Hälytys!

Mun asunnossa oli eilen palohälytys... Mutta onneksi mitään hätää ei oikeasti ollut, jos ei lasketa sitä, että säikähdin, kun mun huoneen lankapuhelin soi. Siihen ei yleensä soita kukaan, koska linja on aina varattu tälle mun etananettiyhteydelle. Ja kun äiti ja isä soittaa, niin tiedän odottaa sitä, koska meillä on vakioaika puheluille. No, mitäs eilen sitten tapahtui? Minä, Sannat H. & M. ja Ania pidettiin lättykestejä mun luona. Nam, oli tosi herkullista: kermaviilisipulikastiketta suolaisena täytteenä, makeana mansikka- ja mustikkahilloa ja kermavaahtoa sekä juomana glögiä, punkkua ja Anian tuomaa hassua teetä, jossa on yhtenä ainesosana ”instant alcohol” eli pika-alkoholia, mitä se sitten onkaan... Sanna paisteli lättyjä aivan onnistuneesti, mutta koska asunto on aika pieni ja eteis-keittokomero vielä pienempi, käryt olivat aika sakeat. Siksi palohälytin pärähti soimaan – ei tosin täällä mun asunnossa, vaan respassa, josta sitten soitettiin mulle ja kysyttiin, onko kaikki kunnossa. Heh, kaikki kunnossa, erityisesti, kun avattiin räppänät ja tuuletettiin.

Minä ja Sannat mentiin kylläisinä elokuviin, mutta Ania lähti viettämään iltaa puolalaisten perinteiden mukaan. Antin, paikallisittain Andrzejan päivän aattona on ennen vietetty juhlaa nimeltä Andrzejki. Niin, vietetäänhän sitä nytkin, mutta tällaiset perinteet ovat kokeneet uuden tulemisen viime vuosina, koska kommunismin aikana yli kolmen ihmisen kokoontumiset olivat kiellettyjä. No kumminkin, silloin ennen nuoret naiset kokoontuivat ennustamaan tulevaisuutta ja erityisesti, mistä löytävät miehen, kuka heidän tuleva miehensä on ja milloin he menevät naimisiin. Itse valitsin lauantai-illan viihteeksi ihan mielelläni elokuvat, koska olin torstaina jo harjoittelemassa Andrzejkia ja sain silloin ihan tarpeeksi tietoa tulevasta. Meidän puolan ryhmä (ja kaikki muutkin Polonicumin eli yliopiston puolan kielen keskuksen ryhmät) vieraili Etnografisessa museossa, jossa kerrottiin päivän perinteistä ja myös kokeiltiin niitä. Ryhmän pojat olivat vähän kyllästyneitä siellä illanvietossa, kun ei pojille ollut samassa mittakaavassa tehtäviä kuin tytöille, mutta minä lähdin kotiin mukanani vahakimpale, jonka varjosta ennustettiin asioita – samaan tapaan kuin meillä tinasta – sekä paperinpalanen, jossa on tulevan mieheni nimi. Heh, kyllä on elämä helppoa: nyt ei muuta kuin huutelemaan kadulle, josko elämäni mies siellä odottelisi jo minua! Odotan mielenkiinnolla Anialta raporttia, miten heidän oikea Andrzejki-iltansa on sujunut.

Tänään oltiin Sannan kanssa ostoksilla Arkadiassa, jonka sanotaan olevan yksi Keski-Euroopan suurimpia ostoskeskuksia. Pystyn uskomaan sen, sillä kauppoja ja ihmisiä riittää! Aikaakin Arkadiassa saa kulumaan: olin siellä viettämässä sunnuntaita pari viikkoa sitten ja vaivatta vierähti 7 tuntia... Tänään ei ihan niin kauaa jaksettu, eikä ollut tarvettakaan, koska ”Linnan juhlien” asut ja asusteet löytyivät melko kivuttomasti. Suunnilleen ainoa asia, joka täytyy vielä päättää, on sukkahousujen väri, mutta onneksi sukkahousukauppoja on aika tiheässä. Esimerkiksi meidän metroasemalla on sukkiskauppa, joten sitten juhliin lähtiessä voi ostaa sieltä, jos ei aikaisemmin saa päätettyä... Oli kiva viettää tällaista rauhallisempaa viikonloppua, koska viime viikonloppuna pubeiltiin ja klubeiltiin niin, että meni puoli viikkoa toipuessa.

