Kuukausi kulunut

Cześć, eli terve! Eilen tuli tosiaan kuukausi Varsova-mittarissa täyteen. Aika on kyllä mennyt tosi nopeasti, eikä ihmekään, kun täällä ei paljon peukaloita pyöritellä. Tänään oli taas vapaapäivä, ja vaikka mitään erityistä en varsinaisesti tehnytkään, en juuri jouten istuskellut. Aamupäivällä lähdin yliopistolle allekirjoittamaan työsopimuksen, kävin pankissa ja hengailin kaupungilla suunnittelemassa, missä kaupoissa sitä pian viettäisi tili tuli, tili meni -päivää. Tulin kotiin, hoidin asioita, tein ruokaa, suunnittelin vähän huomisia tunteja, tsättäilin (miten tuo sana oikeesti pitäis kirjoittaa?) ja lähdin Sannan kans elokuviin, josta äskettäin tulin taas kotiin. Tästä on kävellen ja metrolla n. puolen tunnin matka keskustaan, riippuen vähän minne puolelle menee, joten äkkiäkös aikaa saa vain kulkemiseenkin kulumaan, mutta tässä vähän tarinointia viime aikaisista riennoista.

Varsovassa on paljon elokuvateattereita, ymmärtääkseni 28. Aikaisemmin jo kerroinkin vähän Varsovan Filmifestivaaleista; festivaalit järjestettiin Kulttuuripalatsin Kinotekassa sekä Złote Tarasy -ostoskeskuksen Multikinossa. Molemmat olivat oikein kelpo teattereita, mutta vaikka esim. äänentoiston puolesta Multikino olikin aivan huippuluokaa, nyt kommunismi kyllä sai pisteet tunnelmasta ja teatterin yleisestä näyttävyydestä.

Tähän väliin kerrottakoon, että Sannan kanssa annamme välillä pisteitä kommunismille ja kapitalismille. Toistaiseksi kilpailijoina ovat olleet juuri Kulttuuripalatsi (kommunismi) ja Złote Tarasy (kapitalismi), jotka kumpikin edustavat omaa aatettaan oikein mallikelpoisesti, sijaitsevat lähekkäin ja joiden välillä seilasimme hyvin kylmänä lokakuisena päivänä filmifestivaaleilla. Noh, joo, sisäpiirihuumoria...

Mutta aion siis hankkia itselleni Kinoteka-kortin, jolla voin ostaa lippuja alennettuun hintaan jopa viidelle ystävälleni. Nyt niitä kortteja ei ollut saatavilla, joten marraskuuta odotellessa ostimme ihan tavalliset liput ja kävimme katsomassa Ethan ja Joel Coenin komedian Burn After Reading. Suosittelen! Suosittelen myös tutustumaan puolalaisiin elokuviin – suosittelen, vaikka itsellänikään ei vielä ole kovasti kokemusta. Filmifestivaaleilla näin elokuvan Lekcje Pana Kuki eli Mr. Kuka's advice, joka oli kyllä oikein loistava komedia. Näimme myös kaksi muuta elokuvaa: kanadalaisen elokuvan Adoration, joka oli hyvin mielenkiintoinen ja haastava draama, sekä kiinalaisen Jinghun, joka oli sanalla sanoen huono. Tarjontaa oli kyllä kaikkiaan käsittämättömän paljon, ja joka päivälle olisi vaivatta löytynyt monta mielenkiintoista leffaa. Mutta useampi elokuva olisi vaatinut sekä aikaa että rahaa että istumalihaksia, joten kolme leffaa oli aika hyvä saldo.

Kulttuuritarjonnasta on nautittu muutenkin. Kävin edellissunnuntaina Nykytaiteen keskuksessa, jossa oli Yoko Onon näyttely Fly sekä muita näyttelyitä. Se oli mielenkiintoista, mutta täytyy tunnustaa, että kaikkea en ihan ymmärtänyt... Osa elämystä oli itse taidekeskus, joka toimii kuninkaallisessa Ujazdówin linnassa. Lisää linnatunnelmaa koettiin viime sunnuntaina, kun kävimme Wilanówin palatsissa. Palatsi on rakennettu 1670-luvulla kauas Varsovan kaupungista, mutta nykyään se on kyllä kaupungin sisällä. Sinne pääsee kätevästi bussilla, ja siellä olikin aika paljon ihmisiä. Sunnuntaina oli n. 11 astetta lämmintä ja aurinko paistoi tyhjältä taivaalta, joten vaeltelimme palatsin valtavassa puistossa ja me ja muut lapset kahlasimme valtavissa vaahteranlehtikasoissa. Jonain kylmänä ja märkänä päivänä voi sitten mennä ihmettelemään palatsin hulppeuksia sisäpuolelta.

