Kaikkeen tottuu

Ai että mihin kaikkeen? Noh, minäpä kerron.

- Naapureihin. Mummoihin, jotka aina juttelevat, vaikka tietävät kyllä, että käsityskykyni on rajallinen. Mummoon, joka otti yhtenä päivänä postimieheltä meidän paketin jemmaan, kun me ei oltu kotona, ja koputti illalla oveen toimittaakseen sen perille. Lapsiin, jotka elävät jonkinlaisessa sijoituskodissa tässä samassa rapussa. Outoihin, vähän pummin näköisiin tyyppeihin, joita yhteen naapurinasuntoon välillä ramppaa.

- Avaimiin. Mainitsinkohan, että mun avainnipussa on 6 avainta, yksi postilaatikkoon ja viisi eri oviin? No, siihenkin tottuu. Ja on oikeastaan ihan kivakin, että me ollaan vielä yhden erillisen portin takana, kun niitä pummin näköisiä tyyppejä tässä joskus pyörii; onpa joku niistä joskus nukkunut yönsäkin meidän rapussa.

- Roskakuiluun. Paitsi silloin se ei ole kiva, kun se on tukossa.

- Hissiin. Se toimii yleensä, mutta joskus ei. Joskus se tulee vain seitsemänteen kerrokseen. Joskus se ei lähde seitsemännestä kerroksesta. Silloin tällöin (käsittämättömän usein kumminkin) lamppu palaa, ja hissi on pimeänä. Näiden jännitysmomenttien lisäksi hissi on tolkuttoman hidas, eikä se "muista" kuin yhden tilauksen kerralla. Olemme nähneet, miltä näyttää 5. kerroksessa asuva henkilö, kun hän joutuu käymään 8. kerroksessa siksi, että me painoimme nappia ensin. Ei iloiselta.

- Tulikuumiin pattereihin. Lämmitys on täysillä koko ajan. Patterin termostaattinupit kyllä pyörivät, mutta ei sillä ole mihinkään mitään vaikutusta. Yöllä on kuuma, vaikka ikkuna on vähän raollaan koko ajan. Kukkaa pitää kastella hulluna, kun se nuupahtaa patterin lämmössä, mutta kun sen kuitenkin pitäisi saada olla auringossa...

Rehupiiklesiä lainatakseni "Aina joku rimpula retajaa".

Mutta on niitäkin asioita, joihin ei totu. Niin kuin siihen, että jos haluaa kierrättää muovia, lasia, metallia ja paperia, täytyy käydä siellä huoneessa, johon roskakuiluun heitetyt roskat päätyvät... Tai siihen, että meidän sisäpuhelin hälyttää joka kerta, kun joku näppäilee oman ovikoodinsa. Tai kun joku soittaa johonkin asuntoon ja meidänkin puhelin soi. Tai siihen, että me kuulemme sen keskustelun sieltä jostakin asunnosta: "Halloo? Joo, mä avaan." Tai kun kaikki tämä tapahtuu neljältä yöllä. Ja uudestaan kymmenen minuutin päästä... Onneksemme tämä on kuitenkin jo taaksejäänyttä elämää, ongelma ratkaistu ja puhelin korjattu.

Haluaisin lopuksi vielä korostaa, että en tarkoita valittaa. Tämä on äärimmäisen mielenkiintoista ja antaa kummasti perspektiiviä. Ja jos vielä ajattelee, että asiat ovat jossakin päin maailmaa paaaljon huonommin, niin mikäs tässä on ollessa! Kuten sanoin, kaikkeen tottuu.