Tänään koin sen, mistä olen niin paljon kuullut puhuttavan: ensimmäiset jäähyväiset. Nyt tajuan konkreettisesti, miten helppoa ulkomailla on tutustua muihin ulkomaalaisiin, ja nyt sain myös aavistuksen siitä, miltä tuntuu, kun he lähtevät takaisin kotimaihinsa. Esimerkiksi Mikołaj sanoi nähneensä Kuopiossa opiskellessaan kolme Erasmus-opiskelijoiden sukupolvea, ja siihen mahtui kuulemma vähän liian paljon hyvästejä.
No, täällä onneksi jatkuu lukukausi tammi-helmikuulle, joten koko totuus valkenee minulle vasta myöhemmin, mm. sitten kun Sanna lähtee... Mutta nyt, kun slovenialainen Miha, johon olen tutustunut puolan kurssilla, lähtee takaisin kotiin, tuntuu vähän kummalliselta. Olisi ollut kiva tutustua paremmin; nähdäänköhän me enää. (ja kun nyt kuitenkin joku miettii, niin ei, en ole ihastunut Mihaan;)) Olen miettinyt näitä samoja asioita ennenkin tutustuessani omiin opiskelijoihini, mutta se on kuitenkin vähän eri asia – tutustuminen on erilaista, kun on opettajana tai jos on samanvertainen, ihminen tutustumassa uuteen kulttuuriin.
No, on mulla muutakin asioita ikävä kuin uusia, ja vanhojakin, kavereita. En tajunnut, miten paljon ikävöin suomalaista kahvia, ennen kuin join sitä viime lauantaina suomalaisilla joulumarkkinoilla, ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen kuukauteen. Se oli nii-in hyvää, että aloin itkeä! Ehkä sympaattisen hanuristin kauniisti soittama Jouluyö, juhlayö vaikutti, mutta silti. Huh, reaktio oli itsellenikin niin suuri yllätys, että sitten alkoikin vain naurattaa. Mutta hain toisenkin kupillisen, ja nyt odotan, että saan juoda kunnon kahvia Kainaston kotona pannukaupalla lisää.
Niin, joulu lähestyy stressin siivittämänä... Huippua on lennähtää Suomeen lomailemaan, jahka tässä vielä pidetään viimeinen oppitunti (joululaulantaa), vietetään laitoksen joulujuhlaa (lavalla poronsarvet päässä) ja käydään Glenn Miller Orchestran konsertissa (vau)! Ja siivotaan ja pakataan ja tehdään viimeiset ostokset... No, stressistä viis, lomahan on lomailua varten. Kai joku on muuten tilannut lunta ja kivat pakkaskelit? Niitä nimittäin on ikävä!
torstai 18. joulukuuta 2008
lauantai 13. joulukuuta 2008
Joulusiivous
Niin, tein täällä blogissa pienen joulusiivouksen ja vaihdoin vähän kuosia... Edelliset värit olivat vähän liian pliisut, mutta valitsin ne (älä kysy miksi) asuntoni suihkuverhon mukaan. Koska se verho oli ällö, vaihdoin sen jo lokakuussa. Ja nyt siis vaihdoin vihdoin myös blogin ulkonäköä. Tämäkin sopii nyt mun vessan väreihin: vihreät kaakelit, tummanpunainen peili ja vaaleanruskea lavuaari... Pyrin kuitenkin pitämään blogin sisällön kaukana vessatasosta. :D
Dzien dobry!
Eli huomenta hyvin nukutun yön jäljiltä! Taisikin olla ensimmäinen yö tällä viikolla, kun nukuin kunnon unet... Kumma juttu, että vaikka sen tietää niin hyvin, ettei hommia kannattais jättää viime tinkaan, niin silloin ne kuitenkin tulee tehtyä. No tärkeintä, että ”työ on tehty, ma pääsin voittajaksi.”
