź–Varsova-turneelle. Junat olivat hitaita, mutta me tehokkaita: 36 tunnissa ehtii nähdä paljon ja vaihtaa kaupunkia monta kertaa!

Toruń oli kaunis, historiallinen kaupunki, jonka vanhakaupunki oli mukavan kompakti. Tosi tunnelmallinen paikka, jossa tosin meinasi olla vaikeuksia löytää kahvilaa – meidän Varsovassa korkealle asetettuihin kriteereihin sopivaa – mutta sitten kun löytyi, niin se olikin oikein ihana! Lisäksi kaupungissa oli sympaattisia mummoja, joiden kanssa harjoitimme vähäisiä puolan kielen taitojamme. Yksi luuli, että minä olen valkovenäläinen, toinen jäi siihen luuloon, että olemme irlantilaisia... Noh, Mikołaj Kopernikuksen kotikaupunkiin kumminkin kannattaa muidenkin suunnata, suosittelen.

Łódź (lausutaan ehkä Vudz) sitten olikin kaikkea muuta kuin kaunis... Se oli rähjäinen ja epämiellyttävä, ehkä jopa hiukkasen pelottava. Varsovassa en ole kokenut oloani pelokkaaksi, mutta Łódźissa teki mieli pitää laukustaan kaksin käsin kiinni. Kerjäläisetkin kävivät melkein iholle, hui. Ah, tuota sanaa ei pitäisi käyttää, koska se on ruma sana puolaksi, mutta kuten sanon opiskelijoillekin, kun se joskus lipsahtaa: se on suomea. :)

Oli Łódźissa kivojakin juttuja, esimerkiksi Manufaktura, Euroopan suurin ostoskeskus (luulen, että se ei ole ainoa, joka määritellään suurimmaksi, mutta minä ainakin vakuutuin: se oli iso, ja ihan hieno paikka myös) sekä Piotrkowska-katu, joka on piiiiiiitkä ostoskatu. Tapasimme myös entisen opiskelijani Bartin sekä pianisti-Artturin (Arthur Rubinstein), jonka kanssa pääsimme kaverikuvaankin!


Reissu oli oikein hyvä, olen (ja tiedän, että myös Sanna on) tyytyväinen, että näimme kaksi niin erilaista kaupunkia. Mihinkähän sitä seuraavaksi reissaisi? Listalla on ainakin Gdańsk, Wrocław, Pozńan... Ehkä menen Katowiceen tai Krakovaan, ettei tarvitse kikkailla noiden erikoismerkkien kanssa! ;)

Loma!

Osa 1. Bileet

Mun ja Sannan yhteiset bileet, siis mun synttäribileet ja Sannan läksiäiset oli saaduista kiitoksista päätellen suksee! Me varattiin pöytä 20 hengelle Plan B -baarista, vietiin mukanamme vähän evästä ja ostettiin drinkkilippuja. Huolimatta siitä, että kaikki eivät päässeet tulemaan, vieraita oli mukavasti ja tunnelma oli loistava. Vieraita oli yhteensä 23 ja he edustivat 11 eri kansalaisuutta. Tuli tosi hyvä mieli, kun näki, miten moniin ihmisiin on tutustunut täällä ollessaan!

Plan B:stä jatkettiin jo pienentyneellä porukalla ullakolle bileisiin. En tiedä, mikä paikan nimi on, mutta voinen kutsua sitä Ullakoksi. Paikkaa ei mainosteta missään, vaan tieto siitä leviää ihmiseltä toiselle. Ja paikan suosio varmaankin perustuu siihen, että se vaikuttaa salaperäiseltä ja kielletyltä. Nimensä mukaisesti Ullakko sijaitsee ullakolla, ja sinne päästäkseen pitää kiivetä aika monet rappuset. Ihmisiä ja meininkiä paikassa riitti, mutta me olimme hyödyntäneet omia drinkkilippujamme hiukan liian vähän, joten emme viihtyneet Ullakolla kovin pitkään. Tai no, kyllä kello sitten jo oli viisi, kun pääsimme kotiin...

