Joulu meni jo, joten on liian myöhäistä lähettää tätä kautta enää jouluterveisiä. Toivottavasti joulusi kuitenkin oli mukava ja lämmin!
Itse vietin tämän joulun Alankomaissa Aart Janin perheen luona, ja se oli mielenkiintoinen, vaikkakin hiukan erilainen joulu. Jouluaatto on työpäivä, jolloin tosin kaupat menevät vähän normaalia aikaisemmin kiinni, ja joulupäivä on tavallinen kirkollinen juhla, johon ei liity juurikaan mitään erityisiä perinteitä. Aart Janin kotona oli joulukuusi ja muitakin joulukoristeita - ja ensimmäinen valkoinen joulu miesmuistiin! Ja joulupäivänä meillä oli mahtava illallinen alku- ja jälkiruokineen. Koska perinteisiä hollantilaisia jouluruokia ei oikeastaan ole, joulupäivän menu koostui italialaisista herkuista.
No, jos nyt ajattelet, että olipas tylsä joulu, niin höpsis! Toki omaa perhettä ja suomalaisia joulutuoksuja ja -makuja oli ikävä, mutta ympärilläni oli kuitenkin Aart Janin koko mukava perhe, lämmintä tunnelmaa ja paljon ruokaa, siis kaikki tärkeimmät jouluelementit. Lisäksi meidän tilannetta on hyvä katsoa vähän laajemmassa skaalassa: kun meidän Varsovan-kodista on Suomen-kotiin 1400 kilometriä ja Hollannin-kotiin 1100 km (lähde Google mapsin reittihaku), täytyy joskus tehdä vähän kompromisseja. Siis vuorojouluin eri maissa. Ja oikeastaan meidän tilanne on aika mainio: suomalainen joulupukki tuo lahjoja jouluaattona - ja tarvittaessa lähettää niitä postitse - mutta ensimmäiset lahjat meidän talouteen toi hollantilainen Sinterklaas jo joulukuun 5. päivänä. :)
Nyt vietän välipäiviä lukien, laiskotellen ja työntekoa suunnitellen. Ehkä tässä jotain hyödyllistäkin saan aikaan, mutta se ei ole ensisijainen tavoite. ;) Toivotan kaikille oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta! Mitähän mahtaa vuosi 2011 tuoda tullessaan? Koetan kertoa siitä täällä aiempaa ahkerammin. :)
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
Etsi eroavaisuudet!
Ensimmäinen kuva on otettu oletettavasti joskus kesällä 2009, ja se on kopioitu aikoinaan tämän asunnon vuokrailmoituksesta. Toinen kuva on otettu tänään, 29. marraskuuta 2010.
Tarkkasilmäiset/kaikki huomannevat, että viereisen talon väri on muuttunut. Sitä on tehty lähiympäristössä jonkin verran ja muutenkin Varsovassa, betonin- ja kulahtaneenharmaat talot saavat uutta väriä pintaan. Meidänkin talo ehkä maalataan; näin voisi päätellä siitä, että ensimmäinen kerros on jo vaihtanut väriään. Toistaiseksi loput kahdeksan kerrosta ovat vielä ihan yhtä ankeita kuin kaikki muutkin talot lähiympäristössä. Hyvä maamerkki tosin, uusi ystävä löysi meille ongelmitta.
Se ei nyt kuitenkaan ollut se tärkein juttu, vaan tietysti se, että lunta on, kerroinhan sen jo eilisessä postauksessanikin! (Ja luonnollisesti eroja on siis myös vuodenajassa, puiden lehtien määrässä, ja ehkä myös ikkunan puhtaudessa) Mutta lumeen liittyy kuvien suurimmat eroavaisuudet: toisessa kuvassa lunta on huomattavasti enemmän, ja sitä tulee koko ajan lisää niin, että suolakaivokselle on varmaan lähetetty jo lisätilaus. :) Jee!
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Mukavaa ja hiljaista
Elämä on usein sunnuntaina jotenkin leppoisaa ja rauhallista, mutta tänä sunnuntaina se on erityisen mukavaa ja hiljaista. Minäpä kerron, miksi näin.
Elämä on niin mukavaa, koska
- iso työrupeama, meidän laitoksen konferenssi on takana. 20-minuuttinen esitys sujui hyvin, ja artikkelikin vaikutti vallan onnistuneelta, kun se eilenaamulla palautin. Vaikka seuraava isotöinen projekti alkaakin painaa jo päälle, nyt on hyvä ja stressitön fiilis.
- kurssinjohtaja (siis minä) sai viime kesän EILC-kurssin raportit valmiiksi (jo aikaisemmin tässä kuussa) ja lähetettyä (viimeistelyn jälkeen) ihan aikarajojen puitteissa. Siis lisää onnistuneita töitä!
- eräs suomalainen nainen osoitti kommenteillaan, että meidän laitoksen opinto-ohjelmaan kuuluva työharjoittelu, opiskelijoiden (ilmainen) 100 tunnin työ voisi olla heidän firmassaan oikeasti hyödyllinen juttu. Näin hän laannutti kiukkuni, jonka suomalainen bisnesmies herätti perjantaina kysymällä "Mitäs meille maksetaan siitä, että me otetaan semmonen tänne riesaksi". !!! Muutenkin lauantai-ilta suomalaisten naisten seurassa oli oikein rattoisa! (Kuin myös lauantai-iltapäivä, kun kirjailija Taavi Soininvaara oli vierailemassa Varsovassa ja kertomassa työstään. Mukava tyyppi!)
- Varsovassa on lunta!
- ensimmäisen adventin kunniaksi laitettiin jouluvalot! On kivan jouluinen tunnelma lumen ja pikkupakkasen ja jouluvalojen takia! Aart Jan analysoi, että hänelle joulutunnelma tulee vähän liian aikaisin, koska hän assosioi sen vain jouluun. Mutta minulle on tavallista, että joulua odotellaan jouluisessa tunnelmissa! Ja onneksi meistä molemmista jouluvalot oli hyvä laittaa just tänään.
Ja sitten: elämä on mukavan hiljaista, koska
- me sulatettiin meidän jääkaappi. Viikko sitten huomattiin, että se oli vähän liian kylmä (tomaatinviipaleet jäätyi), ja käännettiin lämpöä pienemmälle. Jääkaappi protestoi ja puolusti koskemattomuuttaan äänekkäästi: kuulosti ihan siltä, kuin joku olisi puolen tunnin - tunnin välein halunnut pois jääkaapin sisältä ja hakannut siksi seinää, täysillä. Erityisesti yöllä se ei ollut ollenkaan kivaa. Kuulemma samoin oli käynyt kesällä minun ollessa Suomessa, jolloin se oli mennyt parissa päivässä ohi. Nyt piti ottaa järeämmät aseet käyttöön, mutta onneksi sulatus auttoi. Ihanaa, kun jääkaappi hurisee normaalisti!
- meidän naapurit ovat muuttaneet! He olivat... hmm, miten sen sanoisi... No, he eivät hallinneet alkoholin- eivätkä äänenkäyttöään. Tämä pariskunta vaikutti joskus aika normaalilta, vaikka vaimo näyttikin hiukan suomalaisen ex-mäkikotkan ex-vaimolta ja mies yleensä aina lemahti. Mutta en luokittelisi heitä tavallisiksi kaiken sen aggressiivisen huudon ja ovien paiskomisen perusteella. Oli huojentavaa, että he asuivat rappumme toisessa reunassa ja että meidät erotti sekä ovi että rautaportti. Rautaportti on ollut muutenkin mukava turvantuoja, sillä toisinaan heidän sosiaalihuollollisesti rajoittuneet ystävänsä nukkuivat tai muuten vain viettivät aikaansa meidän rapussa, ja erään yön saimme kuunnella tyttären (mahdollisesti huumeidenkäyttäjä) monipuolisia ja epätoivoisia yrityksiä päästä äitinsä helmoihin. Nyt kaupunki on päättänyt "siivota" tämän alueen (tieto tästä on saatu poliisilta, jonka kanssa Aart Jan keskusteli hississämme) ja siivousprojektin tuloksena meidän rapussamme on hiljaista - ja normaalia.
Pani Nurmisella on siis Varsovassa kaikki hyvin! :)
Elämä on niin mukavaa, koska
- iso työrupeama, meidän laitoksen konferenssi on takana. 20-minuuttinen esitys sujui hyvin, ja artikkelikin vaikutti vallan onnistuneelta, kun se eilenaamulla palautin. Vaikka seuraava isotöinen projekti alkaakin painaa jo päälle, nyt on hyvä ja stressitön fiilis.
- kurssinjohtaja (siis minä) sai viime kesän EILC-kurssin raportit valmiiksi (jo aikaisemmin tässä kuussa) ja lähetettyä (viimeistelyn jälkeen) ihan aikarajojen puitteissa. Siis lisää onnistuneita töitä!