Huomenna alkaa jo joulukuu... Ostin joulukalenterin, mutta koska en kuitenkaan ole avaamassa luukkuja aattona, aatonaattona ja muutamana muunakaan päivänä ennen joulua, aloitin sen jo torstaina. Lisäksi availen luukkuja suurimmasta luvusta pienimpään, joten voin näppärästi aina tarkistaa, kuinka monta yötä vielä on siihen, kun reissaan Suomeen joululomalle. No, haluan korostaa, etten kärsi niin kovasta koti-ikävästä, että odottaisin henkeä pidätellen joululomaa, mutta onpahan taas jotain ”omaa kivaa”. On hauskaa, kun on hauskaa! Ja on hauskaa, kun on jotain, mitä odottaa. Nyt odotan mm. huomista puolan kurssia, tiistain tunteja ja opiskelijoiden kommentteja mielenkiintoisesta leffaillastamme, itsenäisyyspäivän vastaanottoa, oleskeluluvan saamista perjantaina... Sekä myös sitä, että tee jäähtyisi juotavaksi. Koska keskityin eilen punkkulasilliseeni, maistan nyt sitä Anian tuomaa teetä, jota kuulemma juodaan vuoristossa, jotta tulisi lämmin. Testaan siis instant alkoholin lämpöarvon – luulisin, ettei siitä kuitenkaan aiheudu palohälytystä... ;)

Tasaista arkea

No niin, nyt se on sitten tainnut arki astua minun ja Varsovan suhteeseen. Siltä ainakin on tuntunut parina viimeisenä päivänä tarpoessa yliopiston ja Sokrates-kodin väliä. Sää on niin marraskuisen harmaa ja tuulinen, ettei oikein huvita kulkea kaupungilla yhtään ylimääräistä. Työtilat yliopistolla ovat niin pienet, että työt tulevat mukana kotiin. Niinä hetkinä jolloin en tee töitä, surffaan netissä tai luen kirjoja, joita lainasin laitoksen kirjastosta. Nyt on siis sellainen hetki, jolloin tuntuu, että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain – mennä museoon, taidenäyttelyyn, galleriaan, kuntosalille, uimaan... Erityisesti kaksi jälkimmäistä olisivat hyviä vaihtoehtoja, jotta kakkuomatunto ei kolkuttelisi niin pahasti. :) Koska olen hyvin lahjakas asioiden lykkäämisessä, suunnittelen liikuntaharrastuksen aloittamista vielä jonkin aikaa. Sillä välin keskityn töihin. Ja juhlimiseen!

Sannalla oli viime viikonloppuna synttärit, joita vietettiin Chłodna 25 -baarissa. Ja kylläpä meillä olikin lystiä! Sanna oli hankkinut kakun ja nappeja, joilla sai hakea olutta. Nappikauppaa ja vaihdannaistaloutta siis. En ole varma, paljonko pöydän ympärillä oli parhaimmillaan väkeä, mutta paikalla olivat mm. Ania, Sirkka, Łukasz (hyvä edustus suomenopettajia), Meiyi, Veera (Sannan ystävä, joka on CIMOn harjoittelussa Latviassa ja tuli visiitille), Pekka ystävineen (Pekka on täällä töissä ja on aikaisemmin tehnyt samaa hommaa kuin Sanna nyt) sekä Sannan kielikurssilaisia, jotka olivat tosi hauskoja tyyppejä. Synttäreitä juhlittiin aika perusteellisesti ja aamuneljältä suhasimme läpi öisen Varsovan taksilla kotiin nukkumaan...

