Ilon aiheita ja vähän muitakin

Morjens! Tajusin, että olen kirjoittanut aika pitkiä juttuja. Tokihan kerrottavaa riittää, mutta ajattelin tällä kertaa kirjoittaa lyhyttä tavaraa, jotta lukijoiden mielenkiinto pysyy yllä. Tässä siis neljän viikon kokemuksella ”Ilon aiheita ja haasteita Varsovassa” esiteltynä hampurilaispalautemallia hyödyntäen, jotta lukijalle jäisi hyvä mieli. :)

Iloja:
- Meiyi Taiwanista ja Stefano Italiasta/Espanjasta. Tosi mukavia ihmisiä, jotka ovat myös yliopiston uusia kielten opettajia. Ehkä pystytte päättelemään, minkä kielien. Asuvat myös täällä Sokratesissa. Unohdin mainita heidät viimeksi ystävistä kertoessani, joten siksi he pääsivät nyt kärkipaikalle.
- Skype. Se toimii sittenkin! Ei pidä aina uskoa, mitä toiset sanovat, vaikka he olisivatkin sukukansaa. :)
- Do it in Warsaw -kirja. Esittelee aljon hyviä, vaihtoehtoisia kohteita Varsovasta, kun on aikaa tehdä muutakin kuin perusturistijutut. Joissa ei siis ole mitään vikaa, aion minä tehdä myös niitä!
- Englantia puhuvat pankkivirkailijat. Nautinnollista, kun pystyy itsenäisesti ja ongelmitta hoitamaan jonkun asian.
- BUWin (Biblioteka Uniwersytecka) luentosali. Siellä on käytössä fläppitaulun lisäksi/sijasta dokumenttikamera, ja kyllä minä vielä sen cd-soittimenkin kanssa opin tulemaan toimeen.
- Vahtimestari tiedekuntamme rakennuksessa. Mursuviiksinen mies, joka aina jaksaa hymyillä, kun yritän sanoa jotain puolaksi.

Haasteita:
- Kulttuuripalatsi. Yritettiin Sannan kanssa saada tolkkua tuosta talonjärkäleestä, mutta ei onnistuttu ensi yrittämällä. Sannaa lainaten: ”Kyllä se vielä selätetään”.
- Puolan kieli. Pidän koko ajan mielessä lauseen, jota itsekin toistan usein: ”Se ei ole vaikeaa, vain erilaista”. Totta tosiaan! Mutta en silti (vielä) ymmärrä, miten kaikki ne s-äänteet voi erottaa toisistaan puhuessa tai kuunnellessa... Cześć vaan!
- Laitoksen kokoukset. Liittyy edelliseen kohtaan. Eilen keskusteltiin laitoksen veroasioista, kuuntelin sujuvasti ymmärtämättä mitään. Ja jossain vaiheessa minunkin pitää täyttää veroilmoitus, jossa kaikki ne asiat on otettu huomioon...
- Korkokengät. Arviolta yli 50 %:a naisista kävelee korkokengillä ja sen huomaa myös kenkäkauppojen valikoimista. Täydelliset lättäpohjakengät saattavat jäädä löytymättä, mutta ehkä (!) jotkut piikkarit tarttuvat mukaan.
- Vahtimestari tiedekuntamme rakennuksessa. Eri mies kuin ilo-vahtimestari. Vaikeampi saada hymyilemään tai tulkitsemaan kolmisanaista esitystäni siitä, miksi minun pitää saada kantaa laitoksen cd-soitin ulos rakennuksesta. (No siksi, kun en ole vielä solminut sen BUWin cd-soittimen kanssa yhteistyösopimusta.) Ei kuitenkaan mahdotonta, sillä minulle ei käynyt kuten kuulemani tarinan unkarilaislehtorille, jonka vahtimestarit olivat pysäyttäneet epäillessään ryöstön yritystä.

Lisää (k)iloja
- Kirsikkajugurtti. Toki Suomessakin saatavilla, mutta ei kilon sangoissa! Muitakin ruoka-aiheisia iloja on: lemppariomenani Jonagold on täällä kotimainen omena :) ja siis tuore ja edullinen, ja tuoreena saa myös leipiä, jotka ainakin paistetaan kaupoissa, jos ei nyt varsin leivota. Tänään melkein poltin sormeni sellaiseen.
- Cafe Kulturalna. Kulttuuripalatsissa oleva kahvila, jossa voi juoda (kahvin ja teen lisäksi tarjolla mm. mangomargaritoja, nam), syödä, kuunnella musaa ja tanssia. Tunnelma oli hyvä, olisin viihtynyt useammankin margaritan ajan. Ehdolla kantapaikaksi.
- Tarabuk-kahvila. Voi jo kutsua kantapaikaksi. Ihan meidän laitoksen vieressä sijaitseva leppoisan fiiliksen kirjakahvila, jossa myös langaton netti. Kätevä, kun oppituntien välissä on 3 tuntia 45 minuuttia aikaa kulutettavaksi tai kun ei halua pitää vastaanottoa ahdistavan pienessä opettajanhuoneessa. Ihanat kirjakahvilat -kategoriassa maininnan ansaitsee myös Czuły barbarzyńca.
- Take away cukiernia. Cukiernia on konditoria, ja take away -version luukulta kiireinen ihminen voipi ostaa leivoksen matkalla syötäväksi. En ole vielä kokeillut, koska en ole ollut järin kiireinen ja olen toistaiseksi noudattanut aina on aikaa syödä kakkua -periaatetta. Mutta ajatus kermaleivoksen syömisestä metrotunnelissa samoillessa on jotenkin kiehtova. Samalla mainittakoon, että täällä jos jossain on helppo kasvattaa itsellensä herkkupeppu (jota tosin ei taida sanan tässä merkityksessä kasvaa hoikille varsovattarille) – leivoksia on yleensä enemmän saatavilla kuin suolaista välipalaa.

No jaa, en tiedä oliko tämä niin lyhytsanaista... ;) Kirjoittelen lisää taas, kun kirjoitettavaa ilmaantuu. Ensi viikonlopulle ei (vielä) ole erityisiä suunnitelmia, mutta katsotaan, minne Varsova kuljettaa. Sittenpä kuulette.