- eräs suomalainen nainen osoitti kommenteillaan, että meidän laitoksen opinto-ohjelmaan kuuluva työharjoittelu, opiskelijoiden (ilmainen) 100 tunnin työ voisi olla heidän firmassaan oikeasti hyödyllinen juttu. Näin hän laannutti kiukkuni, jonka suomalainen bisnesmies herätti perjantaina kysymällä "Mitäs meille maksetaan siitä, että me otetaan semmonen tänne riesaksi". !!! Muutenkin lauantai-ilta suomalaisten naisten seurassa oli oikein rattoisa! (Kuin myös lauantai-iltapäivä, kun kirjailija Taavi Soininvaara oli vierailemassa Varsovassa ja kertomassa työstään. Mukava tyyppi!)
- Varsovassa on lunta!
- ensimmäisen adventin kunniaksi laitettiin jouluvalot! On kivan jouluinen tunnelma lumen ja pikkupakkasen ja jouluvalojen takia! Aart Jan analysoi, että hänelle joulutunnelma tulee vähän liian aikaisin, koska hän assosioi sen vain jouluun. Mutta minulle on tavallista, että joulua odotellaan jouluisessa tunnelmissa! Ja onneksi meistä molemmista jouluvalot oli hyvä laittaa just tänään.
Ja sitten: elämä on mukavan hiljaista, koska
- me sulatettiin meidän jääkaappi. Viikko sitten huomattiin, että se oli vähän liian kylmä (tomaatinviipaleet jäätyi), ja käännettiin lämpöä pienemmälle. Jääkaappi protestoi ja puolusti koskemattomuuttaan äänekkäästi: kuulosti ihan siltä, kuin joku olisi puolen tunnin - tunnin välein halunnut pois jääkaapin sisältä ja hakannut siksi seinää, täysillä. Erityisesti yöllä se ei ollut ollenkaan kivaa. Kuulemma samoin oli käynyt kesällä minun ollessa Suomessa, jolloin se oli mennyt parissa päivässä ohi. Nyt piti ottaa järeämmät aseet käyttöön, mutta onneksi sulatus auttoi. Ihanaa, kun jääkaappi hurisee normaalisti!
- meidän naapurit ovat muuttaneet! He olivat... hmm, miten sen sanoisi... No, he eivät hallinneet alkoholin- eivätkä äänenkäyttöään. Tämä pariskunta vaikutti joskus aika normaalilta, vaikka vaimo näyttikin hiukan suomalaisen ex-mäkikotkan ex-vaimolta ja mies yleensä aina lemahti. Mutta en luokittelisi heitä tavallisiksi kaiken sen aggressiivisen huudon ja ovien paiskomisen perusteella. Oli huojentavaa, että he asuivat rappumme toisessa reunassa ja että meidät erotti sekä ovi että rautaportti. Rautaportti on ollut muutenkin mukava turvantuoja, sillä toisinaan heidän sosiaalihuollollisesti rajoittuneet ystävänsä nukkuivat tai muuten vain viettivät aikaansa meidän rapussa, ja erään yön saimme kuunnella tyttären (mahdollisesti huumeidenkäyttäjä) monipuolisia ja epätoivoisia yrityksiä päästä äitinsä helmoihin. Nyt kaupunki on päättänyt "siivota" tämän alueen (tieto tästä on saatu poliisilta, jonka kanssa Aart Jan keskusteli hississämme) ja siivousprojektin tuloksena meidän rapussamme on hiljaista - ja normaalia.
Pani Nurmisella on siis Varsovassa kaikki hyvin! :)
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
2 vuotta
Blogini kesätauko - jonka heikkona perusteena on ollut se, etten ole ollut Varsovassa - on venynyt sekä alku- että loppupäästä hävyttömän pitkäksi. Mahtaakohan kukaan enää lukea minun kuulumisiani? Jospa taas kerran lupaan parantaa tapani! ;)
No, nyt voin ainakin kirjoittaa siitä, että tänään, 26.9. on tullut kuluneeksi tasan kaksi vuotta tänne saapumisestani. Muistan, kuinka haikeaa ja vaikeaa oli jättää kaikki taakse, ensin Jyväskylä, sitten Kauhajoki, kaikki ystävät... Onkin hauska ajatella, miten tässä kahden vuoden kuluessa kaikki on muuttunut niin paljon helpommaksi ja tutummaksi, eikä tänne lähteminen enää ole ollenkaan vaikeaa. Haikeaa se edelleenkin voi olla, niin kuin kesälomalta ja -töistä palatessani pari viikkoa sitten. Tuntuu, että olisin tarvinnut vielä ainakin kuukauden viettääkseni aikaa kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa! Ja haikeaa se oli myös viimeviikkoisten syntymäpäiväjuhlien jälkeen, kun oli juuri nähnyt koko perheen ja suvun. Mutta nyt ei enää tunnu siltä, että lähtisi maailmojen ääriin.
Ja onhan täälläkin tärkeitä ihmisiä! Tärkeimpänä tietysti Aart Jan, jota ehti kesän aikana tulla aikasta kova ikävä... No, näitten ihmisten kanssa täällä touhutaan jos jonkinlaista, ja tänään vuorossa oli sunnuntairetki Sulejówekiin. Öö, siis mihin? Minäpä kerron: Sulejówek on n. 18 000 asukkaan pikkukaupunki 18 kilometriä Varsovasta itään. Saimme todeta, ettei siellä oikeastaan ole melkein mitään nähtävää, mutta se ei olekaan sunnuntairetkien tärkein anti. Tärkeintä on nähdä pieniä puolalaiskaupunkeja Varsovan ympäristössä; näitä retkiä on tehty eri kokoonpanoilla jo aikaisemminkin, mutta tämä taisi olla ensimmäinen, johon minä osallistuin.
Aivan tylsä tämä visiitti ei kuitenkaan ollut: Sulejówekissa sijaitsee marsalkka Józef Piłsudskin muistomerkki sekä hänen talonsa, josta on sittemmin tehty museo. Marsalkka Józef Piłsudskilla on hyvin tärkeä rooli Puolan historiassa. Hän vaikutti suuresti siihen, että Puola itsenäistyi vuonna 1918, ja vähän myöhemmin hänen johtamansa armeija pysäytti bolsevikkien hyökkäyksen länteen. Sittemmin hän johti Puolaa diktaattorin elkein, vaikka ei itse suoranaisesti ollut vallankahvassa - marsalkkuus taisi riittää. Mielenkiintoinen heppu, mutta saatte kyllä etsiä itse lisää tietoa hänestä, mikäli kiinnostaa. :)
Talo oli komea ja museo ihan opettavainen - täytyy tunnustaa, että tietoni Piłsudskista olivat aika vähäiset ennen tätä päivää. Mutta parasta vierailussa oli tutustuminen paikalliseen vanhaan mieheen, joka kertoili meille alueen historiasta. Hän esimerkiksi muisti, miten saksalaiset olivat 2. maailmansodan aikana ampuneet melkein kaikki kyläläiset. Hän oli piiloutunut metsään perheensä kanssa ja säästynyt siksi. Hänen on täytynyt olla n. 10-vuotias silloin... Tai miten hän oli tuntenut sodan aikana miehen, joka oli myöhemmin paljastunut vakoojaksi, joka oli ollut todistajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Huhhuh. Hän oli kyllä kovasti kiinnostunut meidän suomalais-hollantilais-norjalais-moldovalais-puolalaisesta seurueestamme, ja me yritimme olla hyviä kuuntelijoita. Kaikkiaan päivä oli kyllä mukava, ja paluumatkalla suunniteltiin jo seuraavaa retkeä. Milloinkahan me mennään Ursusiin, sinne missä traktoreitakin tehdään? Lupaan kertoa, millainen retki se oli!
No, nyt voin ainakin kirjoittaa siitä, että tänään, 26.9. on tullut kuluneeksi tasan kaksi vuotta tänne saapumisestani. Muistan, kuinka haikeaa ja vaikeaa oli jättää kaikki taakse, ensin Jyväskylä, sitten Kauhajoki, kaikki ystävät... Onkin hauska ajatella, miten tässä kahden vuoden kuluessa kaikki on muuttunut niin paljon helpommaksi ja tutummaksi, eikä tänne lähteminen enää ole ollenkaan vaikeaa. Haikeaa se edelleenkin voi olla, niin kuin kesälomalta ja -töistä palatessani pari viikkoa sitten. Tuntuu, että olisin tarvinnut vielä ainakin kuukauden viettääkseni aikaa kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa! Ja haikeaa se oli myös viimeviikkoisten syntymäpäiväjuhlien jälkeen, kun oli juuri nähnyt koko perheen ja suvun. Mutta nyt ei enää tunnu siltä, että lähtisi maailmojen ääriin.
Ja onhan täälläkin tärkeitä ihmisiä! Tärkeimpänä tietysti Aart Jan, jota ehti kesän aikana tulla aikasta kova ikävä... No, näitten ihmisten kanssa täällä touhutaan jos jonkinlaista, ja tänään vuorossa oli sunnuntairetki Sulejówekiin. Öö, siis mihin? Minäpä kerron: Sulejówek on n. 18 000 asukkaan pikkukaupunki 18 kilometriä Varsovasta itään. Saimme todeta, ettei siellä oikeastaan ole melkein mitään nähtävää, mutta se ei olekaan sunnuntairetkien tärkein anti. Tärkeintä on nähdä pieniä puolalaiskaupunkeja Varsovan ympäristössä; näitä retkiä on tehty eri kokoonpanoilla jo aikaisemminkin, mutta tämä taisi olla ensimmäinen, johon minä osallistuin.
