Pieni takaisku ja keino selvitä siitä

Olen ollut tyytyväinen, kun kaikki täällä on sujunut niin mukavasti. Okei, onhan tässä pitänyt juosta edes ja takaisin, mutta kumminkin kaikki on järjestynyt ja onnistunut. No, tänään se sitten tapahtui: Onnellisina palailimme Ikea-retkeltä kassit täynnä kamaa. Ratusz Arsenalin metroasemalla tapasimme tarkastajat, joille mielihyvin esittelimme matkakorttejamme ja passejamme. Mutta! En ollut tajunnut kirjoittaa korttiini nimeä, ja niinpä sain pikavoiton: 107,80 zlotya eli 31,30 euroa siirtyi lompakostani hänen lompakkoonsa. Otti ja ottaa päähän! Koko himputin matkakorttikaan ei maksanut niin paljon. Niin, ja virkailija, jolta aikanaan ostin sen, antoi ainoastaan käsiliikkein täydennetyn neuvon ”Validato!”, joka siis tarkoitti kortin validointia ensimmäisellä käyttökerralla. Miten minä siis olisin voinut tietää! No, ehkä edes minä en ole virheetön. ;)

Noh. Harmittaa, mutta onpa tuokin nyt sitten opittu, vaikkakin kantapään kautta. Positiivinen ajattelu ennen kaikkea! :) En tiedä teistä, mutta täällä kun seikkailen ja tutustun perinpohjin uuteen kulttuuriin, erityisesti pienet asiat usein pelastavat päivän tai hetken. Listaan tähän joitain asioita, jotka ovat huvittaneet männä viikolla.

Tammenterhot ja hevoskastanjat: Niitä tippuu paljon puista eivätkä ne väistä. En onneksi ole saanut yhtään osumaa, mutta lähelle on tippunut. Ääni kuulosti siltä, että voisi tulla kipeää.
Lomakkeet 1.: Hupaisin taisi olla se, jossa lupasin jotain tyyliin ”työpaikkanani on vain Varsovan yliopisto, en pidä muita työpaikkoja”.
Lomakkeet 2.: Älä epäile isäsi tai äitisikään vaikutusvaltaa. Täälläkin sain kirjastokortin lomakkeella, johon kysyttiin isän nimeä, ja johonkin muuhun paikkaan pyydettiin isän ja äidin nimeä.
Ihmiset 1.: Metrossa näimme nuoren miehen, joka otti kädellään tukea ylhäällä olevasta tangosta. Paitsi ettei mitään tankoa ollut ja silti tasapaino säilyi! Ja aina asemalla hän päästi irti ja lähdettäessä taas nopeasti tarttui kiinni. Se oli tosi hauskan näköistä eikä silti oikein tiennyt, saako tuijottaa tai nauraa, vaikka kovasti teki mieli.
Ihmiset 2.: Dressman-vaatefirmalla voisi olla vaikeuksia rantautua Puolaan, jos sellaista suunnittelevat. Paikallisen ”dressmanin” tunnistaa pilottitakista, maihareista, siilitukasta, ketjulompakosta... No, tunnistanette tyypin. Mutta oli mulla ihan hyväkin keskustelu yhden dressmanin kanssa hirvistä, poroista ja Joulupukista.
Musiikki: Nyt se on sitten kuultu: diskoversio Loituman Ievan polkasta. On kuulemma ollut iso hitti täälläkin joku aika sitten ja biisiä on soitettu ihan yökerhoissakin.

No jaa. Sitten taas arkisiin asioihin. Huoneessa on vähän kylmä ja väänsin patteria kovemmalle. Tai ainakin niin luulin. Nyt jostain nokkuu vähän vettä, yritän korjata tilanteen. Ja naapurissa poltetaan tupakkaa, joten yritän pelastaa omat hajunystyräni ja lähden sytyttämään hajukynttilän. Tai sitten vain menen nukkumaan – pitäähän huomenna taas mennä pitkän viikonlopun jälkeen töihin!