Taksimatka oli opettavainen: Kaupungissa on paljon taksifirmoja, ja niillä on vähän erilaiset kilometritaksat. Nyt taksimatkamme oli kuitenkin kalliimpi kuin mikään aikaisemmista, vaikka olemme tulleet kotiin pidempienkin matkojen päästä. Olen kyllä lukenut, että taksikuskit saattavat jymäyttää ulkomaalaisia, mutta pääsin nyt siis todistamaan, että niin voi käydä. Saimme pyydetyn kuitin, jonka yleensä pitäisi auttaa hinnan alenemista, mutta se oli käsinkirjoitettu ja epämääräinen. Meidän kummankaan kielitaito, sisu ja virkeystila ei riittänyt asian korjaamiseen. Silloin otti päähän ja pahasti, mutta onpa nyt taas saatu yksi kantapääopetus. Ja lisäksi: Me maksoimme noin 20 zlotya ylimääräistä, mutta minä olen saanut joskus kympin liikaa vaihtorahaa, ja lähtöpäivänään Sanna sai lentokenttätaksilta myös kympin liikaa. Eli nyt on tilit tasan Varsovan taksien kanssa. :)

Kiva päivä!

Torstaina 29.1. oli kiva päivä, koska
- heräsin syntymäpäiväonnitteluun.
- aurinko paistoi melkein koko päivän.
- olin aamulla hyvissä ajoin hoitamassa hommia.
- sain tehtyä kaikki ne työt, jotka halusinkin ja jotka olivat itsestäni riippuvaisia.
- hillitsin itseni kertomasta, mitä oikein rehellisesti ajattelin Polonicumin tavasta hoitaa kurssitodistuksien jakaminen sekä sen tavan negatiivisesta vaikutuksesta omien tehtävieni hoitamiseen.
- hillitsin itseni myös ostamasta housuja, joita en oikeastikaan tarvinnut.
- loma alkoi.
- nauroin niin paljon Anian ja Sannan kanssa Chłodna 25:ssä punkkulasillis(i)en äärellä.
- sain niin paljon ihania onnitteluviestejä ystäviltä ja perheeltä – ja juuri sopivia lahjoja: valokuvia ja sanomalehtiä!
- se oli aatto päivälle, jolloin pidämme bileet Sannan kanssa Plan B-nimisessä baarissa... Niistä kuullette lisää. ;)

Turvallista elämää

Eilen oli ehkä elämäni turvallisin baari-ilta. Vaiko Eplik ja Eliit, virolainen kokeellisen musiikin bändi soitti eilen Hydrozagadkassa, joka on klubi Pragassa. Kun menimme sinne, meidän laukut tarkistettiin ja oven lähellä oli myös turvamies koiran kanssa. Myöhemmin turvamiehiä näkyi myös muualla baarissa. Vähän ihmettelimme, mutta meille sanottiin vain, että tämä johtuu VIP-vieraista. Kun Ania tuli, hän esitteli meille Radekin, joka oli järjestänyt kyseisen illan, ja saimme kuulla, että turvatarkastus johtui Viron presidentistä! Hän oli Puolassa valtiovierailulla ja oli ilmoittanut haluavansa tulla Eliitin keikalle! Kuulimme myös, että ennen kuin me tulimme koko baari oli tyhjennetty ja paikka oli tutkittu koirien kanssa... No, Viron presidentti ei koskaan ilmestynyt paikalle, ja Radek sanoi, että puolalaiset eivät olleet halunneet hänen tulevan sinne. Mutta olipa melkein mahdollisuus bailata Viron presidentin kanssa!

Niin, pakko on vetää sanoja sen verran takaisin, että tiedä nyt siitä turvallisuudesta. Mulla on mustelmia, kun joku jatkuvasti hyppi jaloille, ja Sanna sai kunnon tällin kyynärpäästä takaraivoon. Keikalla (ja sen jälkeenkin) oli nimittäin loistavan kreisi meininki!

Täällä asunnossa nyt pitäisi olla turvallista, sillä viime maanantaina koko hotellin kaikki huoneet desinfioitiin. En tiedä, miksi tällainen toimenpide haluttiin toteuttaa, enkä ole varma, haluankokaan tietää. Tiedotteessa kerrottiin desinfiointiaineen olevan vaaratonta ihmisille ja eläimille. Ohjeina oli tyhjentää erityisesti keittiön kaapit, suojata ruoat ja siirtää huonekaluja n. 10 senttiä seinästä. Mä tosin vähän tyrin, kun jotenkin ymmärsin, että vain keittiö desinfioidaan, joten järjestin vain keittiön... Sanna sairasti silloin ja oli todistamassa tätä tapahtumaa: valkotakkinen mies oli käynyt kaasupullon näköisen objektin kanssa huoneessa ja ruiskinut ainetta sattumanvaraisesti sinne tänne. Että tiedä sitten, mitä iloa siitä oli – ainakin tuli vietyä kaappiin kertyneet lasi- ja metallipurkit ynnä muovipullot pois. Siis olen ”kierrättänyt”, koska kaikki päätyvät kuitenkin samaan roskikseen... Elämä Sokrateksessa on mielenkiintoista. Huomenna sähköt on pois 6 tuntia. :)