Lyhyet yöunet kuitenkin saattavat aiheuttaa kohellusta. Niin kävi torstaiaamuna n. klo 8, juuri ennen opetusta, jolloin tulostin vielä viimeisiä juttuja opiskelijoille. Kun tarvittavat 16 paperia oli valmiit, printteri sen kuin tuuttasi ulos lisää... Vaikka koneessa on puolankieliset ohjelmat, Windows oli sen verran tuttu, että löysin printterin tiedot, jotta olisin voinut peruuttaa tulostuksen. Mutta ei, se ei onnistunut! Ja sitten tajusin, että taisin tilata 116 tulostetta. No, kävin nopsasti sanomassa opiskelijoille, että hetkonen, opettajalla on ”pieni” ongelma, ja palasin sitten hoitamaan aiheuttamani ongelman loppuun. Olinpas kuitenkin ekologinen enkä haaskannut uusia papereita vaan käytin muutamaa vanhaa paperia, joita kierrätin tulostimessa. Tiedoksi: 116 paperin tulostamiseen ei-kovin-uudella mustesuihkutulostimella menee noin 25 minuuttia.
Tunti alkoi siis vähän myöhässä, mutta oli meillä sitten hauskaa! Jotenkin niin huvitti, että ennen tulostushässäkkää tosissani mietin, miten sitä voisi kannustaa opiskelijoita aamuisin positiiviseen ajatteluun, tämä meidän ainoa kahdeksan aamu kun tuntuu olevan monille jotenkin takkuinen. No, kyllähän siitä sitten tavallaan tuli sellainen positiivisuusopetustuokio, kun annoin hyvän esimerkin siitä, miten nauretaan itselleen. ;)
No, minulle on tärkeä ajatus itsellenauramisen lisäksi se, että pienistäkin asioista voi tulla hyvälle mielelle. Tästäkin kyllä kerroin opiskelijoille: Mun naapurissa asuu perhe, jossa on n. 2-vuotias poika. (Luulin aikaisemmin, että siellä on 2 lasta, mutta ehkä tuo yksi pitää ääntä kahden edestä...) No, ensin ihan aamulla, siis noin kuudelta, kuulin, kun tuo poika huusi antaumuksella, ja sympatiseerasin poikaa nii-in paljon. Mäkin olisin ehkä vähän halunnut huutaa, kun teki niin mieli nukkua... :) Ja sitten, kun lähdin, niin me satuttiin yhtä aikaa tuon pojan ja äitinsä kanssa käytävään. Ja sitten käytiin pieni keskustelu, johon en osallistunut, mutta jonka ymmärsin täysin! Tässä siis teillekin puolan kielen opetuskeskustelu:
Poika: Pani, pani! [Täti, täti!].
Äiti (kyllästyneenä): Tak. Pani. [Kyllä. Täti.]
Pani lähtee ja vilkuttaa pojalle, hymyilee. Äiti ei huomaa mitään.
Heheh, kyllä ne minunkin kuullunymmärtämisen taidot tässä pikkuhiljaa karttuu, vaikka edelleenkään siellä puolan kurssilla en ymmärrä kovin paljon. Mutta ainakin osaan puolalaisia joululauluja, koska meillä on ollut tunnilla joululauluharjoituksia. Ensi torstaina Polonicumin kurssilaiset viedään taas Etnografiseen museoon, jossa siis olimme jo pari viikkoa sitten viettämässä sitä Andrzejkia. Tällä kerralla tutustutaan puolalaisiin joulutapoihin ja -ruokiin. Opettaja on uhkaillut, että siellä on joululaulukilpailu, jota varten meidän pitää harjoitella... Tiedä sitten varmaksi, mutta luulen, että se on vain hyvä tapa saada meidät harjoittelemaan tosissaan.
Vaikka en kovin sujuvasti vielä ilmaise itseäni puolaksi, niin viime maanantain tunnilla pääsin vähän loistamaan. Me luettiin kirje, jossa nuori mies Jurek kuvailee uutta tyttöystäväänsä kaverilleen. (funktio: kuvailun ja vartalonosasanojen opiskelu) Ja kotitehtävänä oli kirjoittaa kuvailu tuosta Jurekista. Päätin panostaa tehtävään ja kirjoitin kirjeen, jossa kuvailin kaverilleni uutta poikaystävääni, joka, kappas vain, oli siis juurikin Jurek. No, vain kaksi meistä oli tehnyt tuon tehtävän, ja meidän piti lukea kuvailumme. Ja kun olin lukenut oman kirjeeni, opettaja sanoi ensin "bardzo dobrze" [oikein hyvä] ja jatkoi sitten, että hän on opettanut 30 vuotta ja antanut aina opiskelijoille tämän saman tehtävän. Eikä kukaan ole koskaan tehnyt sitä niin kuin minä. Ai että, kun tuli hyvä mieli!