Aivan tylsä tämä visiitti ei kuitenkaan ollut: Sulejówekissa sijaitsee marsalkka Józef Piłsudskin muistomerkki sekä hänen talonsa, josta on sittemmin tehty museo. Marsalkka Józef Piłsudskilla on hyvin tärkeä rooli Puolan historiassa. Hän vaikutti suuresti siihen, että Puola itsenäistyi vuonna 1918, ja vähän myöhemmin hänen johtamansa armeija pysäytti bolsevikkien hyökkäyksen länteen. Sittemmin hän johti Puolaa diktaattorin elkein, vaikka ei itse suoranaisesti ollut vallankahvassa - marsalkkuus taisi riittää. Mielenkiintoinen heppu, mutta saatte kyllä etsiä itse lisää tietoa hänestä, mikäli kiinnostaa. :)
Talo oli komea ja museo ihan opettavainen - täytyy tunnustaa, että tietoni Piłsudskista olivat aika vähäiset ennen tätä päivää. Mutta parasta vierailussa oli tutustuminen paikalliseen vanhaan mieheen, joka kertoili meille alueen historiasta. Hän esimerkiksi muisti, miten saksalaiset olivat 2. maailmansodan aikana ampuneet melkein kaikki kyläläiset. Hän oli piiloutunut metsään perheensä kanssa ja säästynyt siksi. Hänen on täytynyt olla n. 10-vuotias silloin... Tai miten hän oli tuntenut sodan aikana miehen, joka oli myöhemmin paljastunut vakoojaksi, joka oli ollut todistajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Huhhuh. Hän oli kyllä kovasti kiinnostunut meidän suomalais-hollantilais-norjalais-moldovalais-puolalaisesta seurueestamme, ja me yritimme olla hyviä kuuntelijoita. Kaikkiaan päivä oli kyllä mukava, ja paluumatkalla suunniteltiin jo seuraavaa retkeä. Milloinkahan me mennään Ursusiin, sinne missä traktoreitakin tehdään? Lupaan kertoa, millainen retki se oli!
lauantai 1. toukokuuta 2010
Kevätretkiä
Noin kuukausi sitten Eyjafjallajökull tuuttasi ilmaan sen verran tuhkaa, että meinasi mennä "häämatka" Belgiaan jännäksi... Mutta kaikki onnistui loistavasti! Vaikka kuulimmekin jälkeenpäin, että meidän lento lennettiin, olimme tyytyväisiä, että toteutimme suunnitelma B:n eli matkustimme junalla. Olimme ajoissa perillä, ja junamatka oli hauska seikkailu. Ja ymmärtääkseni myös huojensimme mm. morsiamen stressiä huomattavasti, koska Aart Jan oli hänen bestmaninsa eli jonkinlainen todistaja vihkiseremoniassa ja läsnäolo oli pakollinen. Häät olivat mukavat ja aika erilaiset kuin Suomessa, joten siinäkin mielessä kokemus oli kiva!
Tässä kuvassa me ollaan antamassa meidän lahjaa hääparille. Vasemmanpuoleisen tyypin tunnistanette, vieressä tietysti Aart Jan, sitten ovat Joanne ja Viktor, Aart Janin pikkusisko poikaystävänsä kanssa, sekä tietysti Bas ja Netke, joka on siis Aart Janin isosisko. Tuossa toisessa kuvassa hääpari kuuntelee Aart Janin heille soittamaa biisiä, ja näkyypä tässä paremmin myös Netken hääpuku. Huomaa, että iltaversiossa ei ole hihoja. :)
Koska häät olivat jo perjantaina, meillä oli aikaa hengata Belgiassa vielä häiden jälkeenkin. Lauantaina junailimme Gentiin, missä Joanne on asunut ja ollut töissä tammikuusta lähtien. (Riekhoffin sisarukset siis asuvat kaikki tällä hetkellä ulkomailla.) Turistina siellä sitten hengailtiin hiukan, ja sunnuntaina palattiin kotiin Brysselin kautta. Kuvassa meitsi nojailee gentiläisen sillan kaiteeseen.
Belgian reissu ei ole ollut ainoa ulkomaanmatkani tänä keväänä. Maaliskuussa olin Riiassa viikonlopun verran. Se oli monella tavalla mielenkiintoinen kokemus: ensimmäinen kerta Riiassa, ensimmäinen kerta seminaarin pääpuhujana! Se oli siis Viron suomenopettajien täydennyskoulutusseminaari, jossa olin puhumassa suomen puhekielen opettamisesta. Pätevää, vai mitä?
Ei elämä tietenkään pelkkää matkustamista ole, mutta viikonloppuisin yritämme löytää monenlaista puuhaa, jotta elämä ei pyörisi vain työasioiden ympärillä - mitä se valitettavan suurelta osin tekee päivästä toiseen niin, että tätäkin blogitekstiä on kirjoitettu kohta kolme viikkoa... Varsova onneksi tarjoaa paljon hyviä vaihtoehtoja rentoutumiseen. Ihan vaikkapa vain hauskoja kahviloita tahi mahdollisuuksia metsäretkiin.
Kabatyn metsässä hassuttelimme tällaisen perhepotretin, jossa meidän lisäksi ovat mukana Anne, "uusi" kollegani, sekä Jacek, Aart Janin entinen työkaveri. Tarkennettakoon kuitenkin, että he eivät ole pariskunta, vaan Anne on laillani löytänyt täältä itselleen ulkomaalaisen hellun. :)
Uusia reissuja suunnitellaan, Puolan sisällä ja Suomeen ja muuallekin. Seuraavaksi olisi tarkoitus lentää Hollantiin Aart Janin kaverin häihin tämän viikon torstaina. Menee vain taas turhan jännäksi; alkaa vähän näyttää siltä, että tuhkapilven aiheuttamilla lentokenttien sulkemisilla ja meidän matkoillamme häihin on jonkinlainen korrelaatio... Älä tule paha pilvi, tule hyvä pilvi! :)
Tässä kuvassa me ollaan antamassa meidän lahjaa hääparille. Vasemmanpuoleisen tyypin tunnistanette, vieressä tietysti Aart Jan, sitten ovat Joanne ja Viktor, Aart Janin pikkusisko poikaystävänsä kanssa, sekä tietysti Bas ja Netke, joka on siis Aart Janin isosisko. Tuossa toisessa kuvassa hääpari kuuntelee Aart Janin heille soittamaa biisiä, ja näkyypä tässä paremmin myös Netken hääpuku. Huomaa, että iltaversiossa ei ole hihoja. :)
Koska häät olivat jo perjantaina, meillä oli aikaa hengata Belgiassa vielä häiden jälkeenkin. Lauantaina junailimme Gentiin, missä Joanne on asunut ja ollut töissä tammikuusta lähtien. (Riekhoffin sisarukset siis asuvat kaikki tällä hetkellä ulkomailla.) Turistina siellä sitten hengailtiin hiukan, ja sunnuntaina palattiin kotiin Brysselin kautta. Kuvassa meitsi nojailee gentiläisen sillan kaiteeseen.
Belgian reissu ei ole ollut ainoa ulkomaanmatkani tänä keväänä. Maaliskuussa olin Riiassa viikonlopun verran. Se oli monella tavalla mielenkiintoinen kokemus: ensimmäinen kerta Riiassa, ensimmäinen kerta seminaarin pääpuhujana! Se oli siis Viron suomenopettajien täydennyskoulutusseminaari, jossa olin puhumassa suomen puhekielen opettamisesta. Pätevää, vai mitä?
Ei elämä tietenkään pelkkää matkustamista ole, mutta viikonloppuisin yritämme löytää monenlaista puuhaa, jotta elämä ei pyörisi vain työasioiden ympärillä - mitä se valitettavan suurelta osin tekee päivästä toiseen niin, että tätäkin blogitekstiä on kirjoitettu kohta kolme viikkoa... Varsova onneksi tarjoaa paljon hyviä vaihtoehtoja rentoutumiseen. Ihan vaikkapa vain hauskoja kahviloita tahi mahdollisuuksia metsäretkiin.