Mitäs muuta? Aika on mennyt tällä viikolla tenttien kanssa – sain muuten puolan tentistä 4 eli hyvän – ja samoissa tunnelmissa jatkan vielä ensi viikollakin. Sitten alkaakin loma! Sanna lähtee pian takaisin Suomeen, joten tiedossa on isot bileet ensi perjantaina. Sannan läksiäiset ja mun synttärit. Tänään just varattiin paikka ja nyt mietitään, missä saatais leivottua korvapuusteja tai mitä tarjottais tavallisen kakun sijasta. Sitten vähän reissataan, ja sitten pian jo äiti ja isä tuleekin tänne: huone jännittävästä Sokrates-hotellista on jo varattu! Paljon kivaa on siis tiedossa, ja se on kyllä ihan parasta. Siitä tulee jotenkin turvallinen olo, kun tietää, ettei ole yksinäistä eikä tylsää.

Viikko vaihtuu seuraavaan

Taudista on toivuttu, kämppä on lämpimämpi, koska sääkin on, ja vettä tulee (alkoi tulla saman päivän illalla eli aika nopsasti putket korjattiin). Eli kaikki on taas aivan hyvin.

Tämä viikko meni töitä paiskiessa. Omien tuntieni lisäksi korvasin Sirkalle pari tuntia, jotka hän oli sijaisena mun sairastaessa. (Huomenna korvaan Sannan pitämät tunnit, koska nyt Sanna sairastaa.) Lopputestit alkavat ensi viikolla, ja ne ovat olleet mielessä jo tällä viikolla. Tentti on suunnitteilla, vaikka suunnitelmat ovatkin enimmäkseen vielä päässä ja hahmotelmina paperilla. Perjantaina töiden lisäksi kokoustelin kahteenkin otteeseen, ja toinen kokouksista oli ehkä kamalin, jossa olen koskaan ollut. Tavallisten asioiden lisäksi siellä käsiteltiin myös yhden unkarin lehtorin erottamista, ja laitoksen henkilökunta, me, hänen kollegansa äänestimme siitä asiasta. Vaikka minulla onkin selkeä mielipide varsinaisesta asiasta, tuntui silti kamalalta äänestää toisen ihmisen työpaikasta. No, asia ei ole vielä lopussa, vaan seuraavaksi asiaa käsitellään tiedekunnassa ja ties missä. Huh, aikamoista, sanon minä.

Onneksi perjantaina oli mukavakin kokous, sillä palaveerasimme suomen opettajien kanssa (ensimmäisen kerran oltiin kaikki koolla, kivaa) ja suunnittelimme vähän tulevaa. Tiedossa on ainakin Kalevalan päivän tapahtuma 27. helmikuuta. Olisi kiva tavata opiskelijoita enemmän luokan ulkopuolella, ja siihen tuo Kalevalan päivän aatto on hyvä tilaisuus. Mutta vapaa-ajan viettoa viriteltiin jo viime tiistaina Klimat-pubissa, johon kutsuttiin opiskelijoita ja suomen opettajia puhumaan suomea ja pelaamaan biljardia. Ja laulamaan karaokea! Nyt kekkerit pistettiin pystyyn aika lyhyellä varoitusajalla ja tenttiaika lähestyy, joten paikalla oli vähänlaisesti porukkaa. Mutta kovasti läsnäolleet kehuivat ideaa, joten eiköhän me oteta uusiksi. Enää tarvitsee houkutella baarin henkilökunta soittamaan silloin tällöin suomipoppia tai suomalaisia karaokelevyjä, jotta illasta saadaan entistä opettavaisempi. :)

Opettavaisesta tuli mieleen, että toin joululomalta mukanani aika lailla kirjoja – tosin nyt jo kaipailen niitä lisää – ja haluan antaa erityiskiitoksen Juusolle. Sain Juusolta Markus Kajon kirjan Kettusen kannettava, ja mulla on ollut sen parissa niin hauskaa! Mahtava tapa vältellä puolan tenttiin lukemista! Tässä yksi minipakina (keksin määritelmän juuri äsken):
---
Taipuu