Puolalaiset joululaulut raikaa, mutta viikon päästä tähään aikaan olen jo matkalla Suomeen joulunviettoon. Tänään onneksi pääsen virittäytymään joulutunnelmiin perusteellisesti: tiedossa suomalaiset joulumarkkinat ja kahdet joulubileet! Laitetaanpas tuosta nyt vaihteeksi suomalaista joulumusaa... Siispä Nisse-polkka soimaan ja hauskaa joulunodotusta kaikille!
Lyhyet yöunet kuitenkin saattavat aiheuttaa kohellusta. Niin kävi torstaiaamuna n. klo 8, juuri ennen opetusta, jolloin tulostin vielä viimeisiä juttuja opiskelijoille. Kun tarvittavat 16 paperia oli valmiit, printteri sen kuin tuuttasi ulos lisää... Vaikka koneessa on puolankieliset ohjelmat, Windows oli sen verran tuttu, että löysin printterin tiedot, jotta olisin voinut peruuttaa tulostuksen. Mutta ei, se ei onnistunut! Ja sitten tajusin, että taisin tilata 116 tulostetta. No, kävin nopsasti sanomassa opiskelijoille, että hetkonen, opettajalla on ”pieni” ongelma, ja palasin sitten hoitamaan aiheuttamani ongelman loppuun. Olinpas kuitenkin ekologinen enkä haaskannut uusia papereita vaan käytin muutamaa vanhaa paperia, joita kierrätin tulostimessa. Tiedoksi: 116 paperin tulostamiseen ei-kovin-uudella mustesuihkutulostimella menee noin 25 minuuttia.
Tunti alkoi siis vähän myöhässä, mutta oli meillä sitten hauskaa! Jotenkin niin huvitti, että ennen tulostushässäkkää tosissani mietin, miten sitä voisi kannustaa opiskelijoita aamuisin positiiviseen ajatteluun, tämä meidän ainoa kahdeksan aamu kun tuntuu olevan monille jotenkin takkuinen. No, kyllähän siitä sitten tavallaan tuli sellainen positiivisuusopetustuokio, kun annoin hyvän esimerkin siitä, miten nauretaan itselleen. ;)
No, minulle on tärkeä ajatus itsellenauramisen lisäksi se, että pienistäkin asioista voi tulla hyvälle mielelle. Tästäkin kyllä kerroin opiskelijoille: Mun naapurissa asuu perhe, jossa on n. 2-vuotias poika. (Luulin aikaisemmin, että siellä on 2 lasta, mutta ehkä tuo yksi pitää ääntä kahden edestä...) No, ensin ihan aamulla, siis noin kuudelta, kuulin, kun tuo poika huusi antaumuksella, ja sympatiseerasin poikaa nii-in paljon. Mäkin olisin ehkä vähän halunnut huutaa, kun teki niin mieli nukkua... :) Ja sitten, kun lähdin, niin me satuttiin yhtä aikaa tuon pojan ja äitinsä kanssa käytävään. Ja sitten käytiin pieni keskustelu, johon en osallistunut, mutta jonka ymmärsin täysin! Tässä siis teillekin puolan kielen opetuskeskustelu:
Poika: Pani, pani! [Täti, täti!].
Äiti (kyllästyneenä): Tak. Pani. [Kyllä. Täti.]
Pani lähtee ja vilkuttaa pojalle, hymyilee. Äiti ei huomaa mitään.