Kabatyn metsässä hassuttelimme tällaisen perhepotretin, jossa meidän lisäksi ovat mukana Anne, "uusi" kollegani, sekä Jacek, Aart Janin entinen työkaveri. Tarkennettakoon kuitenkin, että he eivät ole pariskunta, vaan Anne on laillani löytänyt täältä itselleen ulkomaalaisen hellun. :)
Uusia reissuja suunnitellaan, Puolan sisällä ja Suomeen ja muuallekin. Seuraavaksi olisi tarkoitus lentää Hollantiin Aart Janin kaverin häihin tämän viikon torstaina. Menee vain taas turhan jännäksi; alkaa vähän näyttää siltä, että tuhkapilven aiheuttamilla lentokenttien sulkemisilla ja meidän matkoillamme häihin on jonkinlainen korrelaatio... Älä tule paha pilvi, tule hyvä pilvi! :)
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Kevätsiivous
Ajattelin aloittaa helpoimmasta päästä, virtuaalisiivouksesta! Kevään kunniaksi siis uusi look. :)
Jossain vaiheessa tarttis vähän siivota oikeastikin, jotta aurinko pääsis paistelemaan puhtaista ikkunoista puhtaaseen asuntoon. Odotetaan nyt kuitenkin, että tuhkat lentää jonnekin muualle - tai mikä vielä parempi, että tulivuori vallan malttais lopettaa tupruttelun... Vaikka mikäs täällä Keski-Euroopassa ollessa, helppohan tästä on hypätä junaan ja puksutella vaikkapa Amsterdamiin 14 tuntia, jos ei lentämällä pääse. Sellainen reissu saattaa olla edessä tällä viikolla, kun haluamme päästä Aart Janin siskon häihin Antwerpeniin ja turisteilemaan Gentiin. Kun vain viranomaiset ystävällisesti a) tekisivät päätöksiä ja b) tiedottaisivat niistä. Säästääksemme aikaa, energiaa ja hermoja kävimme jo eilen ostamassa junaliput, silläkin uhalla, että lennot torstaina kulkisivat normaalisti. Oli muutama muukin samoilla asioilla, mutta jonotimme vain 45(!) minuuttia. (Postitoimistossakin saa helposti kulutettua enemmän aikaa - oma henkilökohtainen ennätykseni, 1t 15min syntyi viime helmikuussa.) Eli nyt on plakkarissa sekä juna- että lentoliput, ja myöhemmin kerron, kuinka matka loppujen lopuksi taittui!
Jossain vaiheessa tarttis vähän siivota oikeastikin, jotta aurinko pääsis paistelemaan puhtaista ikkunoista puhtaaseen asuntoon. Odotetaan nyt kuitenkin, että tuhkat lentää jonnekin muualle - tai mikä vielä parempi, että tulivuori vallan malttais lopettaa tupruttelun... Vaikka mikäs täällä Keski-Euroopassa ollessa, helppohan tästä on hypätä junaan ja puksutella vaikkapa Amsterdamiin 14 tuntia, jos ei lentämällä pääse. Sellainen reissu saattaa olla edessä tällä viikolla, kun haluamme päästä Aart Janin siskon häihin Antwerpeniin ja turisteilemaan Gentiin. Kun vain viranomaiset ystävällisesti a) tekisivät päätöksiä ja b) tiedottaisivat niistä. Säästääksemme aikaa, energiaa ja hermoja kävimme jo eilen ostamassa junaliput, silläkin uhalla, että lennot torstaina kulkisivat normaalisti. Oli muutama muukin samoilla asioilla, mutta jonotimme vain 45(!) minuuttia. (Postitoimistossakin saa helposti kulutettua enemmän aikaa - oma henkilökohtainen ennätykseni, 1t 15min syntyi viime helmikuussa.) Eli nyt on plakkarissa sekä juna- että lentoliput, ja myöhemmin kerron, kuinka matka loppujen lopuksi taittui!
torstai 15. huhtikuuta 2010
Maailmassa monta...
...on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Viime lauantaina Puolaa kohtasi tragedia, jonka mittakaava on melkoinen. 96 ihmistä kuoli lento-onnettomuudessa, heidän joukossaan Puolan presidentti Lech Kaczyński, hänen vaimonsa Maria Kaczyńska ja paljon Puolan poliittiseen eliittiin kuuluneita henkilöitä ja muita tärkeitä vaikuttajia.
Ihmiset ovat olleet tyrmistyneitä ja surullisia. Presidentin palatsin luona ja sen lähellä sijaitsevalla Piłsudskinaukiolla on ollut lauantaista saakka todella paljon ihmisiä, jotka ovat sytyttäneet kynttilöitä ja tuoneet kukkia. Presidentin palatsiin on tuhansien ihmisten jono, kun ihmiset haluavat päästä näkemään presidentin ja hänen vaimonsa arkut sekä jättämään hyvästit heille.
Tämä kaikki on hyvin ymmärrettävää. Koska olen itse täällä mukana ulkomaalaisena ja siten hiukan ulkopuolisenakin, pidätän itselleni oikeuden myös hämmästellä asioita. Presidentin palatsin ohi kulkevalla Krakowskie Przedmiescie -kadulla on kummallista markkinatunnelmaa, niin paljon on kukkien, kynttilöiden ja Puolan lippujen myyjiä. Ihmiset ovat jonottaneet jopa 8 tuntia päästäkseen näkemään arkut ja jono on ollut lähes kilometrin mittainen. Presidentin palatsin ja Piłsudskinaukion ympäristössä on paljon roskia - kynttilöitä, kukkia ja kaikkea muuta, mitä ihmismassoilta jää jälkeen - joita viedään kuorma-autoittain pois. Ihmiset pysähtyvät hiljentymään ja kunnioittamaan menehtyneiden muistoa, ja vieressä korjataan aukion laatoitusta ja leikataan nurmikoita, jotta kaikki olisi kunnossa lauantain juhlallisuuksia varten.
Presidentti ja hänen vaimonsa on päätetty haudata Krakovaan, Wawelin linnaan, jonne on haudattu mm. kuninkaita ja kansallissankareita. Tämä päätös kuohuttaa puolalaisia, ja Facebookissa on en-tiedä-kuinka-monta-mutta-monta ryhmää, joiden nimissä päätöstä kritisoidaan tyyliin "Minäkin haluan tulla haudatuksi Waweliin" tai "Miksi ei Kheopsin pyramidiin". Eilen on ollut mielenosoituksia, puolesta ja vastaan.
Päätökseen on vaikuttanut eniten presidentin kaksoisveli Jarosław Kaczyński, joka on epäsuositumpi kuin presidenttinä toiminut veljensä (ja häntäkin kannatti enää vain n. 20 % puolalaisista), mutta jonka arvellaan nyt asettuvan ehdolle presidentinvaaleissa ja käyttävän tapahtunutta hyödyksi häikäilemättä. Aart Jan seuraa puolalaista lehdistöä (ja minäkin, mutta englanniksi http://www.thenews.pl/), ja hän oli eilen aika tuohtunut koko tilanteesta. Hän sanoi, että hän ei halua asua Puolassa, jos Jarosław Kaczyński voittaa vaalit. Että saas nähdä.
Seuraamme tilannetta mielenkiinnolla. Hämmästellen ja kummastellen, mutta tietysti myös kunnioittaen.
Viime lauantaina Puolaa kohtasi tragedia, jonka mittakaava on melkoinen. 96 ihmistä kuoli lento-onnettomuudessa, heidän joukossaan Puolan presidentti Lech Kaczyński, hänen vaimonsa Maria Kaczyńska ja paljon Puolan poliittiseen eliittiin kuuluneita henkilöitä ja muita tärkeitä vaikuttajia.
Ihmiset ovat olleet tyrmistyneitä ja surullisia. Presidentin palatsin luona ja sen lähellä sijaitsevalla Piłsudskinaukiolla on ollut lauantaista saakka todella paljon ihmisiä, jotka ovat sytyttäneet kynttilöitä ja tuoneet kukkia. Presidentin palatsiin on tuhansien ihmisten jono, kun ihmiset haluavat päästä näkemään presidentin ja hänen vaimonsa arkut sekä jättämään hyvästit heille.
Tämä kaikki on hyvin ymmärrettävää. Koska olen itse täällä mukana ulkomaalaisena ja siten hiukan ulkopuolisenakin, pidätän itselleni oikeuden myös hämmästellä asioita. Presidentin palatsin ohi kulkevalla Krakowskie Przedmiescie -kadulla on kummallista markkinatunnelmaa, niin paljon on kukkien, kynttilöiden ja Puolan lippujen myyjiä. Ihmiset ovat jonottaneet jopa 8 tuntia päästäkseen näkemään arkut ja jono on ollut lähes kilometrin mittainen. Presidentin palatsin ja Piłsudskinaukion ympäristössä on paljon roskia - kynttilöitä, kukkia ja kaikkea muuta, mitä ihmismassoilta jää jälkeen - joita viedään kuorma-autoittain pois. Ihmiset pysähtyvät hiljentymään ja kunnioittamaan menehtyneiden muistoa, ja vieressä korjataan aukion laatoitusta ja leikataan nurmikoita, jotta kaikki olisi kunnossa lauantain juhlallisuuksia varten.
Presidentti ja hänen vaimonsa on päätetty haudata Krakovaan, Wawelin linnaan, jonne on haudattu mm. kuninkaita ja kansallissankareita. Tämä päätös kuohuttaa puolalaisia, ja Facebookissa on en-tiedä-kuinka-monta-mutta-monta ryhmää, joiden nimissä päätöstä kritisoidaan tyyliin "Minäkin haluan tulla haudatuksi Waweliin" tai "Miksi ei Kheopsin pyramidiin". Eilen on ollut mielenosoituksia, puolesta ja vastaan.