Edellisenä päivänä eli lauantaina tunnelma ei ollut yhtä aurinkoinen ja hilpeä, sillä menimme Sannan kanssa Varsovan kansannousun museoon. Museo on perustettu vuonna 2004 ja sen sanotaan olevan Varsovan, ellei koko Puolan modernein ja ehkä mielenkiintoisin museo. Allekirjoitan tämän, sillä saksalaisvastaisesta kansannoususta, sitä edeltäneestä saksalaismiehityksestä ja sen jälkeisestä kommunistien valtaannoususta on paljon luettavaa, katsottavaa, kuunneltavaa ja koettavaa. Jotenkin nyt ymmärtää paremmin, miksi tämä kaupunki on paikka paikoin tosi ruma: saksalaismiehityksen päättyessä n. 80 % kaupungista oli raunioina eivätkä uudet vallanpitäjät aina nähneet jälleenrakennusta kovin tärkeänä. Suosittelen museota kyllä kaikille tänne matkaaville. Aion mennä sinne itsekin vielä uudestaan, sillä materiaalia oli niin paljon, että yksi kerros on vielä kokonaan koluamatta.

Loppuviikko kuluu aika pitkälti töiden parissa ja viikonlopuksikin on jo suunnitelmia: Agatalle on tulossa suomalaisia vieraita, joten suuntaamme isolla porukalla Varsovan yöhön. Odotan kuitenkin eniten pyhäinpäivää, joka on täällä hyvin tärkeä päivä. Hautausmaille järjestetään erityisiä bussikuljetuksia ja suurimpien hautausmaiden lähistöllä on pahoja liikenneruuhkia. Pitäähän sitä mennä ihmettelemään!

Ilon aiheita ja vähän muitakin

Morjens! Tajusin, että olen kirjoittanut aika pitkiä juttuja. Tokihan kerrottavaa riittää, mutta ajattelin tällä kertaa kirjoittaa lyhyttä tavaraa, jotta lukijoiden mielenkiinto pysyy yllä. Tässä siis neljän viikon kokemuksella ”Ilon aiheita ja haasteita Varsovassa” esiteltynä hampurilaispalautemallia hyödyntäen, jotta lukijalle jäisi hyvä mieli. :)

Iloja:
- Meiyi Taiwanista ja Stefano Italiasta/Espanjasta. Tosi mukavia ihmisiä, jotka ovat myös yliopiston uusia kielten opettajia. Ehkä pystytte päättelemään, minkä kielien. Asuvat myös täällä Sokratesissa. Unohdin mainita heidät viimeksi ystävistä kertoessani, joten siksi he pääsivät nyt kärkipaikalle.
- Skype. Se toimii sittenkin! Ei pidä aina uskoa, mitä toiset sanovat, vaikka he olisivatkin sukukansaa. :)
- Do it in Warsaw -kirja. Esittelee aljon hyviä, vaihtoehtoisia kohteita Varsovasta, kun on aikaa tehdä muutakin kuin perusturistijutut. Joissa ei siis ole mitään vikaa, aion minä tehdä myös niitä!
- Englantia puhuvat pankkivirkailijat. Nautinnollista, kun pystyy itsenäisesti ja ongelmitta hoitamaan jonkun asian.
- BUWin (Biblioteka Uniwersytecka) luentosali. Siellä on käytössä fläppitaulun lisäksi/sijasta dokumenttikamera, ja kyllä minä vielä sen cd-soittimenkin kanssa opin tulemaan toimeen.
- Vahtimestari tiedekuntamme rakennuksessa. Mursuviiksinen mies, joka aina jaksaa hymyillä, kun yritän sanoa jotain puolaksi.