Juhlia on tiedossa jatkossakin. Tänä viikonloppuna voisi lähteä kaupungille sekä perjantaina että lauantaina. Joanna on jo kutsunut bileisiin joulukuussa. Turkkilainen Batur (Sannan kielikurssikaveri, ehkä nyt jo myös mun kaveri) suunnittelee jo tammikuisia synttäreitään. Tavallisten bileiden lisäksi on tulossa myös jotain aivan muuta: minäkin sain kutsun lähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolle! Kutsu on ihanan juhlallinen, siinä on kultainen leijonavaakuna kohokuviona ja siinä lukee mm. näin: the Ambassador of Finland requests the pleasure of the company of Ms. Elina Nurminen. No, kyllähän mun seurasta pääsee nauttimaan, kun noin nätisti pyytää, heheh! En tiedä vielä, mikä on dress code, mutta en pistäisi pahaksi, vaikka joutuisin uuden koltun ostamaan... Ja läheneehän tässä myös juhlista jaloin, joulu. Kuukauden päästä olen jo Suomessa valmistautumassa joulun viettoon! Ajatella, kyllä se aika vain on mennyt nopeasti.

No, tokihan aika lentää, kun on puuhaa. Keskityn mä kyllä työn ja juhlimisen lisäksi johonkin muuhunkin. Nimittäin puolan opiskeluun. Nyt olen ollut puolan kurssilla kolme kertaa. Ajattelin jo etukäteen, että on hyödyllinen kokemus opiskella uutta kieltä uudessa maassa – ehkä sitten paremmin ymmärrän omiakin opiskelijoitani. Mutta paitsi hyödyllinen, tämä alkaa olla muutenkin aikamoinen Kokemus. Itsepä halusin aloittaa kurssin viisi viikkoa muita jäljessä. Itsepä sanoin, että kyllä minä saan muut kiinni. Itsepä sanoin, että kyllä minä onnistun, olenhan lingvisti. Tekemistä siinä kyllä riittää... Nyt alkaa olla jo sijamuodot hallussa, mutta se ei vain auta, kun simppeleinkin kysymys menee aika lailla yli hilseen eikä sanastoa ole juuri ollenkaan. Nyt vain otetaan kaikki mahdolliset kielenoppimisstrategiat käyttöön, niin eiköhän tuloksia ala syntyä.

Niin, tällaisista asioista arkeni täyttyy täällä. Työtä, opiskelua ja juhlimista. Jossain välissä aina kaupassakäyntiä, ruoanlaittoa, tiskausta ja pyykkäystä. Ei pöllömpää arkea ollenkaan. Suhteeni Varsovan kanssa on oikeastaan oikein hyvällä pohjalla. Nyt sytytän kynttilöitä, keitän iltateetä, luen ja kuuntelen, kuinka tuuli ulvoo. Hassua, että siitä tulee kotoinen olo, se kuulostaa ihan samalta kuin tuuli Kainaston lakialla...

Tiukkaa turisteilua

Ensimmäinen vieraani Hanna lähti eilen eli tiistaiaamulla takaisin Suomeen. Kun tulin kotiin lentokentältä saattoreissulta, nukuin kaksi tuntia. Sen verran intensiivistä oli meininki, että piti vähän lepuuttaa... Sen jälkeen nautinkin lahjalehdistä ja lakritsista, johon olen huomannut olevani todella koukussa. Nam kumminkin, on se vain hyvää. Ja nyt yritän taas orientoitua töihin, mikä tuntuu olevan pitkän viikonlopun jälkeen vähän tahmeaa. Siispä tietenkin kulutan aikaani kertomalla, mitä viime päivinä on tullut tehtyä...

Viime perjantaina olin töissä klo 18.15 asti, ja täsmälleen siihen aikaan Finnairin lento laskeutui Varsovaan Hanna mukanaan. Eli siinä vaiheessa kun pääsin yliopistolta Sokrates-kotiini, Hanna oli jo ehtinyt hurauttaa taksilla tänne ja katsella elämänmenoa hotellin ala-aulassa hyvän tovin. Se olikin ehkä juna- ja bussimatkojen lisäksi ainoa hetki, kun vieras sai istua jouten! Perjantai-iltaa lähdettiin viettämään Amnesiaan (suosittelen), josta Joanna oli varannut pöydän ja jonne hän oli myös kutsunut ystäviään. Siellä me syötiin, juotiin ja tanssittiin, mutta ei riekuttu kuitenkaan kovin pitkään, koska tiedossa oli tiukka lauantai – yksi päivä aikaa ottaa Varsova haltuun.