Päätökseen on vaikuttanut eniten presidentin kaksoisveli Jarosław Kaczyński, joka on epäsuositumpi kuin presidenttinä toiminut veljensä (ja häntäkin kannatti enää vain n. 20 % puolalaisista), mutta jonka arvellaan nyt asettuvan ehdolle presidentinvaaleissa ja käyttävän tapahtunutta hyödyksi häikäilemättä. Aart Jan seuraa puolalaista lehdistöä (ja minäkin, mutta englanniksi http://www.thenews.pl/), ja hän oli eilen aika tuohtunut koko tilanteesta. Hän sanoi, että hän ei halua asua Puolassa, jos Jarosław Kaczyński voittaa vaalit. Että saas nähdä.
Seuraamme tilannetta mielenkiinnolla. Hämmästellen ja kummastellen, mutta tietysti myös kunnioittaen.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Talviterveiset, talviterveiset...
Kääk! Ja anteeksi. Olen (taas) laiminlyönyt teitä, pahemman kerran, koska talvi on jo edennyt helmikuuhun... Lohduttaako kuulla, että olen monesti ajatellut kirjoittavani? :)
Muistatteko sen laulun, jossa lauletaan vain yksinkertaisesti "talviterveiset, talviterveiset, taaalviterveiset", tai vaihtoehtoisesti kevät-, kesä- tahi syksyterveiset? :) No, nyt kirjoittelen niitä talviterkkuja, kun viettelen tässä jonkinlaista talvilomaa.
Puolassa pakkaset ovat paukkuneet aika kipakoissa lukemissa tänä talvena, ja melkoisen pitkäänkin vielä. Jouluna, kun olimme Aart Janin kanssa Suomessa, lumet sulivat, mutta sitä tuli pian lisää, joten Varsova on ollut valkoisen (ja keltaisen ja ruskean) lumipeitteen alla melkein kokonaiset kaksi kuukautta. Olemme käyneet kaksi kertaa hiihtämässä Kabatyn metsässä, jonka laitamilla on suksivuokraamo. Piipahdin viime viikolla Kauhajoella ja kävin testailemassa myös omien suksien luistoa Sotkassa, jossa olikin hyvä lylyä lykkiä, kun ladut olivat niin loistavassa kunnossa. Oli se vähän toista kuin täällä, jossa kaikki hiihtävät, kävelevät, juoksevat ja pyöräilevätkin samoilla poluilla ja olosuhteet sitten ovat sen mukaiset. Olivatpa ladut sitten millaiset hyvänsä, täytyy silti todeta, että hiihtäminen on kyllä hyvää kuntoilua, kun koko kroppa tekee töitä.
Hiihtämisen jälkeinen hyvänolontunne yhdistettynä melkein jokaviikkoiseen uimatuokioon (ja harmi kyllä myös erilaisiin kolotuksiin) onkin toiminut tehokkaana innostajana kunnonkohotuksen aloittamiselle. Kun hyötyliikuntaa ei tule samalla tavalla kuin aikoinaan ympäri Jyväskylää pyöräillessä, sitä on alkanut huomata, kuinka paljon tietokoneen ääressä istuminen rasittaakaan kroppaa. Siispä: ostin lauantaina itselleni treenikengät ja starttaan tänään kuntoklubille aerobikkaamaan. Vihdoinkin!
Voiko uuden vuoden lupauksia tehdä vielä helmikuussa? No, lupaan kuntoilun lisäämisen lisäksi vielä kirjoittaa blogia vähän useammin - ja tunnen itseni oitis entistäkin paremmaksi ihmiseksi! :)
Muistatteko sen laulun, jossa lauletaan vain yksinkertaisesti "talviterveiset, talviterveiset, taaalviterveiset", tai vaihtoehtoisesti kevät-, kesä- tahi syksyterveiset? :) No, nyt kirjoittelen niitä talviterkkuja, kun viettelen tässä jonkinlaista talvilomaa.
Puolassa pakkaset ovat paukkuneet aika kipakoissa lukemissa tänä talvena, ja melkoisen pitkäänkin vielä. Jouluna, kun olimme Aart Janin kanssa Suomessa, lumet sulivat, mutta sitä tuli pian lisää, joten Varsova on ollut valkoisen (ja keltaisen ja ruskean) lumipeitteen alla melkein kokonaiset kaksi kuukautta. Olemme käyneet kaksi kertaa hiihtämässä Kabatyn metsässä, jonka laitamilla on suksivuokraamo. Piipahdin viime viikolla Kauhajoella ja kävin testailemassa myös omien suksien luistoa Sotkassa, jossa olikin hyvä lylyä lykkiä, kun ladut olivat niin loistavassa kunnossa. Oli se vähän toista kuin täällä, jossa kaikki hiihtävät, kävelevät, juoksevat ja pyöräilevätkin samoilla poluilla ja olosuhteet sitten ovat sen mukaiset. Olivatpa ladut sitten millaiset hyvänsä, täytyy silti todeta, että hiihtäminen on kyllä hyvää kuntoilua, kun koko kroppa tekee töitä.
Hiihtämisen jälkeinen hyvänolontunne yhdistettynä melkein jokaviikkoiseen uimatuokioon (ja harmi kyllä myös erilaisiin kolotuksiin) onkin toiminut tehokkaana innostajana kunnonkohotuksen aloittamiselle. Kun hyötyliikuntaa ei tule samalla tavalla kuin aikoinaan ympäri Jyväskylää pyöräillessä, sitä on alkanut huomata, kuinka paljon tietokoneen ääressä istuminen rasittaakaan kroppaa. Siispä: ostin lauantaina itselleni treenikengät ja starttaan tänään kuntoklubille aerobikkaamaan. Vihdoinkin!
Voiko uuden vuoden lupauksia tehdä vielä helmikuussa? No, lupaan kuntoilun lisäämisen lisäksi vielä kirjoittaa blogia vähän useammin - ja tunnen itseni oitis entistäkin paremmaksi ihmiseksi! :)
lauantai 19. joulukuuta 2009
Suomi-ilmiöitä
Varsovaa on hemmoteltu viime aikoina jos jollain Suomi-ilmiöllä. (Eikä tämä nyt taida mitenkään viitata Eppu Normaaliin...) Tällä viikolla oli suomalaisen elokuvan katselmus ja Niko, lentäjän poika -elokuva on juuri nyt elokuvateattereissa. Viikko sitten oli suomalaiset joulumyyjäiset, joka oli valtava suksee - kaikki leipomukset sekä Suomesta tilatut elintarvikkeet katosivat alta aikayksikön! Onnekseni olin myyntipöytien takana kökkäjoukoissa, joten selvisin ehjin nahoin siitä ryysiksestä... Mutta tunnelma oli katossa ja joulutortut, hernekeitto ja glögi tekivät kauppansa!
Jo aikaisemmin syksyllä yliopistolla oli kaksipäiväinen seminaari Puolan ja Suomen historiasta osana Venäjää, ja viimeisen kuukauden mittaan Varsovassa on käynyt muutamia suomalaisia arvovieraita. Meidän laitoksella oli ilo saada professori Kirstinä pitämään vierailuluentoja kirjallisuudesta. Lähetystö puolestaan organisoi luentoja, joilla vierailivat Esko Aho ja Alexander Stubb, ja sattuman kautta samana päivänä Stubbin kanssa luennoi Martti Ahtisaari, joskin vähän eri paikassa ja eri aikaan. Ja jouluvalojen sytyttämishäppeningin päävieras oli Joulupukki - Suomesta tietenkin! En itse ollut tänä vuonna oikeaan aikaan liikenteessä, että olisin nähnyt hänet, mutta eräs opiskelijani oli päässyt juttelemaan ja raportoi, että kyllä se oli Suomesta, kun se puhui suomea niin hyvin! :)
Työnkuvaani kuuluu suomen kielen ja kulttuurin opettaminen, joten yritän pitää aina huolen, että opiskelijat ovat ajan tasalla kaikesta Suomeen liittyvästä, jota täällä tapahtuu. Heidän lisäkseen kaikki ystäväni (tietenkin Aart Jan sekä Tom Norjasta, Elena Moldovasta sekä kaikki paikallisväestön edustajat) saavat minulta ja Pekaltakin erinäisiä Suomi-tietouden hippusia milloin mihinkin aiheeseen liittyen. Historian, kielen, kulttuurin ja monen muun alan kuriositeetit alkavat olla heillä jo hyvin hallussa!
Tämän hyvin sujuneen syksyn ja kaiken Suomi-fiilistelyn jälkeen on tosi ihanaa aloittaa rentouttava joululoma, ja erityisen huippua on aloittaa se lentämällä Aart Janin kanssa - minnekäs muualle kuin koto-Suomeen.