Haasteita:
- Kulttuuripalatsi. Yritettiin Sannan kanssa saada tolkkua tuosta talonjärkäleestä, mutta ei onnistuttu ensi yrittämällä. Sannaa lainaten: ”Kyllä se vielä selätetään”.
- Puolan kieli. Pidän koko ajan mielessä lauseen, jota itsekin toistan usein: ”Se ei ole vaikeaa, vain erilaista”. Totta tosiaan! Mutta en silti (vielä) ymmärrä, miten kaikki ne s-äänteet voi erottaa toisistaan puhuessa tai kuunnellessa... Cześć vaan!
- Laitoksen kokoukset. Liittyy edelliseen kohtaan. Eilen keskusteltiin laitoksen veroasioista, kuuntelin sujuvasti ymmärtämättä mitään. Ja jossain vaiheessa minunkin pitää täyttää veroilmoitus, jossa kaikki ne asiat on otettu huomioon...
- Korkokengät. Arviolta yli 50 %:a naisista kävelee korkokengillä ja sen huomaa myös kenkäkauppojen valikoimista. Täydelliset lättäpohjakengät saattavat jäädä löytymättä, mutta ehkä (!) jotkut piikkarit tarttuvat mukaan.
- Vahtimestari tiedekuntamme rakennuksessa. Eri mies kuin ilo-vahtimestari. Vaikeampi saada hymyilemään tai tulkitsemaan kolmisanaista esitystäni siitä, miksi minun pitää saada kantaa laitoksen cd-soitin ulos rakennuksesta. (No siksi, kun en ole vielä solminut sen BUWin cd-soittimen kanssa yhteistyösopimusta.) Ei kuitenkaan mahdotonta, sillä minulle ei käynyt kuten kuulemani tarinan unkarilaislehtorille, jonka vahtimestarit olivat pysäyttäneet epäillessään ryöstön yritystä.

Lisää (k)iloja
- Kirsikkajugurtti. Toki Suomessakin saatavilla, mutta ei kilon sangoissa! Muitakin ruoka-aiheisia iloja on: lemppariomenani Jonagold on täällä kotimainen omena :) ja siis tuore ja edullinen, ja tuoreena saa myös leipiä, jotka ainakin paistetaan kaupoissa, jos ei nyt varsin leivota. Tänään melkein poltin sormeni sellaiseen.
- Cafe Kulturalna. Kulttuuripalatsissa oleva kahvila, jossa voi juoda (kahvin ja teen lisäksi tarjolla mm. mangomargaritoja, nam), syödä, kuunnella musaa ja tanssia. Tunnelma oli hyvä, olisin viihtynyt useammankin margaritan ajan. Ehdolla kantapaikaksi.
- Tarabuk-kahvila. Voi jo kutsua kantapaikaksi. Ihan meidän laitoksen vieressä sijaitseva leppoisan fiiliksen kirjakahvila, jossa myös langaton netti. Kätevä, kun oppituntien välissä on 3 tuntia 45 minuuttia aikaa kulutettavaksi tai kun ei halua pitää vastaanottoa ahdistavan pienessä opettajanhuoneessa. Ihanat kirjakahvilat -kategoriassa maininnan ansaitsee myös Czuły barbarzyńca.
- Take away cukiernia. Cukiernia on konditoria, ja take away -version luukulta kiireinen ihminen voipi ostaa leivoksen matkalla syötäväksi. En ole vielä kokeillut, koska en ole ollut järin kiireinen ja olen toistaiseksi noudattanut aina on aikaa syödä kakkua -periaatetta. Mutta ajatus kermaleivoksen syömisestä metrotunnelissa samoillessa on jotenkin kiehtova. Samalla mainittakoon, että täällä jos jossain on helppo kasvattaa itsellensä herkkupeppu (jota tosin ei taida sanan tässä merkityksessä kasvaa hoikille varsovattarille) – leivoksia on yleensä enemmän saatavilla kuin suolaista välipalaa.

No jaa, en tiedä oliko tämä niin lyhytsanaista... ;) Kirjoittelen lisää taas, kun kirjoitettavaa ilmaantuu. Ensi viikonlopulle ei (vielä) ole erityisiä suunnitelmia, mutta katsotaan, minne Varsova kuljettaa. Sittenpä kuulette.

Uusia ja vanhoja ystäviä

Viime sunnuntaina ja maanantaina vietin aikaa Facebookissa, mesessä ja Skypessä (Skype-puhelut onnistuvat, kun aika sovitaan etukäteen ja menen läppärin kanssa alakerran nettihuoneeseen), puhuin puhelimessa äidin ja isän kanssa ja kirjoitin sähköposteja. Ja ensimmäisen kerran tuli vähän koti-ikävä! Erityisesti siinä vaiheessa, kun veljenlapset Vilma, Aapeli ja Fanni lähettivät lentosuukkoja Skypessä ja toivottivat hyvää yötä, meinasi tulla tippa linssiin... Ikävää toki lievittää, että yhteydenpito on niin helppoa. Ja vähän auttoi, kun kaapista löytyi vielä lakritsia. Jos ikävä pääsee jatkossa yllättämään, niin kipaisen Mokpoliin ostamaan Dumle-karkkeja, Valion suomalaista voita ja Elovena-kaurahiutaleita! Ehkä vähän yllättäviä suomalaistuotelöytöjä, mutta mitäs tuosta. Lambi-vessapaperiakin samaisessa kaupassa myydään, mutta se on tehty Sloveniassa tai -vakiassa. Mutta erityisen tärkeä apu koti-ikävään on se, etten ole yksinäinen täällä Varsovassa, vaan minulla on täällä sekä uusia että vanhoja ystäviä. Antakaahan, kun vähän kerron heistä, sillä heistä varmasti kuulette jatkossakin.

