Tiukkaa turisteilua

Ensimmäinen vieraani Hanna lähti eilen eli tiistaiaamulla takaisin Suomeen. Kun tulin kotiin lentokentältä saattoreissulta, nukuin kaksi tuntia. Sen verran intensiivistä oli meininki, että piti vähän lepuuttaa... Sen jälkeen nautinkin lahjalehdistä ja lakritsista, johon olen huomannut olevani todella koukussa. Nam kumminkin, on se vain hyvää. Ja nyt yritän taas orientoitua töihin, mikä tuntuu olevan pitkän viikonlopun jälkeen vähän tahmeaa. Siispä tietenkin kulutan aikaani kertomalla, mitä viime päivinä on tullut tehtyä...

Viime perjantaina olin töissä klo 18.15 asti, ja täsmälleen siihen aikaan Finnairin lento laskeutui Varsovaan Hanna mukanaan. Eli siinä vaiheessa kun pääsin yliopistolta Sokrates-kotiini, Hanna oli jo ehtinyt hurauttaa taksilla tänne ja katsella elämänmenoa hotellin ala-aulassa hyvän tovin. Se olikin ehkä juna- ja bussimatkojen lisäksi ainoa hetki, kun vieras sai istua jouten! Perjantai-iltaa lähdettiin viettämään Amnesiaan (suosittelen), josta Joanna oli varannut pöydän ja jonne hän oli myös kutsunut ystäviään. Siellä me syötiin, juotiin ja tanssittiin, mutta ei riekuttu kuitenkaan kovin pitkään, koska tiedossa oli tiukka lauantai – yksi päivä aikaa ottaa Varsova haltuun.

Lauantaiaamu aloitettiin ”Tällainen on Elinan työmatka” -elämyksellä; menimme kävellen, metrolla ja bussilla yliopiston kirjastolle ja siitä meidän laitokselle pällistelemään, kuinka ankea voikaan rakennus olla. Jatkoimme kauniin pääkampuksen kautta Vanhaankaupunkiin. Huijasin Hannaa vähän: sanoin, että meidän pitäisi olla Sigismundin pylväällä klo 11, koska siellä on "joku häppeninki". Onneksi Hannalla riitti muuta ihmeteltävää, niin etten joutunut sen tarkemmin selvittämään tapahtuman luonnetta, koska kyseessä oli tapaaminen Mikołaj'n ja Bartłomiej'n, meidän EILC 2007 -opiskelijoiden kanssa, ja halusin, että se on yllätys. Se oli melkein yllätys itsellenikin, koska vain muutamaa päivää aikaisemmin olin saanut tietää, että Bart sattuu ajamaan Varsovan ohi juuri lauantaina ja voisi viettää kaupungissa neljä tuntia.

Jälleennäkeminen poikien kanssa oli hauska – itse en ollut nähnyt Bartia ja Hanna ei kumpaakaan pojista noin vuoteen – ja kuulumisia vaihdettiin samalla, kun vaeltelimme Vanhassa- ja Uudessakaupungissa. Kävimme mm. Tuntemattoman sotilaan haudalla ja näimme siellä vahdinvaihdon, joka tapahtuu (kai) tunnin välein. Ehdittiinpä me myös piipahtaa Pragassa eli Veiksel-joen toisella puolella. Naisissa sitten jatkoimme turistikierrosta Kultturipalatsin näköalaterassille ja Kultaisille terasseille shoppailemaan. Illalla olimme kaupungilla syömässä ja juomassa ja saimme tuta, millaista on yrittää löytää paikka kymmenelle ihmiselle lauantai-iltana. No, vaikka valitettavasti porukka sitten hajosikin, ilta oli oikein hauska ja herkullinen – tiedänpä nyt, mistä saa hyvää pitsaa, kun sellaista tekee mieli.