Jo aikaisemmin syksyllä yliopistolla oli kaksipäiväinen seminaari Puolan ja Suomen historiasta osana Venäjää, ja viimeisen kuukauden mittaan Varsovassa on käynyt muutamia suomalaisia arvovieraita. Meidän laitoksella oli ilo saada professori Kirstinä pitämään vierailuluentoja kirjallisuudesta. Lähetystö puolestaan organisoi luentoja, joilla vierailivat Esko Aho ja Alexander Stubb, ja sattuman kautta samana päivänä Stubbin kanssa luennoi Martti Ahtisaari, joskin vähän eri paikassa ja eri aikaan. Ja jouluvalojen sytyttämishäppeningin päävieras oli Joulupukki - Suomesta tietenkin! En itse ollut tänä vuonna oikeaan aikaan liikenteessä, että olisin nähnyt hänet, mutta eräs opiskelijani oli päässyt juttelemaan ja raportoi, että kyllä se oli Suomesta, kun se puhui suomea niin hyvin! :)
Työnkuvaani kuuluu suomen kielen ja kulttuurin opettaminen, joten yritän pitää aina huolen, että opiskelijat ovat ajan tasalla kaikesta Suomeen liittyvästä, jota täällä tapahtuu. Heidän lisäkseen kaikki ystäväni (tietenkin Aart Jan sekä Tom Norjasta, Elena Moldovasta sekä kaikki paikallisväestön edustajat) saavat minulta ja Pekaltakin erinäisiä Suomi-tietouden hippusia milloin mihinkin aiheeseen liittyen. Historian, kielen, kulttuurin ja monen muun alan kuriositeetit alkavat olla heillä jo hyvin hallussa!
Tämän hyvin sujuneen syksyn ja kaiken Suomi-fiilistelyn jälkeen on tosi ihanaa aloittaa rentouttava joululoma, ja erityisen huippua on aloittaa se lentämällä Aart Janin kanssa - minnekäs muualle kuin koto-Suomeen.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Kaikkeen tottuu
Ai että mihin kaikkeen? Noh, minäpä kerron.
- Naapureihin. Mummoihin, jotka aina juttelevat, vaikka tietävät kyllä, että käsityskykyni on rajallinen. Mummoon, joka otti yhtenä päivänä postimieheltä meidän paketin jemmaan, kun me ei oltu kotona, ja koputti illalla oveen toimittaakseen sen perille. Lapsiin, jotka elävät jonkinlaisessa sijoituskodissa tässä samassa rapussa. Outoihin, vähän pummin näköisiin tyyppeihin, joita yhteen naapurinasuntoon välillä ramppaa.
- Avaimiin. Mainitsinkohan, että mun avainnipussa on 6 avainta, yksi postilaatikkoon ja viisi eri oviin? No, siihenkin tottuu. Ja on oikeastaan ihan kivakin, että me ollaan vielä yhden erillisen portin takana, kun niitä pummin näköisiä tyyppejä tässä joskus pyörii; onpa joku niistä joskus nukkunut yönsäkin meidän rapussa.
- Roskakuiluun. Paitsi silloin se ei ole kiva, kun se on tukossa.
- Hissiin. Se toimii yleensä, mutta joskus ei. Joskus se tulee vain seitsemänteen kerrokseen. Joskus se ei lähde seitsemännestä kerroksesta. Silloin tällöin (käsittämättömän usein kumminkin) lamppu palaa, ja hissi on pimeänä. Näiden jännitysmomenttien lisäksi hissi on tolkuttoman hidas, eikä se "muista" kuin yhden tilauksen kerralla. Olemme nähneet, miltä näyttää 5. kerroksessa asuva henkilö, kun hän joutuu käymään 8. kerroksessa siksi, että me painoimme nappia ensin. Ei iloiselta.
- Tulikuumiin pattereihin. Lämmitys on täysillä koko ajan. Patterin termostaattinupit kyllä pyörivät, mutta ei sillä ole mihinkään mitään vaikutusta. Yöllä on kuuma, vaikka ikkuna on vähän raollaan koko ajan. Kukkaa pitää kastella hulluna, kun se nuupahtaa patterin lämmössä, mutta kun sen kuitenkin pitäisi saada olla auringossa...
Rehupiiklesiä lainatakseni "Aina joku rimpula retajaa".
Mutta on niitäkin asioita, joihin ei totu. Niin kuin siihen, että jos haluaa kierrättää muovia, lasia, metallia ja paperia, täytyy käydä siellä huoneessa, johon roskakuiluun heitetyt roskat päätyvät... Tai siihen, että meidän sisäpuhelin hälyttää joka kerta, kun joku näppäilee oman ovikoodinsa. Tai kun joku soittaa johonkin asuntoon ja meidänkin puhelin soi. Tai siihen, että me kuulemme sen keskustelun sieltä jostakin asunnosta: "Halloo? Joo, mä avaan." Tai kun kaikki tämä tapahtuu neljältä yöllä. Ja uudestaan kymmenen minuutin päästä... Onneksemme tämä on kuitenkin jo taaksejäänyttä elämää, ongelma ratkaistu ja puhelin korjattu.
Haluaisin lopuksi vielä korostaa, että en tarkoita valittaa. Tämä on äärimmäisen mielenkiintoista ja antaa kummasti perspektiiviä. Ja jos vielä ajattelee, että asiat ovat jossakin päin maailmaa paaaljon huonommin, niin mikäs tässä on ollessa! Kuten sanoin, kaikkeen tottuu.
- Naapureihin. Mummoihin, jotka aina juttelevat, vaikka tietävät kyllä, että käsityskykyni on rajallinen. Mummoon, joka otti yhtenä päivänä postimieheltä meidän paketin jemmaan, kun me ei oltu kotona, ja koputti illalla oveen toimittaakseen sen perille. Lapsiin, jotka elävät jonkinlaisessa sijoituskodissa tässä samassa rapussa. Outoihin, vähän pummin näköisiin tyyppeihin, joita yhteen naapurinasuntoon välillä ramppaa.
- Avaimiin. Mainitsinkohan, että mun avainnipussa on 6 avainta, yksi postilaatikkoon ja viisi eri oviin? No, siihenkin tottuu. Ja on oikeastaan ihan kivakin, että me ollaan vielä yhden erillisen portin takana, kun niitä pummin näköisiä tyyppejä tässä joskus pyörii; onpa joku niistä joskus nukkunut yönsäkin meidän rapussa.
- Roskakuiluun. Paitsi silloin se ei ole kiva, kun se on tukossa.
- Hissiin. Se toimii yleensä, mutta joskus ei. Joskus se tulee vain seitsemänteen kerrokseen. Joskus se ei lähde seitsemännestä kerroksesta. Silloin tällöin (käsittämättömän usein kumminkin) lamppu palaa, ja hissi on pimeänä. Näiden jännitysmomenttien lisäksi hissi on tolkuttoman hidas, eikä se "muista" kuin yhden tilauksen kerralla. Olemme nähneet, miltä näyttää 5. kerroksessa asuva henkilö, kun hän joutuu käymään 8. kerroksessa siksi, että me painoimme nappia ensin. Ei iloiselta.
- Tulikuumiin pattereihin. Lämmitys on täysillä koko ajan. Patterin termostaattinupit kyllä pyörivät, mutta ei sillä ole mihinkään mitään vaikutusta. Yöllä on kuuma, vaikka ikkuna on vähän raollaan koko ajan. Kukkaa pitää kastella hulluna, kun se nuupahtaa patterin lämmössä, mutta kun sen kuitenkin pitäisi saada olla auringossa...
Rehupiiklesiä lainatakseni "Aina joku rimpula retajaa".
Mutta on niitäkin asioita, joihin ei totu. Niin kuin siihen, että jos haluaa kierrättää muovia, lasia, metallia ja paperia, täytyy käydä siellä huoneessa, johon roskakuiluun heitetyt roskat päätyvät... Tai siihen, että meidän sisäpuhelin hälyttää joka kerta, kun joku näppäilee oman ovikoodinsa. Tai kun joku soittaa johonkin asuntoon ja meidänkin puhelin soi. Tai siihen, että me kuulemme sen keskustelun sieltä jostakin asunnosta: "Halloo? Joo, mä avaan." Tai kun kaikki tämä tapahtuu neljältä yöllä. Ja uudestaan kymmenen minuutin päästä... Onneksemme tämä on kuitenkin jo taaksejäänyttä elämää, ongelma ratkaistu ja puhelin korjattu.
Haluaisin lopuksi vielä korostaa, että en tarkoita valittaa. Tämä on äärimmäisen mielenkiintoista ja antaa kummasti perspektiiviä. Ja jos vielä ajattelee, että asiat ovat jossakin päin maailmaa paaaljon huonommin, niin mikäs tässä on ollessa! Kuten sanoin, kaikkeen tottuu.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Pyhäinpäivä
Marraskuun ensimmäinen, siis pyhäinpäivä on Puolassa hyvin tärkeä päivä. En vähättele sen merkitystä suomalaisille, mutta täällä volyymi on ihan toista luokkaa. Ja kai sekin jotain kertoo, että Suomessa päivä on fiksattu lauantaihin 31.10.-6.11. välisenä aikana, kun täällä se on aina 1.11. ja nyt, päivän osuessa sunnuntaihin, yliopistossa pidetään ylimääräinen vapaapäivä maanantainakin.
Ihmiset käyvät hautausmailla, vievät kukkia ja kynttilöitä, siivoavat haudat... Ei siis vielä mitään epätavallista. Volyymi, jolla tämä tapahtuu, on kuitenkin jotain aivan muuta kuin Suomessa. Viime vuonna kävin hautausmaalla aika myöhään pyhänpäivän illalla ja väkeä oli silloin vielä aika lailla liikenteessä, mutta kuulin silloin, että päivällä oli täytynyt jonottaa päästäkseen porteista sisälle. Tänä vuonna me päätimme mennä hautausmaalle jo päivää aikaisemmin välttääksemme ruuhkat. Yksin emme silti olleet - no, meitä jo oli 10 hengen ryhmä - sekä "vierailijoita" että kaupustelijoita oli liikenteessä. Markkinahulinaakin nimittäin riittää: hautasmaiden lähellä myydään kynttilöitä, kukkia, popcornia, karkkia...