Sannaan tutustuin heti ensimmäisenä päivänä, tai melkeinpä ensimmäisenä tuntinani täällä. Sanna on täällä CIMOn harjoittelijana ja opettaa siis myös suomea. Me molemmat asutaan täällä Sokrates-hotellissa ja jaetaan into seikkailla Varsovassa. Tutkimusretkiä on jo tehty ja seuraavaa suunnitellaan ensi viikonlopulle: ensin käydään äänestämässä suurlähetystössä (kansalaisvelvollisuuksia ei unohdeta!) ja sen jälkeen suuntaamme ehkä Uuteenkaupunkiin, joka on siis lähes yhtä vanha kuin Vanhakaupunki. (Ja irvileuoille huomautettakoon, ettemme ole tulossa Suomeen ;)

No, takaisin tärkeisiin asioihin, eli ihmisiin. Ania on puolalainen nuori nainen, joka on meidän laitoksella jatko-opiskelijana ja myös opettaa suomea. Ania on ollut isona apuna, kun olen hoitanut asioitani, mutta Anian kautta minä ja Sanna myös saimme kutsun ensimmäisiin bileisiimme täällä! Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlimme Agatan, Anian ystävän synttäreitä. Agata on Suomi-fani, joten veimme hänelle lahjaksi suomalaista musiikkia (ei mennä yksityiskohtiin lahjan laillisuudesta...) Agata ja pari muutakin hänen ystäväänsä oli ollut Suomessa ja osasi vähän suomea. Vielä kun vieraslistalla oli Pekka, joka on täällä töissä, oli bileissä aika hyvä Suomi-edustus. Niistä bileistä sen verran, että jatkoimme pubista ensin homobaari Toroon, johon meitä ei päästetty sisälle, koska porukassa oli liikaa naisia :) ja sitten Agatan kotiin, joka oli onneksi kävelymatkan päässä meidän Sokrates-kodista.

Anian, minun ja Sannan lisäksi suomea opettavat Sirkka, joka on siis ollut täällä jo neljä vuotta ja on auttanut p a l j o n, Łukasz, Sanna M. ja Zuzanna. Kolmea jälkimmäistä olen tavannut vain silloin tällöin laitoksella, koska aikataulumme ovat niin erilaiset. Mutta lyhytkin tutustuminen on jo paljastanut, että mukavia tyyppejä ovat, ja odotan innolla, että saan tutustua heihin lisää!

Sitten niitä vanhoja tuttuja. Elokuussa 2007 järjestetyllä EILC-kurssilla mun ryhmässä oli yhteensä 4 puolalaista. Kirjoittelin heille ennen tänne tuloani, ja kaksi heistä asuu Varsovassa! Viime viikon tiistaina tapasin Mikołaj'n (phuh, suomalainen ja puolalainen kirjoitus- ja äännesysteemi ovat aika kaukana toisistaan...) ja kuten hän sanoikin, on hassua tavata Varsovassa. Mutta onneksi ihan hyvällä tavalla hassua! Ilta kului leppoisasti kuulumisia vaihtaessa ihanassa Vanhankaupungin teekuppilassa ja alustavasti jo sovimme, että kertaamme yhdessä suomea – Mikołaj on asunut 14 kuukautta Kuopiossa, joten pitää ehkä korjailla sitä savon murretta... ;)