Lauantaiaamu aloitettiin ”Tällainen on Elinan työmatka” -elämyksellä; menimme kävellen, metrolla ja bussilla yliopiston kirjastolle ja siitä meidän laitokselle pällistelemään, kuinka ankea voikaan rakennus olla. Jatkoimme kauniin pääkampuksen kautta Vanhaankaupunkiin. Huijasin Hannaa vähän: sanoin, että meidän pitäisi olla Sigismundin pylväällä klo 11, koska siellä on "joku häppeninki". Onneksi Hannalla riitti muuta ihmeteltävää, niin etten joutunut sen tarkemmin selvittämään tapahtuman luonnetta, koska kyseessä oli tapaaminen Mikołaj'n ja Bartłomiej'n, meidän EILC 2007 -opiskelijoiden kanssa, ja halusin, että se on yllätys. Se oli melkein yllätys itsellenikin, koska vain muutamaa päivää aikaisemmin olin saanut tietää, että Bart sattuu ajamaan Varsovan ohi juuri lauantaina ja voisi viettää kaupungissa neljä tuntia.

Jälleennäkeminen poikien kanssa oli hauska – itse en ollut nähnyt Bartia ja Hanna ei kumpaakaan pojista noin vuoteen – ja kuulumisia vaihdettiin samalla, kun vaeltelimme Vanhassa- ja Uudessakaupungissa. Kävimme mm. Tuntemattoman sotilaan haudalla ja näimme siellä vahdinvaihdon, joka tapahtuu (kai) tunnin välein. Ehdittiinpä me myös piipahtaa Pragassa eli Veiksel-joen toisella puolella. Naisissa sitten jatkoimme turistikierrosta Kultturipalatsin näköalaterassille ja Kultaisille terasseille shoppailemaan. Illalla olimme kaupungilla syömässä ja juomassa ja saimme tuta, millaista on yrittää löytää paikka kymmenelle ihmiselle lauantai-iltana. No, vaikka valitettavasti porukka sitten hajosikin, ilta oli oikein hauska ja herkullinen – tiedänpä nyt, mistä saa hyvää pitsaa, kun sellaista tekee mieli.

Oli ihan hyvä, että lähdimme suhteellisen ajoissa nukkumaan, sillä sunnuntaiaamuna startattiin Krakovaan. Meillä oli aika hatara käsitys siitä, mitä tekisimme kaupungissa, mutta hupaisa alku visiitille saatiin hankkimalla molemmille uudet tukat: kummallekin meille oma kuontalo aiheutti lievää ahdistusta ja vaikka parturikäynti Krakovassa oli ensin oikeastaan vitsi, siitä tuli ihan totista totta. Sama kai se, missä sitä hiuksiaan leikkauttaa, Varsovassa vaiko Krakovassa. Vaikka parturini kysymys ”How cut?” herättikin epäilyksiä, sain todeta, että hänen englannin ymmärtämyksensä oli aivan riittävää. Paitsi että tukka on oikein kiva nyt, toimitus oli myös edullinen ja erityisesti nopea. Kaikin puolin oikein hauska kokemus! Hiukset tällättyinä ja reput selässä marssimme hotelliimme, joka oli viihtyisä, komea ja lähellä kaikkea. Kaikesta tästä inspiroituneena aloimme Hannan kanssa ideoida glam-reiliä – miksipä reppumatkailuun ei voisi enemmän yhdistää glitteriä ja kuoharia?

Sunnuntai-ilta Krakovassa oli leppoisa. Luimme Krakow in your pocket -lehdestä, että ”vierailu Krakovassa ilman että käy Wawelin linnassa on kuin pelaisi tennistä ilman palloa”. Niin että kävimme Wawelissa, vaikka kello olikin jo sen verran, että ihmisiä alettiinkin jo ajaa pois alueelta. Ainakin näimme sen pallon, jolla tennistä olisi voinut pelata... Jatkoimme kiertelyä sekä omin päin että paikallisoppaan kanssa. Hannan entinen opiskelija nimittäin asuu Krakovassa ja hän viihdytti meitä kertomalla hauskoja tarinoita kaupungin historiasta, näyttämällä meille joitain kaupungin tärkeistä paikoista ja kierrättämällä meitä mm. Kazimierzin juutalaisalueella. Siellä istuimme iltaa Singer Caféssa, joka vastoin ensioletusta ei ole esim. musiikkibaari vaan jossa pöydät ovat Singer-ompelukonepöytiä. Hupaisaa ja viihtyisää!