Heheh, kyllä ne minunkin kuullunymmärtämisen taidot tässä pikkuhiljaa karttuu, vaikka edelleenkään siellä puolan kurssilla en ymmärrä kovin paljon. Mutta ainakin osaan puolalaisia joululauluja, koska meillä on ollut tunnilla joululauluharjoituksia. Ensi torstaina Polonicumin kurssilaiset viedään taas Etnografiseen museoon, jossa siis olimme jo pari viikkoa sitten viettämässä sitä Andrzejkia. Tällä kerralla tutustutaan puolalaisiin joulutapoihin ja -ruokiin. Opettaja on uhkaillut, että siellä on joululaulukilpailu, jota varten meidän pitää harjoitella... Tiedä sitten varmaksi, mutta luulen, että se on vain hyvä tapa saada meidät harjoittelemaan tosissaan.
Vaikka en kovin sujuvasti vielä ilmaise itseäni puolaksi, niin viime maanantain tunnilla pääsin vähän loistamaan. Me luettiin kirje, jossa nuori mies Jurek kuvailee uutta tyttöystäväänsä kaverilleen. (funktio: kuvailun ja vartalonosasanojen opiskelu) Ja kotitehtävänä oli kirjoittaa kuvailu tuosta Jurekista. Päätin panostaa tehtävään ja kirjoitin kirjeen, jossa kuvailin kaverilleni uutta poikaystävääni, joka, kappas vain, oli siis juurikin Jurek. No, vain kaksi meistä oli tehnyt tuon tehtävän, ja meidän piti lukea kuvailumme. Ja kun olin lukenut oman kirjeeni, opettaja sanoi ensin "bardzo dobrze" [oikein hyvä] ja jatkoi sitten, että hän on opettanut 30 vuotta ja antanut aina opiskelijoille tämän saman tehtävän. Eikä kukaan ole koskaan tehnyt sitä niin kuin minä. Ai että, kun tuli hyvä mieli!
Puolalaiset joululaulut raikaa, mutta viikon päästä tähään aikaan olen jo matkalla Suomeen joulunviettoon. Tänään onneksi pääsen virittäytymään joulutunnelmiin perusteellisesti: tiedossa suomalaiset joulumarkkinat ja kahdet joulubileet! Laitetaanpas tuosta nyt vaihteeksi suomalaista joulumusaa... Siispä Nisse-polkka soimaan ja hauskaa joulunodotusta kaikille!
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Myöhästyneet hyvän itsenäisyyspäivän toivotukset!
Vaikka olenkin myöhässä itsenäisyyspäivän toivotusten kanssa, juhlinta aloitettiin täällä jo torstaina suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Oli hienoa päästä käymään siellä, ja toivon mukaan keskustelut tuottavat tulosta niin, että saamme järjestettyä myös opiskelijoille vierailun sinne. Muitakin ideoita lähetystön ja opiskelijoiden yhteistyöstä alkoi kehittyä, mutta kehittelen niitä ensin ja sitten myöhemmin toivottavasti on jotain kerrottavaa myös tänne...
No, kyllä toimintaa on jo nyt ja toivon mukaan opiskelijat ja kaikki muutkin osallistuvat niihin aktiivisesti, että lisääkin kannattaisi järjestää. Eilen oli esimerkiksi itsenäisyyspäivän konsertti, jossa paikallisen musiikkikoulun oppilaat soittivat suomalaisten säveltäjien teoksia. Tulossa on myös suomalaiset joulumarkkinat, suomalaisen elokuvan viikko sekä kirjailija Risto Isomäen vierailu – kaikki tämä seuraavan kahden viikon aikana. Kahden viikon päästä olen jo Suomessa joululomalla, ja sitä ennen pitäisi kulttuuririentojen lisäksi tehdä jos jotain muutakin... Nyt voisi hankkia vuorokauteen vähän lisää tunteja, varsinkin kun jatkuva harmaus väsyttää niin, että nukkumiseenkin menee paljon aikaa.