Mikołaj'n lisäksi vanhoihin tuttuihin lukeutuu Joanna, johon tutustuin, kun me molemmat olimme töissä Pariisin EuroDisneylandissa. Viimeksi olemme nähneet yli 6 ja puoli vuotta sitten! Siis viimeksi ennen kuin muutin tänne. Jo ensimmäisellä viikollani täällä kävimme irkkupubissa, joka on Joannan mukaan Varsovan paras. Ja viime viikonloppuna olin yökylässä Joannalla! Lauantai-iltana oli ne bileet, jotka jo viimeksi mainitsin. Ne oli Joannan kämppiksen synttäribileet, joita juhlittiin matkailuteemalla – iltaan mahtui siis erilaisia asuja ja rekvisiittaa sekä matkailuaiheista ohjelmaa. Pukeutuminen tuotti päänvaivaa, mutta löysin lempikaupastani Zarasta norjalaishenkisen villamekon ja päätin sijoittaa siihen. Pukukilpailukin tietysti oli, ja voittajaksi selviytyi ”venäläistyttö”, jonka Kalinka-esitys oli kyllä hyvin vakuuttava. Illan aikana toki keskityttiin eniten siihen, mitä voitte arvatakin Puolassa tehtävän... Se on ehkä syy siihen, että en muista nimeä voittajalle, jonka kanssa tässä kippistän ja nazdrowietan. :)


Noh, juhlinta oli sen verran asiallista (hekoheko), että olimme Joannan kanssa sunnuntaina pyöräretkellä, joka ulottui Varsovan ulkopuolelle, ja uusiakin seikkailuja jo alustavasti suunniteltiin. Hän on mm. pyytänyt mua viettämään iltaa vakioklubilleen, jonne on saamieni tietojen mukaan selekcja-sisäänpääsy. Ehkä arvaatte, mitä se tarkoittaa - jänskää... On ihana tietää, ettei täällä tarvitse istua yksin neljän (ankeahkon) seinän sisällä, vaan seuraa on! Ja tekemistä! Tällä hetkellä siis innolla odotan ensi viikonloppua, tutkimusretkeilyä sekä leffaputkea Varsovan elokuvafestivaaleilla. Mitkä elokuvat valitsimme Sannan kanssa nähtäväksi noin 250 tarjolla olleesta? Siitä lisää ensi kerralla!

On viikonloppu eessä taas...

Nyt on kaksi viikkoa jo sujahtanut, ensimmäinen kokonainen työviikko onnistuneesti takana ja kolmas viikonloppu Varsovassa edessä. Lasken viikonlopuksi melkein maanantainkin, koska mulla on silloin vapaapäivä. Tänään on tiedossa bileet jossain toisella puolella kaupunkia, mutta sitä ennen myös työntekoa. En ole nimittäin ehtinyt tehdä kovin kauaskantoisia kurssisuunnitelmia, ja niihin on nyt laitettava aikaa. Tottakai kaupunki houkuttelee tutkimaan: ostin EMPiKistä, joka on täkäläinen iso ja hyvä kirjakauppaketju, vaihtoehtoisen Do it in Warsaw -matkaoppaan, jossa esitellään ei niin tunnettuja kohteita Varsovasta. Mutta ehdinhän minä täällä seikkailla ja tutkia!


Mitäs seikkailuja tällä viikolla on ollut? Ei mitään kovin ihmeellistä, koska opetuksen suunnitteluun ja opetukseen on mennyt aikaa. Käytiin me toki keskiviikkona Sannan kanssa vielä Jyskissä täydentämässä kodinsisustusta. Nyt luukku alkaa olla jo ihan kodikas – kun ei ympäristö ahdista, on helpompi tehdä töitäkin. Eihän se vieläkään maailman kaunein oo, mutta kivempi edes! :)

Ja torstaina pääsin kokemaan sellaiset lääkärintarkastukset että en oo ennen nähnyt enkä kuullut! Mua jännitti kamalasti keskiviikon ja torstain välisenä yönä, koska olin menossa lääkäreille yksin ja kuulemani mukaan he eivät osaa englantia. Viime hetkellä avulias Ania kuitenkin tuli hätiin! Visiitti laryngologilla kesti noin 2 minuuttia. Hän kysyi, miten kauan olen tehnyt äänitöitä, puhdisti välineet liekillä, kurkisti kurkkuun, nenään ja korviin ja totesi kaikkien elimien olevan kunnossa sekä testasi vielä kuulon kuiskaamalla huoneen toiselta puolelta puolankielisiä sanoja, jotka minun piti toistaa. Yleislääkärille piti jonottaa noin 15-20 minuuttia, mutta ei sielläkään mihinkään turhaan aikaa kulutettu. Vanha lääkärisetä oli ilmeisen leppoisa. Hän kysyi, olenko terve ja onko minulla jotain vakavia sairauksia. Koska hän sai kielteisen vastauksen, hän sanoi naureskellen, että eihän tässä sitten muuta kuin leimat paperiin – jos minä kerran olen terve ja haluan tehdä töitä, miksi hän tekisi elämästäni hankalampaa lähettämällä minut vielä joihinkin muihin tarkastuksiin. Sain siis terveyskorttiini leiman ja maininnan lahjakas (en tiennyt että lääkärit voivat kirjoittaa siitäkin todistukseen, mutta nyt sitten tiedätte, mulla on mustaa valkoisella) sekä tarvittavat paperit välitettäväksi yliopiston henkilöstövirastoon. Ja kun me lähdimme Anian kanssa naureskellen huoneesta, lääkäri jäi ruksimaan papereihin tauteja, joita minulla ei ole.