Maanantaina toki palasimme Varsovaan, mutta päivän vietimme Auschwitz-Birkenaussa. Järkyttävää, pysäyttävää, ahdistavaa, vaikuttavaa.

Monipuolisen ja tehokkaan turistimeiningin lisäksi on muitakin kuulumisia:
- Raha-asiat ovat kunnossa. Olin Anian kanssa viime viikolla hoitamassa asioita erinäisissä toimistoissa kampuksella ja satuimme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kävimme viemässä rahatoimistoon tilinumeroni ja siinä samassa rahat lähetettiin tililleni. Tarinan opetus: aina, aina kannattaa kysyä vielä kerran.
- Olen alkanut kerätä papereita oleskelulupaa varten. Koossa on jo 3 kopiota passista, dokumentti Puolaan saapumisesta (=lentolippu), todistus asumisesta (jota varten sain ensin todistuksen hotellistani ja sitten kävin hakemassa varsinaisen todistuksen toisesta paikasta) ja siitä kolme kopiota sekä työsopimus ja sen kopio. Enää tarvitaankin varsinainen hakemus ja siitä 3 kopiota, todistus siitä, etten saa mistään apurahaa sekä jotain, jota en ymmärrä. Listan olen nimittäin saanut viron lehtorilta ja se on viroksi. Pitääpä prepata vähän viron sanastoa, että saan oleskeluluvan. Tai helpommin, tarkistaa Leilalta. :)
- Aloitin puolan opinnot. Vihdoin paperit yliopistolla ovat siinä määrin reilassa, että rekisteröityminen yliopiston puolan kurssille oli mahdollista. Haastavaa asiasta tekee se, että olen kaikkia muita kurssilaisia noin viisi viikkoa jäljessä. Elämys sekin... Vaikka opettaja tuntuikin ensin suhtautuvan penseästi myöhäiseen aloitukseeni ja vähän testasi paineensietokykyäni, luulen, että asenne muuttui paremmaksi, kun suoriuduin ääneen lukemisesta melko mallikkaasti. Pian siis osannen sanoa muutakin kuin ”Anteeksi, en puhu puolaa”, mikä on kyllä ollut varsin käyttökelpoinen ja paljon käytetty lause.

Nyt oikeasti täytyy vielä hommailla ja väsäillä suomen matskuja eikä preppailla puolaa tai bloggailla. (mahtava suma verbityypin III verbejä) Miten aina onnistunkin jättämään kaiken viime tinkaan – muistin tänään, että pidän parille opiskelijalle luetunymmärtämisen uusintatentin, ja se tentti olisi hyvä olla olemassa... Yöaika on työaika! ;)

Vihdoin muutama kuva!

Kotikadun kyltti on ihanasti rempallaan, niin kuin kaikki muukin kotinurkilla. :)


Kotikatu on helppo ääntää, mutta haasteitakin on. Tässä jotain hyviä muistisääntöjä Ł- ja Ż-äänteiden lausumiseen.


Kaupunki on täynnä mielenkiintoisia vastakohtaisuuksia ja kummallisuuksiakin. Tässä aika hauska esimerkki siitä - sosialismin ja kapitalismin merkkejä sulassa sovussa. :)


Vastakohtaisuuksista viis, kunhan on hyvää seuraa. Tässä Agata ja Ania Agatan synttäreillä.