Huikeinta (myönnän, että tämä voi kuulostaa vähän hassulta) mielestäni pyhäinpäivässä kuitenkin on julkisen liikenteen järjestelyt. Normaalina päivänä tästä meidän läheltä menee 3-4 bussilinjaa 5-10 minuutin välein. Tämän viikonlopun aikana kaupungissa kulkee kuitenkin 23 erityistä hautausmaabussia, jotka lähtevät kaupungin eri hautausmailta noin 5 minuutin välein! Siispä meidänkin lähiristeyksessä valojen vaihtumista odottaessa saattoi nähdä 7 bussia yhtäaikaa. Wau.
Erityisen vaikutuksen nämä bussit tekivät minuun, koska olen muutaman kerran ollut vähällä myöhästyä töistä bussien takia. Varsovan bussiliikenne on kyllä jokseenkin legendaarista, joten sen varaan ei pitäisi koskaan täysin laskea. Eräs kommentti kertoo tilaanteesta loistavasti: "Miten bussi, jonka pitäisi mennä 10 minuutin välein, voi olla myöhässä puoli tuntia?" Ensisijaisesti käytän siis bussia, mutta onnekseni myös raitiovaunut kulkevat läheltä.
Joskus kuitenkin käy niin, että varasuunnitelmistakaan ei ole hyötyä. Pari viikkoa sitten odotin ensin bussia, mutta olin jo pysäkille mennessäni melko varma, että se on turhaa. Läheisessä risteyksessä nimittäin oli muutama poliisi, jotka eivät päästäneet autoja mihinkään, ja sillä kadulla, jonka varressa minä odottelin, ei liikkunut yhtään autoa. Ja lähistöllä pörräsi pari helikopteria. Ratikkapysäkillä kuulin sanat delegacja ja presydent, joiden ymmärsin olevan syynä kaikkeen. 20 minuutin jälkeen delegacja sitten ajoikin ohi, oletettavasti entisen gheton alueelle ja siellä sijaitseville muistomerkeille laskemaan seppeleitä. Delegaatioon kuului yli 20 autoa, joten selvästi kyseessä oli Hyvin Tärkeä Henkilö.
Pääsin ratikalla välietapille, josta hyppäsin bussiin päästäkseni yliopistolle. Varasuunnitelma toimi tähän asti, mutta ei pelastanut tilannetta, koska delegacja ajeli ympäri kaupunkia ja keskustan liikenne oli aivan sekaisin. Normaalisti työmatkaani menee n. 15-20 minuuttia, nyt siihen kului vähän yli tunti. Ehdin juuri ja juuri tunnille, kaikki opiskelijat eivät. He kuitenkin pystyivät valistamaan minua myöhästymisen aiheuttajasta, delegaation sydämestä: Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli vierailulla ja pisti koko kaupungin sekaisin. Harvemmin sitä pääsee syyttämään noin korkea-arvoista tahoa omien aikataulujen ja asioiden sekoittamisesta, joten käytin tilannetta röyhkeästi, mutta ilomielin hyväksi koko loppupäivän. :)
Ihmiset käyvät hautausmailla, vievät kukkia ja kynttilöitä, siivoavat haudat... Ei siis vielä mitään epätavallista. Volyymi, jolla tämä tapahtuu, on kuitenkin jotain aivan muuta kuin Suomessa. Viime vuonna kävin hautausmaalla aika myöhään pyhänpäivän illalla ja väkeä oli silloin vielä aika lailla liikenteessä, mutta kuulin silloin, että päivällä oli täytynyt jonottaa päästäkseen porteista sisälle. Tänä vuonna me päätimme mennä hautausmaalle jo päivää aikaisemmin välttääksemme ruuhkat. Yksin emme silti olleet - no, meitä jo oli 10 hengen ryhmä - sekä "vierailijoita" että kaupustelijoita oli liikenteessä. Markkinahulinaakin nimittäin riittää: hautasmaiden lähellä myydään kynttilöitä, kukkia, popcornia, karkkia...
Huikeinta (myönnän, että tämä voi kuulostaa vähän hassulta) mielestäni pyhäinpäivässä kuitenkin on julkisen liikenteen järjestelyt. Normaalina päivänä tästä meidän läheltä menee 3-4 bussilinjaa 5-10 minuutin välein. Tämän viikonlopun aikana kaupungissa kulkee kuitenkin 23 erityistä hautausmaabussia, jotka lähtevät kaupungin eri hautausmailta noin 5 minuutin välein! Siispä meidänkin lähiristeyksessä valojen vaihtumista odottaessa saattoi nähdä 7 bussia yhtäaikaa. Wau.
Erityisen vaikutuksen nämä bussit tekivät minuun, koska olen muutaman kerran ollut vähällä myöhästyä töistä bussien takia. Varsovan bussiliikenne on kyllä jokseenkin legendaarista, joten sen varaan ei pitäisi koskaan täysin laskea. Eräs kommentti kertoo tilaanteesta loistavasti: "Miten bussi, jonka pitäisi mennä 10 minuutin välein, voi olla myöhässä puoli tuntia?" Ensisijaisesti käytän siis bussia, mutta onnekseni myös raitiovaunut kulkevat läheltä.
Joskus kuitenkin käy niin, että varasuunnitelmistakaan ei ole hyötyä. Pari viikkoa sitten odotin ensin bussia, mutta olin jo pysäkille mennessäni melko varma, että se on turhaa. Läheisessä risteyksessä nimittäin oli muutama poliisi, jotka eivät päästäneet autoja mihinkään, ja sillä kadulla, jonka varressa minä odottelin, ei liikkunut yhtään autoa. Ja lähistöllä pörräsi pari helikopteria. Ratikkapysäkillä kuulin sanat delegacja ja presydent, joiden ymmärsin olevan syynä kaikkeen. 20 minuutin jälkeen delegacja sitten ajoikin ohi, oletettavasti entisen gheton alueelle ja siellä sijaitseville muistomerkeille laskemaan seppeleitä. Delegaatioon kuului yli 20 autoa, joten selvästi kyseessä oli Hyvin Tärkeä Henkilö.
Pääsin ratikalla välietapille, josta hyppäsin bussiin päästäkseni yliopistolle. Varasuunnitelma toimi tähän asti, mutta ei pelastanut tilannetta, koska delegacja ajeli ympäri kaupunkia ja keskustan liikenne oli aivan sekaisin. Normaalisti työmatkaani menee n. 15-20 minuuttia, nyt siihen kului vähän yli tunti. Ehdin juuri ja juuri tunnille, kaikki opiskelijat eivät. He kuitenkin pystyivät valistamaan minua myöhästymisen aiheuttajasta, delegaation sydämestä: Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli vierailulla ja pisti koko kaupungin sekaisin. Harvemmin sitä pääsee syyttämään noin korkea-arvoista tahoa omien aikataulujen ja asioiden sekoittamisesta, joten käytin tilannetta röyhkeästi, mutta ilomielin hyväksi koko loppupäivän. :)
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Oma koti kullan kallis
Olemme nyt asuneet uudessa kodissa kaksi viikkoa ja yhden päivän. Ja täytyy sanoa, että on kyllä mahtavaa!
Kun palasin Varsovaan, elin melkein kaksi viikkoa matkalaukkuelämää. Minulla oli tietenkin minun vanha kämppäni Sokrateksessa, mutta koska minun täytyi tyhjätä huone kesäloman ajaksi ja säilöä tavarat kellariin, paluu ankeanharmaaseen huoneeseen ei hirveästi houkuttanut. Tietenkin olisin voinut taas vaihtaa verhot ja sisustaa kaiken kotoisammaksi. Koska kuitenkin olimme jo päättäneet Aart Janin kanssa alkaa etsiä asuntoa, ajattelin, etten ala heti purkaa laatikoita ja kasseja, jos tärppäisi... Ja se kannatti!
Asuin siis Aart Janin yksiössä, ja siellä luimme netistä vuokrailmoituksia. Tarjolla oli paljon asuntoja kaukana keskustasta (ei kiitos), kalliita yksiöitä (ei kiitos), rumilla, vanhoilla huonekaluilla kalustettuja kaksioita (yök, ei todellakaan!) sekä asuntoja, jotka olivat ihan kivoja, mutta ei ihan just sellaisia kuin me halusimme. Ensimmäisen tarkastamamme asunnon ainoa ongelma oli se, että se oli ensimmäinen asunto - emme uskaltaneet ottaa sitä, jos kumminkin löytäisimme jotain parempaa... Se kannatti, koska jo seuraava asunto oli se oikea! Viikko Varsovaan tuloni jälkeen meillä oli vuokrasopimus kourassa, ja 5 päivää myöhemmin suurin osa tavaroista oli jo muutettu.