Lääkärille oli aika pitkä jono, kun kävimme hänen ovensa takana ensimmäisen kerran, ja me päätettiin käydä syömässä ja tulla sitten täysin vatsoin takaisin. Ania vei meidät maitobaariin, joka on hänen mukaansa jäänne kommunistiselta ajalta, mutta myös aivan kelpo tapa saada halpaa ja hyvää puolalaista ruokaa. Söin kolmella eurolla, noin 9 zlotylla itseni aivan ähkyyn ja maistoin ensimmäisen kerran keitinpiiraita, puolaksi pierogi. Niissä on sisällä erilaisia täytteitä, perunaa, kasviksia, kaalia, lihaa... Totta puhuen tämä ei ollutkaan ihan eka kerta, sillä elokuussa 2007 Erasmus-opiskelijoiden kielikurssin ohjelmassa oli International dinner, jossa puolalaiset tarjosivat sienipierogeja, nam.

Paikallinen ruoka on tähän astisten kokemuksieni mukaan aika raskasta. Söin esimerkiksi viime viikonloppuna baarissa ”voileivän”, joka oli voideltu ihralla ja jonka päällä oli suolakurkkuja ja pekonikuutioita. Hyvin upposi oluen lomassa! Varsova on pullollaan erilaisia kahviloita ja ravintoloita, joita yritän pikkuhiljaa testailla ja suositella sitten, jos ja kun tulette visiitille. Erityisen kivoja ovat monet kirjakahvilat, joissa on aivan viehättävän älyllinen ja leppoisa tunnelma! Hmm, alkaakin tulla nälkä... Lähden tästä Mokpoliin, läheiseen supermarkettiin. Samalla voisin vihdoin tutkailla basaaria, johon voi sukeltaa ohikulkevalta kadulta. Se vaikutti minusta epäilyttävältä, mutta ne ovat kuulemma aivan hyviä paikkoja tehdä ostoksia. Narahdin ennakkoluuloista, jotka voisin heivata roskikseen kauppamatkallani. Ja illalla suuntaan niihin bileisiin, josta voi riittää kerrottavaa...

Pieni takaisku ja keino selvitä siitä

Olen ollut tyytyväinen, kun kaikki täällä on sujunut niin mukavasti. Okei, onhan tässä pitänyt juosta edes ja takaisin, mutta kumminkin kaikki on järjestynyt ja onnistunut. No, tänään se sitten tapahtui: Onnellisina palailimme Ikea-retkeltä kassit täynnä kamaa. Ratusz Arsenalin metroasemalla tapasimme tarkastajat, joille mielihyvin esittelimme matkakorttejamme ja passejamme. Mutta! En ollut tajunnut kirjoittaa korttiini nimeä, ja niinpä sain pikavoiton: 107,80 zlotya eli 31,30 euroa siirtyi lompakostani hänen lompakkoonsa. Otti ja ottaa päähän! Koko himputin matkakorttikaan ei maksanut niin paljon. Niin, ja virkailija, jolta aikanaan ostin sen, antoi ainoastaan käsiliikkein täydennetyn neuvon ”Validato!”, joka siis tarkoitti kortin validointia ensimmäisellä käyttökerralla. Miten minä siis olisin voinut tietää! No, ehkä edes minä en ole virheetön. ;)

Noh. Harmittaa, mutta onpa tuokin nyt sitten opittu, vaikkakin kantapään kautta. Positiivinen ajattelu ennen kaikkea! :) En tiedä teistä, mutta täällä kun seikkailen ja tutustun perinpohjin uuteen kulttuuriin, erityisesti pienet asiat usein pelastavat päivän tai hetken. Listaan tähän joitain asioita, jotka ovat huvittaneet männä viikolla.

