lauantai 1. toukokuuta 2010

Kevätretkiä

Noin kuukausi sitten Eyjafjallajökull tuuttasi ilmaan sen verran tuhkaa, että meinasi mennä "häämatka" Belgiaan jännäksi... Mutta kaikki onnistui loistavasti! Vaikka kuulimmekin jälkeenpäin, että meidän lento lennettiin, olimme tyytyväisiä, että toteutimme suunnitelma B:n eli matkustimme junalla. Olimme ajoissa perillä, ja junamatka oli hauska seikkailu. Ja ymmärtääkseni myös huojensimme mm. morsiamen stressiä huomattavasti, koska Aart Jan oli hänen bestmaninsa eli jonkinlainen todistaja vihkiseremoniassa ja läsnäolo oli pakollinen. Häät olivat mukavat ja aika erilaiset kuin Suomessa, joten siinäkin mielessä kokemus oli kiva!


Tässä kuvassa me ollaan antamassa meidän lahjaa hääparille. Vasemmanpuoleisen tyypin tunnistanette, vieressä tietysti Aart Jan, sitten ovat Joanne ja Viktor, Aart Janin pikkusisko poikaystävänsä kanssa, sekä tietysti Bas ja Netke, joka on siis Aart Janin isosisko. Tuossa toisessa kuvassa hääpari kuuntelee Aart Janin heille soittamaa biisiä, ja näkyypä tässä paremmin myös Netken hääpuku. Huomaa, että iltaversiossa ei ole hihoja. :)


Koska häät olivat jo perjantaina, meillä oli aikaa hengata Belgiassa vielä häiden jälkeenkin. Lauantaina junailimme Gentiin, missä Joanne on asunut ja ollut töissä tammikuusta lähtien. (Riekhoffin sisarukset siis asuvat kaikki tällä hetkellä ulkomailla.) Turistina siellä sitten hengailtiin hiukan, ja sunnuntaina palattiin kotiin Brysselin kautta. Kuvassa meitsi nojailee gentiläisen sillan kaiteeseen.


Belgian reissu ei ole ollut ainoa ulkomaanmatkani tänä keväänä. Maaliskuussa olin Riiassa viikonlopun verran. Se oli monella tavalla mielenkiintoinen kokemus: ensimmäinen kerta Riiassa, ensimmäinen kerta seminaarin pääpuhujana! Se oli siis Viron suomenopettajien täydennyskoulutusseminaari, jossa olin puhumassa suomen puhekielen opettamisesta. Pätevää, vai mitä?


Ei elämä tietenkään pelkkää matkustamista ole, mutta viikonloppuisin yritämme löytää monenlaista puuhaa, jotta elämä ei pyörisi vain työasioiden ympärillä - mitä se valitettavan suurelta osin tekee päivästä toiseen niin, että tätäkin blogitekstiä on kirjoitettu kohta kolme viikkoa... Varsova onneksi tarjoaa paljon hyviä vaihtoehtoja rentoutumiseen. Ihan vaikkapa vain hauskoja kahviloita tahi mahdollisuuksia metsäretkiin.




Kabatyn metsässä hassuttelimme tällaisen perhepotretin, jossa meidän lisäksi ovat mukana Anne, "uusi" kollegani, sekä Jacek, Aart Janin entinen työkaveri. Tarkennettakoon kuitenkin, että he eivät ole pariskunta, vaan Anne on laillani löytänyt täältä itselleen ulkomaalaisen hellun. :)

Uusia reissuja suunnitellaan, Puolan sisällä ja Suomeen ja muuallekin. Seuraavaksi olisi tarkoitus lentää Hollantiin Aart Janin kaverin häihin tämän viikon torstaina. Menee vain taas turhan jännäksi; alkaa vähän näyttää siltä, että tuhkapilven aiheuttamilla lentokenttien sulkemisilla ja meidän matkoillamme häihin on jonkinlainen korrelaatio... Älä tule paha pilvi, tule hyvä pilvi! :)