Eilen oli itsenäisyyspäivän lisäksi Varsovan jouluvalojen sytytys. Linnanaukiolla oli ilmaiskonsertti ja sitten, illan pimetessä sytytettiin 2,5 miljoonaa zlotya (yli puoli miljoona euroa!) maksaneet jouluvalot... Krakowskie Przedmieście -kadulla valot kyllä tuikkivat jo ennen tuota sytytyshäppeninkiäkin. Linnanaukiolla on iso (muovinen) joulukuusi, ja sen valot sekä vanhankaupungin valot sitten sytytettiin eilen ensimmäistä kertaa. Pidän itseäni aika ekologisena ihmisenä ja nuo massiiviset, vilkkuvat jouluvalot sekä muovikuusi ja niiden epäekologisuus vähän mietityttävät, mutta kyllä tapahtuma oli silti jotenkin sykähdyttävä tunnelmaltaan. Ehkä siksi, että paikalla oli todella paljon ihmisiä. Ja ennen kaikkea siksi, että paikalla oli Joulupukki! Ei siis kuka tahansa heppu punanutussa vaan oikea Joulupukki Suomesta, Rovaniemeltä! Vakuutuin viimeistään siinä vaiheessa, kun häntä haastateltiin ja englannin kielen aksentti kuulosti mukavan suomalaiselta. Mahtavaa nähdä itsenäisyyspäivänä Joulupukki!
Sannan ystävä Maarit on kyläilemässä täällä. Eilen vietimme laatuturistiaikaa osallistumalla äskenmainittuihin tapahtumiin sekä seikkailemalla tutuissa ja tuntemattomissa paikoissa. Kävimme syömässä lounaaksi omenakakkua (sen verran iso pala, että aika pitkään pärjäsi), joka on esimerkiksi Joanna-ystäväni määritelmän mukana Varsovan parasta. En ole vielä nauttinut vertailukelpoista määrää omenakakkua eli szarlotkaa, koska olen keskittynyt juustokakkuun eli sernikiin, mutta kyllä se hyvät pisteet sai. Oikeaa ruokaa söimme erittäin paikallisessa paikassa, jonka nimi ei jäänyt muistiin, mutta jonka löysimme sattumalta Marsalkowska-kadun varrelta. Paikallista ruokaa siis, mutta paikallinen myös siinä mielessä, että hinnat olivat hyvin huokeat. Ei mitään gurmeeta, mutta teki tehtävänsä.
Lisäksi nautiskelimme kuumaa viiniä parissakin paikassa: Indeks on aivan yliopiston portin vieressä oleva kahvila-ravintola-baari, joka oli oikein hauska paikka, suosittelen. Ja Warsaw in your pocket -lehdestä arvottiin kohteeksi Drink Bar, joka oli pieni ja positiivisesti kummallinen sisustukseltaan. Ehkä vähän muutenkin kummallinen, koska Maaritin tilatessa toisen lasillisen kuumaa viiniä ei oikea baarimikko ollut enää paikalla ja juoman sekoitti yksi asiakas. Eikä aivan onnistunut siinä, sillä hän heitti sekaan tavallisen neilikan ja kanelin sijasta myös timjamia... Vähän ruokaisampi jouluviini.
Ai niin, sain oleskeluluvan perjantaina. Jänniä ajatuksia on viikonloppuna pyörinyt päässä, kun oon miettinyt itsenäistä koto-Suomea, suomalaisuutta sekä omaa elämääni täällä. Ja sitäkin, miten kauan olen täällä – vaikka suunnitelmat nyt ovat täksi lukuvuodeksi, niin eihän sitä voi tietää... Oleskeluluvan sain viideksi vuodeksi. No, oikeasti en tiedä nyt yhtään, enkä haluakaan tietää! Ihanaa elää tässä hetkessä (pian tähän hetkeen kuuluu puolan kertausta) – ja ehkä vähän siinä, että kahden viikon päästä voin saunoa ja syödä lakritsia säästelemättä!
No, kyllä toimintaa on jo nyt ja toivon mukaan opiskelijat ja kaikki muutkin osallistuvat niihin aktiivisesti, että lisääkin kannattaisi järjestää. Eilen oli esimerkiksi itsenäisyyspäivän konsertti, jossa paikallisen musiikkikoulun oppilaat soittivat suomalaisten säveltäjien teoksia. Tulossa on myös suomalaiset joulumarkkinat, suomalaisen elokuvan viikko sekä kirjailija Risto Isomäen vierailu – kaikki tämä seuraavan kahden viikon aikana. Kahden viikon päästä olen jo Suomessa joululomalla, ja sitä ennen pitäisi kulttuuririentojen lisäksi tehdä jos jotain muutakin... Nyt voisi hankkia vuorokauteen vähän lisää tunteja, varsinkin kun jatkuva harmaus väsyttää niin, että nukkumiseenkin menee paljon aikaa.