Tammenterhot ja hevoskastanjat: Niitä tippuu paljon puista eivätkä ne väistä. En onneksi ole saanut yhtään osumaa, mutta lähelle on tippunut. Ääni kuulosti siltä, että voisi tulla kipeää.
Lomakkeet 1.: Hupaisin taisi olla se, jossa lupasin jotain tyyliin ”työpaikkanani on vain Varsovan yliopisto, en pidä muita työpaikkoja”.
Lomakkeet 2.: Älä epäile isäsi tai äitisikään vaikutusvaltaa. Täälläkin sain kirjastokortin lomakkeella, johon kysyttiin isän nimeä, ja johonkin muuhun paikkaan pyydettiin isän ja äidin nimeä.
Ihmiset 1.: Metrossa näimme nuoren miehen, joka otti kädellään tukea ylhäällä olevasta tangosta. Paitsi ettei mitään tankoa ollut ja silti tasapaino säilyi! Ja aina asemalla hän päästi irti ja lähdettäessä taas nopeasti tarttui kiinni. Se oli tosi hauskan näköistä eikä silti oikein tiennyt, saako tuijottaa tai nauraa, vaikka kovasti teki mieli.
Ihmiset 2.: Dressman-vaatefirmalla voisi olla vaikeuksia rantautua Puolaan, jos sellaista suunnittelevat. Paikallisen ”dressmanin” tunnistaa pilottitakista, maihareista, siilitukasta, ketjulompakosta... No, tunnistanette tyypin. Mutta oli mulla ihan hyväkin keskustelu yhden dressmanin kanssa hirvistä, poroista ja Joulupukista.
Musiikki: Nyt se on sitten kuultu: diskoversio Loituman Ievan polkasta. On kuulemma ollut iso hitti täälläkin joku aika sitten ja biisiä on soitettu ihan yökerhoissakin.

No jaa. Sitten taas arkisiin asioihin. Huoneessa on vähän kylmä ja väänsin patteria kovemmalle. Tai ainakin niin luulin. Nyt jostain nokkuu vähän vettä, yritän korjata tilanteen. Ja naapurissa poltetaan tupakkaa, joten yritän pelastaa omat hajunystyräni ja lähden sytyttämään hajukynttilän. Tai sitten vain menen nukkumaan – pitäähän huomenna taas mennä pitkän viikonlopun jälkeen töihin!

Kiirusta pitää!

Nyt on ainakin saatu työt käyntiin, sitähän varten tänne on tultu. Eilen pidin ensimmäiset tunnit päiväryhmälle ja tänään tapaan myös iltaryhmän. Systeemi toimii karkeasti esitettynä niin, että päiväryhmä opiskelee normaalisti yliopistossa ja iltaryhmä maksaa opinnoistaan. Opetan siis toisen vuoden fennougristiikan pääaineopiskelijoita. Työpaikkani on Katedra Hungarystyki eli Hungaristiikan/Unkarin kielen laitos. Nyt olisi hyötyä paitsi puolan, myös unkarin kielen taidoista! No, jotain sentään osaan: kommunikointi viron lehtorin kanssa sujuu niin, että minä puhun suomea ja hän viroa. Hauskaa! No, kyllä me puhutaan englantiakin.

Kiirettä on siis tällä viikolla pitänyt, asialista eri päiville on näyttänyt tältä:

Maanantai 29.9. Tapasin laitoksen johtajan sekä kanslistin, joka tyrkkäsi minut byrokratian syövereihin. Sain täytettäväkseni lomakkeita yliopiston eläkelaitosta, työturvallisuuskoulutusta ja henkilöstövirastoa varten (muistaakseni 2 erilaista) sekä 2 paperia lääkärintarkastukseen. Sain oikeuden käyttää laitoksen kirjastoa ja hankin yliopiston kirjastokortin, jolla en vielä voi lainata, koska tarvitsen todistuksen työskentelystä, jota varten täytyy odottaa lääkärintodistusta ja verotuskoodia...

Pelkäsin tulevani flunssaan, koska sunnuntaina onnistuin aika lailla saamaan kylmää. Ensin tuli kylmä kirkossa, jossa oli suomalainen jumalanpalvelus. Sen jälkeen tarjotut kirkkokaffit tosin lämmittivät mukavasti – etenkin kun menossa mukana oli myös uusi suurlähettiläs. Sitten vilutti puistokonsertissa, jossa kaikki aurinkoiset penkit oli jo varattu. Puitteet Chopinin konserttojen kuuntelemiseen olivat muuten vielä syyskuun lopussakin upeat, joten voi vain kuvitella, kuinka paljon paikalla on väkeä kesäsunnuntaisin. Kierros jatkui samaisen puiston syövereihin eivätkä mahtavat kujat puiden siimeksessä, palatsi puiston keskellä tai minttutee ulkokahvilassa juotuna enää oikeastaan auttaneet. Onneksi kotiapteekki on sen verran kattava, että troppaus ja toipuminen onnistuivat hyvin.