Oli ihan hyvä, että lähdimme suhteellisen ajoissa nukkumaan, sillä sunnuntaiaamuna startattiin Krakovaan. Meillä oli aika hatara käsitys siitä, mitä tekisimme kaupungissa, mutta hupaisa alku visiitille saatiin hankkimalla molemmille uudet tukat: kummallekin meille oma kuontalo aiheutti lievää ahdistusta ja vaikka parturikäynti Krakovassa oli ensin oikeastaan vitsi, siitä tuli ihan totista totta. Sama kai se, missä sitä hiuksiaan leikkauttaa, Varsovassa vaiko Krakovassa. Vaikka parturini kysymys ”How cut?” herättikin epäilyksiä, sain todeta, että hänen englannin ymmärtämyksensä oli aivan riittävää. Paitsi että tukka on oikein kiva nyt, toimitus oli myös edullinen ja erityisesti nopea. Kaikin puolin oikein hauska kokemus! Hiukset tällättyinä ja reput selässä marssimme hotelliimme, joka oli viihtyisä, komea ja lähellä kaikkea. Kaikesta tästä inspiroituneena aloimme Hannan kanssa ideoida glam-reiliä – miksipä reppumatkailuun ei voisi enemmän yhdistää glitteriä ja kuoharia?

Sunnuntai-ilta Krakovassa oli leppoisa. Luimme Krakow in your pocket -lehdestä, että ”vierailu Krakovassa ilman että käy Wawelin linnassa on kuin pelaisi tennistä ilman palloa”. Niin että kävimme Wawelissa, vaikka kello olikin jo sen verran, että ihmisiä alettiinkin jo ajaa pois alueelta. Ainakin näimme sen pallon, jolla tennistä olisi voinut pelata... Jatkoimme kiertelyä sekä omin päin että paikallisoppaan kanssa. Hannan entinen opiskelija nimittäin asuu Krakovassa ja hän viihdytti meitä kertomalla hauskoja tarinoita kaupungin historiasta, näyttämällä meille joitain kaupungin tärkeistä paikoista ja kierrättämällä meitä mm. Kazimierzin juutalaisalueella. Siellä istuimme iltaa Singer Caféssa, joka vastoin ensioletusta ei ole esim. musiikkibaari vaan jossa pöydät ovat Singer-ompelukonepöytiä. Hupaisaa ja viihtyisää!

Maanantaina toki palasimme Varsovaan, mutta päivän vietimme Auschwitz-Birkenaussa. Järkyttävää, pysäyttävää, ahdistavaa, vaikuttavaa.

Monipuolisen ja tehokkaan turistimeiningin lisäksi on muitakin kuulumisia:
- Raha-asiat ovat kunnossa. Olin Anian kanssa viime viikolla hoitamassa asioita erinäisissä toimistoissa kampuksella ja satuimme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kävimme viemässä rahatoimistoon tilinumeroni ja siinä samassa rahat lähetettiin tililleni. Tarinan opetus: aina, aina kannattaa kysyä vielä kerran.
- Olen alkanut kerätä papereita oleskelulupaa varten. Koossa on jo 3 kopiota passista, dokumentti Puolaan saapumisesta (=lentolippu), todistus asumisesta (jota varten sain ensin todistuksen hotellistani ja sitten kävin hakemassa varsinaisen todistuksen toisesta paikasta) ja siitä kolme kopiota sekä työsopimus ja sen kopio. Enää tarvitaankin varsinainen hakemus ja siitä 3 kopiota, todistus siitä, etten saa mistään apurahaa sekä jotain, jota en ymmärrä. Listan olen nimittäin saanut viron lehtorilta ja se on viroksi. Pitääpä prepata vähän viron sanastoa, että saan oleskeluluvan. Tai helpommin, tarkistaa Leilalta. :)
- Aloitin puolan opinnot. Vihdoin paperit yliopistolla ovat siinä määrin reilassa, että rekisteröityminen yliopiston puolan kurssille oli mahdollista. Haastavaa asiasta tekee se, että olen kaikkia muita kurssilaisia noin viisi viikkoa jäljessä. Elämys sekin... Vaikka opettaja tuntuikin ensin suhtautuvan penseästi myöhäiseen aloitukseeni ja vähän testasi paineensietokykyäni, luulen, että asenne muuttui paremmaksi, kun suoriuduin ääneen lukemisesta melko mallikkaasti. Pian siis osannen sanoa muutakin kuin ”Anteeksi, en puhu puolaa”, mikä on kyllä ollut varsin käyttökelpoinen ja paljon käytetty lause.

Nyt oikeasti täytyy vielä hommailla ja väsäillä suomen matskuja eikä preppailla puolaa tai bloggailla. (mahtava suma verbityypin III verbejä) Miten aina onnistunkin jättämään kaiken viime tinkaan – muistin tänään, että pidän parille opiskelijalle luetunymmärtämisen uusintatentin, ja se tentti olisi hyvä olla olemassa... Yöaika on työaika! ;)