Jos persus (eli ahder) olisi latinaa ja taipuisi 2. deklinaation maskuliinin mukaan, silloin sen vokatiivimuodoksi kai tulisi perse. Heh heh! (Itse keksin äsken, sonkyllähyvä!) Häähä! Tällä mie elän kauvan!
---
Hahah, loistavaa! Siksikin, että voin samaistua tähän niin hyvin. Mietin nimittäin samanlaista juttua viime kesänä junassa: Sana puo on Etelä-Pohjanmaan murteessa käytetty sana, joka tarkoittaa takamusta. No, senhän harvoin, jos koskaan käytetty monikon inessiivi on poissa! Sonkyllähyvä!!!

Tipaton tammikuu...

...sai tänään aivan uuden merkityksen. Vesiputki on rikkoutunut talomme lähellä ja koko taloon ei näin ollen tule vettä. Mitään tietoa ei vielä ole siitä, milloin vika saadaan a) paikallistettua tai b) korjattua. Jännittävää.

No, onni onnettomuudessa on se, että voin sairastaa piilossa peiton alla ainakin tänään ja huomenna eikä minun siis tarvitse murehtia sitä, että tukka pitäisi pestä. Vaikka kauppaan kyllä pitäisi raahautua ostamaan vettä, mutta enpä ole ennenkään kuulunut niihin ihmisiin, jotka meikkaavat lähikauppareissullekin. :)

Täällä jälleen!

Hyvää uutta vuotta kaikille vielä kerran!

Nyt on sitten Suomen kaffit hetkeksi ryystetty. Joululoma oli ihana, ja huippua oli, että lumi- ja pakkastilaus toimitettiin just jouluksi perille. Joku on tilannut saman paketin myös tänne Varsovaan, ja täälläkin pakkanen huitelee -15 asteen tietämillä. Muuten aivan ok, mutta mun huoneen ikkuna ja parvekkeen ovi falskaa aika railakkaasti, vaikka viritinkin filtinkauhtanan ja tyynyjä esteeksi. Nyt suoritan lämpötilamittauksia ja toivon saavani apua tilanteeseen respasta. Apu olisi erityisen kivaa siksi, että olen itse kuumeessa. Onneksi peittoni on hyvin paksu ja lämpöinen, joten en joudu palelemaan koko aikaa. :)

Toivon kovasti, että en sairastele kovin pitkään. Olisi kiva nähdä taas opiskelijat ja tietenkin päästä töihin – varsinkin, kun meillä on tentit parin viikon päästä ja vielä jotain pitäisi ehtiä opiskella ennen sitä. Mutta jos olen vielä huomenna kipeä, ei auta kuin mennä lääkäriin. Se vois toki olla ihan mielenkiintoinen kokemus... Naurattaa jo valmiiksi, että ”minä olen sairas” näin naisen sanomana on puolaksi ”jestem chora”, ja ch lausutaan hoona... No joo, hekoheko. :) Parin viikon päästä on myös puolan tentti. En tiedä naurattaako silloin enää, vaikka kyllä opettaja kovasti valoi meihin uskoa, että kyllä te siitä pääsette läpi. Joo-o, niin mäkin aina sanon mun opiskelijoille, vaikkei se valitettavasti aina ihan niin menekään. Sanon myös aina opiskelijoille, että muistakaa opiskella lomalla. Mutta en tietenkään itse tehnyt mitään ja olin aivan pihalla eilisellä tunnilla. Taas tuli todistettua, että noudatan hyvin periaatetta ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin minä sanon”.

Nyt alkaa varpaita palella tässä tietokoneen ääressä niin, että taitaa olla parasta sujahtaa peiton alle lämmittelemään. Ei ihme, sillä mittari näyttää, että lattianrajassa lämpöä on 15 astetta... Vaikka just lomalla sanoin jollekin, että ihan lämmin on ollu kämpässä, taitaa sittenkin olla totta toinen puoli siinä sanonnassa, jonka kuulin mun kämppikeltä Ranskassa asuessani: ”Täällähän on kylmä kuin puolalaisessa kerrostalossa!”

Onneksi ostin Helsinki-Vantaan lentokentältä lämmikettä: luvassa minttukaakaota iltapalaksi ja sitten painun pehkuihin. Dobra noc!