Tiistai 30.9. Laitoksen avajaiset, jotka olivat hyvin viralliset. Saavuin paikalle korkokengissäni, jotka onnistuivat hiertämään rakon päkiään! Päivä jatkui kuitenkin hyvin, koska ajattelin ja otin vaihtokengät mukaan. Avajaisissa puhuttiin paljon puolaksi ja vähän unkariksi (joka sekin tulkattiin), esittäydyttiin (magister Elina Nurminen) ja kuunneltiin Unkarin, Suomen, Viron ja Puolan kansallishymnit (vaimeasti, mutta juhlavasti cd:ltä). Lisäksi opiskelijat vannoivat opiskelijavalan ja heille jaettiin opintokirjat, joihin kai minunkin pitää jossain vaiheessa jotain raapustaa. Tosin Sirkka ystävällisesti ja huolehtivaisesti kehotti minua olemaan koskematta niihin. Viisas nainen!

Avajaisten jälkeen haimme kanslistilta papereihin tärkeitä leimoja, jotka unohtuivat maanantaina. Sitten kävimme työturvallisuuspäällikön pakeilla saamassa leimoja papereihin. Sirkka pelotteli etukäteen, että minun pitää osallistua puolankieliseen koulutukseen, mutta sainkin vain pumaskan papereita luettavaksi, onneksi englanniksi. Sen jälkeen kävin vielä Anian (puolalainen jatko-opiskelija, joka myös opettaa suomea) kanssa verotoimistossa anomassa verotusnumeroa, joka on Hyvin Tärkeä Numero.

Keskiviikko 1.10. Lukuvuosi alkoi virallisesti, mutta minulla oli ohjelmassa asiointia ja papereiden pyörittelyä. Aamun alkajaisiksi kävimme (Sirkka oli taas mukanani auttamassa) terveystarkastuksessa, jossa minulle myös varattiin aika yleislääkärille ja laryngologille. Jälkimmäinen on siis kurkkulääkäri, mutta aion käyttää sanaa laryngologi, koska olen niin ylpeä, että muistin jotain Seppo Pekkolan fonologian luennoista ja tajusin siksi, mitä laryngologi tekee! No, terveystarkastus oli lähinnä vitsi, koska hoitaja täytti paperit lähestulkoon katsomatta minuun. Kerroin vain, paljonko painan, kuinka pitkä olen, kauanko olen tehnyt äänityötä ja missä maassa... Odotan mielenkiinnolla tulevia lääkärikäyntejä.

Päivä jatkui laitoksella takkuamalla vähän tietokoneen, tulostimen, kopiokoneen ja byrokratian kanssa, mutta lopussa kiitos seisoo. Koneet alistuivat tahtooni ja minä luovutin kaikki paperit onnistuneesti (?) täytettynä kanslistille. Sananen hänestä: sympaattinen kanslistimme pani (=rouva) Grazyna (z:n päällä pitäisi olla piste) on pyöreä ja tehokas. Hänen mielestään on mukavaa, kun minä aina hymyilen hänelle. Tämän Sirkka tulkkasi minulle. Hänellä oli myös paljon muuta sanottavaa minulle, mutta koska ketään ei ollut enää apuna, minä tyydyin nyökkäilemään ja hymyilemään. Ja taas pisteitä ropisi Elinalle. Harmi kyllä hän jättää laitoksemme ja siirtyy parempipalkkaisiin töihin. Saas nähdä, kuinka käy, vaikutti sen verran topakalta tädiltä, että voi olla isot saappaat jatkajalla.

Torstai-iltana, päivänokosten ja nettiyhteyssäätämisen jälkeen lähdin kaupungille tapaamaan Joannaa, johon tutustuin aikoinaan EuroDisneylandissa. Ei olla nähty yli kuuteen vuoteen, mutta hyvin juttu luisti! Sain kutsun jo Joannan ja kämppisten kotibileisiin, yökylään ja pyöräretkelle, joten tylsää ei ainakaan tule olemaan. Nyt lähden yliopistolle, koska työt kutsuvat. Do widzenia!