Eilen oli itsenäisyyspäivän lisäksi Varsovan jouluvalojen sytytys. Linnanaukiolla oli ilmaiskonsertti ja sitten, illan pimetessä sytytettiin 2,5 miljoonaa zlotya (yli puoli miljoona euroa!) maksaneet jouluvalot... Krakowskie Przedmieście -kadulla valot kyllä tuikkivat jo ennen tuota sytytyshäppeninkiäkin. Linnanaukiolla on iso (muovinen) joulukuusi, ja sen valot sekä vanhankaupungin valot sitten sytytettiin eilen ensimmäistä kertaa. Pidän itseäni aika ekologisena ihmisenä ja nuo massiiviset, vilkkuvat jouluvalot sekä muovikuusi ja niiden epäekologisuus vähän mietityttävät, mutta kyllä tapahtuma oli silti jotenkin sykähdyttävä tunnelmaltaan. Ehkä siksi, että paikalla oli todella paljon ihmisiä. Ja ennen kaikkea siksi, että paikalla oli Joulupukki! Ei siis kuka tahansa heppu punanutussa vaan oikea Joulupukki Suomesta, Rovaniemeltä! Vakuutuin viimeistään siinä vaiheessa, kun häntä haastateltiin ja englannin kielen aksentti kuulosti mukavan suomalaiselta. Mahtavaa nähdä itsenäisyyspäivänä Joulupukki!
Sannan ystävä Maarit on kyläilemässä täällä. Eilen vietimme laatuturistiaikaa osallistumalla äskenmainittuihin tapahtumiin sekä seikkailemalla tutuissa ja tuntemattomissa paikoissa. Kävimme syömässä lounaaksi omenakakkua (sen verran iso pala, että aika pitkään pärjäsi), joka on esimerkiksi Joanna-ystäväni määritelmän mukana Varsovan parasta. En ole vielä nauttinut vertailukelpoista määrää omenakakkua eli szarlotkaa, koska olen keskittynyt juustokakkuun eli sernikiin, mutta kyllä se hyvät pisteet sai. Oikeaa ruokaa söimme erittäin paikallisessa paikassa, jonka nimi ei jäänyt muistiin, mutta jonka löysimme sattumalta Marsalkowska-kadun varrelta. Paikallista ruokaa siis, mutta paikallinen myös siinä mielessä, että hinnat olivat hyvin huokeat. Ei mitään gurmeeta, mutta teki tehtävänsä.
Lisäksi nautiskelimme kuumaa viiniä parissakin paikassa: Indeks on aivan yliopiston portin vieressä oleva kahvila-ravintola-baari, joka oli oikein hauska paikka, suosittelen. Ja Warsaw in your pocket -lehdestä arvottiin kohteeksi Drink Bar, joka oli pieni ja positiivisesti kummallinen sisustukseltaan. Ehkä vähän muutenkin kummallinen, koska Maaritin tilatessa toisen lasillisen kuumaa viiniä ei oikea baarimikko ollut enää paikalla ja juoman sekoitti yksi asiakas. Eikä aivan onnistunut siinä, sillä hän heitti sekaan tavallisen neilikan ja kanelin sijasta myös timjamia... Vähän ruokaisampi jouluviini.
Ai niin, sain oleskeluluvan perjantaina. Jänniä ajatuksia on viikonloppuna pyörinyt päässä, kun oon miettinyt itsenäistä koto-Suomea, suomalaisuutta sekä omaa elämääni täällä. Ja sitäkin, miten kauan olen täällä – vaikka suunnitelmat nyt ovat täksi lukuvuodeksi, niin eihän sitä voi tietää... Oleskeluluvan sain viideksi vuodeksi. No, oikeasti en tiedä nyt yhtään, enkä haluakaan tietää! Ihanaa elää tässä hetkessä (pian tähän hetkeen kuuluu puolan kertausta) – ja ehkä vähän siinä, että kahden viikon päästä voin saunoa ja syödä lakritsia säästelemättä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)