Tasaista arkea

No niin, nyt se on sitten tainnut arki astua minun ja Varsovan suhteeseen. Siltä ainakin on tuntunut parina viimeisenä päivänä tarpoessa yliopiston ja Sokrates-kodin väliä. Sää on niin marraskuisen harmaa ja tuulinen, ettei oikein huvita kulkea kaupungilla yhtään ylimääräistä. Työtilat yliopistolla ovat niin pienet, että työt tulevat mukana kotiin. Niinä hetkinä jolloin en tee töitä, surffaan netissä tai luen kirjoja, joita lainasin laitoksen kirjastosta. Nyt on siis sellainen hetki, jolloin tuntuu, että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain – mennä museoon, taidenäyttelyyn, galleriaan, kuntosalille, uimaan... Erityisesti kaksi jälkimmäistä olisivat hyviä vaihtoehtoja, jotta kakkuomatunto ei kolkuttelisi niin pahasti. :) Koska olen hyvin lahjakas asioiden lykkäämisessä, suunnittelen liikuntaharrastuksen aloittamista vielä jonkin aikaa. Sillä välin keskityn töihin. Ja juhlimiseen!

Sannalla oli viime viikonloppuna synttärit, joita vietettiin Chłodna 25 -baarissa. Ja kylläpä meillä olikin lystiä! Sanna oli hankkinut kakun ja nappeja, joilla sai hakea olutta. Nappikauppaa ja vaihdannaistaloutta siis. En ole varma, paljonko pöydän ympärillä oli parhaimmillaan väkeä, mutta paikalla olivat mm. Ania, Sirkka, Łukasz (hyvä edustus suomenopettajia), Meiyi, Veera (Sannan ystävä, joka on CIMOn harjoittelussa Latviassa ja tuli visiitille), Pekka ystävineen (Pekka on täällä töissä ja on aikaisemmin tehnyt samaa hommaa kuin Sanna nyt) sekä Sannan kielikurssilaisia, jotka olivat tosi hauskoja tyyppejä. Synttäreitä juhlittiin aika perusteellisesti ja aamuneljältä suhasimme läpi öisen Varsovan taksilla kotiin nukkumaan...

Juhlia on tiedossa jatkossakin. Tänä viikonloppuna voisi lähteä kaupungille sekä perjantaina että lauantaina. Joanna on jo kutsunut bileisiin joulukuussa. Turkkilainen Batur (Sannan kielikurssikaveri, ehkä nyt jo myös mun kaveri) suunnittelee jo tammikuisia synttäreitään. Tavallisten bileiden lisäksi on tulossa myös jotain aivan muuta: minäkin sain kutsun lähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolle! Kutsu on ihanan juhlallinen, siinä on kultainen leijonavaakuna kohokuviona ja siinä lukee mm. näin: the Ambassador of Finland requests the pleasure of the company of Ms. Elina Nurminen. No, kyllähän mun seurasta pääsee nauttimaan, kun noin nätisti pyytää, heheh! En tiedä vielä, mikä on dress code, mutta en pistäisi pahaksi, vaikka joutuisin uuden koltun ostamaan... Ja läheneehän tässä myös juhlista jaloin, joulu. Kuukauden päästä olen jo Suomessa valmistautumassa joulun viettoon! Ajatella, kyllä se aika vain on mennyt nopeasti.

No, tokihan aika lentää, kun on puuhaa. Keskityn mä kyllä työn ja juhlimisen lisäksi johonkin muuhunkin. Nimittäin puolan opiskeluun. Nyt olen ollut puolan kurssilla kolme kertaa. Ajattelin jo etukäteen, että on hyödyllinen kokemus opiskella uutta kieltä uudessa maassa – ehkä sitten paremmin ymmärrän omiakin opiskelijoitani. Mutta paitsi hyödyllinen, tämä alkaa olla muutenkin aikamoinen Kokemus. Itsepä halusin aloittaa kurssin viisi viikkoa muita jäljessä. Itsepä sanoin, että kyllä minä saan muut kiinni. Itsepä sanoin, että kyllä minä onnistun, olenhan lingvisti. Tekemistä siinä kyllä riittää... Nyt alkaa olla jo sijamuodot hallussa, mutta se ei vain auta, kun simppeleinkin kysymys menee aika lailla yli hilseen eikä sanastoa ole juuri ollenkaan. Nyt vain otetaan kaikki mahdolliset kielenoppimisstrategiat käyttöön, niin eiköhän tuloksia ala syntyä.

Niin, tällaisista asioista arkeni täyttyy täällä. Työtä, opiskelua ja juhlimista. Jossain välissä aina kaupassakäyntiä, ruoanlaittoa, tiskausta ja pyykkäystä. Ei pöllömpää arkea ollenkaan. Suhteeni Varsovan kanssa on oikeastaan oikein hyvällä pohjalla. Nyt sytytän kynttilöitä, keitän iltateetä, luen ja kuuntelen, kuinka tuuli ulvoo. Hassua, että siitä tulee kotoinen olo, se kuulostaa ihan samalta kuin tuuli Kainaston lakialla...