Tässä Joannan kanssa pyöräretkellä Varsovan luoteiskulman metsässä lokakuussa. Pian tuon kuvan jälkeen tempaisin t-paidalle, kun oli niin lämmin. Ja ei ehkä uskoisi, mutta tuota ennen oli ne bileet, jossa join vodkaa, en kerro kuinka paljon... ;)


Kukkaloistoa syyskuussa Łazienki-puistossa


Lehti- ja kukkaloistoa lokakuun loppupuolella Wilanówin palatsin puistossa


Wilanówissa päivän viettivät myös Meiyi, Sanna sekä kiinalainen opettaja, jonka poimima lehti on mukana kuvassa. :)


Pyhäinpäivänä Powązkin hautausmaalla. Kynttilät ja illan pimeys olivat vaikuttava yhdistelmä.


Marraskuinen sunnuntai Varsovan juutalaisella hautausmaalla. Vaikuttavaa tämäkin...


Tässä siis muutama valikoitu kuva. Tavoitteena on saada enemmän kuvia johonkin nettialbumiin, joka olisi kaikkien saatavilla helposti - FB:ssa kun ei vielä ihan kaikki lähipiirin ihmiset ole. :) Katsotaan nyt, koska se onnistuu... Nyt starttaan kuitenkin hoitamaan asioita mm. oleskelulupaan liittyen. Ja myöhemmin tänään teen supersiivouksen, koska perjantaina saan ensimmäisen vieraan! Ja lakritsia ja muuta kivaa, jota Hannan täytyy tuoda tullessaan! :)

Uuteen kulttuuriin sopeutuminen

Muistan omissakin opinnoissani puhutun siitä, millaisia vaiheita uuteen kulttuuriin sopeutumisessa on. Ensimmäinen vaihe on ”honeymoon”, alkuinnostus, jolloin uusi kulttuuri tuntuu ihanan eksoottiselta ja erilaiselta. Sitä seuraa turhautuminen, jolloin kohdataan todellinen arki ja asiat aletaan nähdä realistisesti, josta saattaa seurata esimerkiksi vaikeuksia kommunikoida paikallisten kanssa. Kolmas vaihe on hyväksyminen, jolloin tajutaan, että uuteen kulttuuriin täytyy tutustua ja ja että kieltä ja kulttuuria täytyy opiskella. Tämän jälkeen on mahdollista päästä viimeiseen vaiheeseen ja sopeutua, mitä ei kuitenkaan yleensä tapahdu täydellisesti. (Verestin muistiani osoitteessa http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kas/opett/pg/lumme/2luku.html)

Itselleni lokakuu oli aika selvä honeymoon Varsovan ja Puolan kanssa, mutta nyt olen päässyt turhautumisvaiheeseen. Vähän turhankin realistisesti olet saanut käsityksen siitä, miten asiat todellisuudessa hoituvat – palkanmaksu on siirtynyt jo kahdesti, ja ajankohta on nyt joulukuussa. No, vaikka olen sanonut aika rumiakin asioita, niin pyrin tässä samanaikaisesti aloittamaan hyväksymisvaihetta. Hyväksyn asian, koska en muutakaan voi. Lisäksi se on tämän maan tapa, ja kuten sanotaan, maassa maan tavalla. Ja vaikka itselläni koto-Suomessa voittopuolisesti kaikki asiat ovatkin hoituneet mallikkaasti, niin ei suinkaan aina ole. Joten muistetaan taas vanha kunnon viisaus: mikä ei tapa, vahvistaa. Kiitokset Sannalle ja Anialle, että olette tukena ja turvana; ois ankeaa, jos nyt vielä ois yksinäistä. Katsotaan, koska hyväksymisvaihe etenee niihin kieliopintoihin, nyt fraasivarasto on aika rajallinen. Kielikurssit olivat täynnä lokakuun alussa enkä päässyt mukaan, koska en ollut vielä virallisesti yliopiston kirjoissa ja kansissa. Nyt kai jo siellä olen, joten ehkä voisin vielä hypätä jälkijunassa matkaan tai sitten menen kurssille vasta kevätlukukaudella.

Olen tainnut jo ennenkin puhua jotain valokuvien laittamisesta. Yritän valikoida tänä iltana/huomenna parhaimmistoa männä viikoilta ja laittaa niitä nähtäville. Nyt täytyy jatkaa tuntisuunnitelmien pakertamista. Hmm, molemmissa seinänaapureissa porataan jotain – toivottavasti seinät ovat tarpeeksi paksut...