Muutto olikin sitten oma lukunsa... Meillähän ei tietenkään ole autoa, tuttavilla ei ole autoja ja muuttoauto olisi tullut aika kalliiksi, eikä siinä kohtuullisen hintaisessa firmassa ollut autoja vapaana meidän haluamanamme päivänä. No, julkiset kulkuneuvothan kulkevat paikasta toiseen, joten tavaroita roudattiin ratikassa, bussissa, metrossa ja taksissa! :) Ja onneksi yhdellä ystävällä oli auto, jolla saatiin kuljetettua suurimmat ja hankalimmat tavarat.
Julkisia kulkuneuvoja hyödynnettiin myös viikko sitten, kun menimme Ikeaan piiiitkän ostoslistamme kanssa. Suunnilleen kaikki löytyi (asunto tosin on kalustettu, niin ikään Ikea-mööpeleillä): lamppuja, jotain astioita ja muuta pikkusälää sekä tärkeimpänä työpöytä ja -tuoli. Tehokkaita shoppailijoita siis oltiin, mutta ei ehkä kauhean fiksuja. Tavaraa oli pal-jon! No, eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa Ikea-kassit kauniisiin käsiin ja suunnata linja-autolle. Aikamoinen tuskin taival, painoa kasseissa ehkä 40 kiloa, mutta kotiin päästiin!
No, millainen meidän asunto sitten on? Ihana valoisa 40-neliöinen kaksio keskustassa, vanhan kerrostalon 8. kerroksessa. Siis tuolla, sormi osoittaa meidän olohuoneen ikkunaan ja sen oikealla puolella on vielä makuuhuone.
Mun työmatka kestää nyt puolet vähemmän kuin Sokrateksesta, ja Aart Janin työmatka taisi lyhentyä samassa suhteessa. Ja tietenkin kaikki muukin on lähellä, Vanhakaupunkikin vain kävelymatkan päässä! Alue oli aikoinaan Varsovan gettoa, joten lähellä on myös paljon tärkeitä muistomerkkejä ja historiallisia paikkoja. Alueen talot on rakennettu 50-luvulla, mikä luo omaa, mukavaa tunnelmaansa. Vanha talo miellyttää minua ja meitä kovasti, mutta luo myös omia haasteitaan. Viime perjantaina vesivahinko oli lähellä, kun keskuslämmitys laitettiin päälle ja yksi patteri ryösäsi vettä lattialle... Ja hissi on ehkä hitain koskaan valmistettu. Mutta kaikki tämä vain tarkoittaa, että seikkailu jatkuu!
Kun palasin Varsovaan, elin melkein kaksi viikkoa matkalaukkuelämää. Minulla oli tietenkin minun vanha kämppäni Sokrateksessa, mutta koska minun täytyi tyhjätä huone kesäloman ajaksi ja säilöä tavarat kellariin, paluu ankeanharmaaseen huoneeseen ei hirveästi houkuttanut. Tietenkin olisin voinut taas vaihtaa verhot ja sisustaa kaiken kotoisammaksi. Koska kuitenkin olimme jo päättäneet Aart Janin kanssa alkaa etsiä asuntoa, ajattelin, etten ala heti purkaa laatikoita ja kasseja, jos tärppäisi... Ja se kannatti!
Asuin siis Aart Janin yksiössä, ja siellä luimme netistä vuokrailmoituksia. Tarjolla oli paljon asuntoja kaukana keskustasta (ei kiitos), kalliita yksiöitä (ei kiitos), rumilla, vanhoilla huonekaluilla kalustettuja kaksioita (yök, ei todellakaan!) sekä asuntoja, jotka olivat ihan kivoja, mutta ei ihan just sellaisia kuin me halusimme. Ensimmäisen tarkastamamme asunnon ainoa ongelma oli se, että se oli ensimmäinen asunto - emme uskaltaneet ottaa sitä, jos kumminkin löytäisimme jotain parempaa... Se kannatti, koska jo seuraava asunto oli se oikea! Viikko Varsovaan tuloni jälkeen meillä oli vuokrasopimus kourassa, ja 5 päivää myöhemmin suurin osa tavaroista oli jo muutettu.
Muutto olikin sitten oma lukunsa... Meillähän ei tietenkään ole autoa, tuttavilla ei ole autoja ja muuttoauto olisi tullut aika kalliiksi, eikä siinä kohtuullisen hintaisessa firmassa ollut autoja vapaana meidän haluamanamme päivänä. No, julkiset kulkuneuvothan kulkevat paikasta toiseen, joten tavaroita roudattiin ratikassa, bussissa, metrossa ja taksissa! :) Ja onneksi yhdellä ystävällä oli auto, jolla saatiin kuljetettua suurimmat ja hankalimmat tavarat.
Julkisia kulkuneuvoja hyödynnettiin myös viikko sitten, kun menimme Ikeaan piiiitkän ostoslistamme kanssa. Suunnilleen kaikki löytyi (asunto tosin on kalustettu, niin ikään Ikea-mööpeleillä): lamppuja, jotain astioita ja muuta pikkusälää sekä tärkeimpänä työpöytä ja -tuoli. Tehokkaita shoppailijoita siis oltiin, mutta ei ehkä kauhean fiksuja. Tavaraa oli pal-jon! No, eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa Ikea-kassit kauniisiin käsiin ja suunnata linja-autolle. Aikamoinen tuskin taival, painoa kasseissa ehkä 40 kiloa, mutta kotiin päästiin!
No, millainen meidän asunto sitten on? Ihana valoisa 40-neliöinen kaksio keskustassa, vanhan kerrostalon 8. kerroksessa. Siis tuolla, sormi osoittaa meidän olohuoneen ikkunaan ja sen oikealla puolella on vielä makuuhuone.
Mun työmatka kestää nyt puolet vähemmän kuin Sokrateksesta, ja Aart Janin työmatka taisi lyhentyä samassa suhteessa. Ja tietenkin kaikki muukin on lähellä, Vanhakaupunkikin vain kävelymatkan päässä! Alue oli aikoinaan Varsovan gettoa, joten lähellä on myös paljon tärkeitä muistomerkkejä ja historiallisia paikkoja. Alueen talot on rakennettu 50-luvulla, mikä luo omaa, mukavaa tunnelmaansa. Vanha talo miellyttää minua ja meitä kovasti, mutta luo myös omia haasteitaan. Viime perjantaina vesivahinko oli lähellä, kun keskuslämmitys laitettiin päälle ja yksi patteri ryösäsi vettä lattialle... Ja hissi on ehkä hitain koskaan valmistettu. Mutta kaikki tämä vain tarkoittaa, että seikkailu jatkuu!
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Täällä jälleen!
Huh, en voine kuin pyytää anteeksi, etten ole ilmoitellut itsestäni mitään 146 päivään! Siinä ajassa Phileas Fogg olisi ehtinyt maailman ympäri melkein kaksi kokonaista kertaa. Minäpä en ole ollut niin tehokas, vaikka kaikenlaista olenkin puuhaillut. Kolmen kuukauden kesälomasta noin 2-3 viikkoa, laskutavasta riippuen, on oikeasti ollut lomaa. Paraikaa vietän niitä viimeisiä lomahetkiä.
Viikko sitten palasin Suomesta takaisin Varsovaan ja pikkuhiljaa täytyy valmistautua tulevaan lukuvuoteen, joka alkaa 1.10. Sitä ennen kuitenkin ehtii tapahtua kaikenlaista, niin kuin vaikkapa muutto uuteen kotiin yhdessä Aart Janin kanssa. (Häntä voi pitää yhtenä syynä siihen, etten ole pahemmin kirjoitellut toukokuun 8. päivän jälkeen, aloimme nimittäin seurustella 9.5. :) Kerron siitä asunnosta myöhemmin, ja muutosta - se on jo ensi lauantaina!
Sitä odotellessa hengailen Varsovassa ja yritän taas totutella puhumaan puolaa. Todistuksen mukaan olen A2-tasolla, mikä määritellään selviytyjän tasoksi. Joo-o, selviydynhän minä, mutta kyllä kesän aikana tosi tehokkaasti on unohtunutkin asioita. Aart Janin hyvä kielitaito on tietenkin suureksi avuksi, mutta täytyy oppia pärjäämään itsekin, joten ei muu auta kuin yrittää saada suu auki oikeissa paikoissa. Ja silmät kanssa täytyy pitää auki, ei sitä koskaan tiedä, mitä oppii. Tämmösen lauseen opin viime sunnuntaina taidenäyttelyssä. Vapaa suomennos: Eikös olisi hauskaa pissata pullaan? :)
Viikko sitten palasin Suomesta takaisin Varsovaan ja pikkuhiljaa täytyy valmistautua tulevaan lukuvuoteen, joka alkaa 1.10. Sitä ennen kuitenkin ehtii tapahtua kaikenlaista, niin kuin vaikkapa muutto uuteen kotiin yhdessä Aart Janin kanssa. (Häntä voi pitää yhtenä syynä siihen, etten ole pahemmin kirjoitellut toukokuun 8. päivän jälkeen, aloimme nimittäin seurustella 9.5. :) Kerron siitä asunnosta myöhemmin, ja muutosta - se on jo ensi lauantaina!
Sitä odotellessa hengailen Varsovassa ja yritän taas totutella puhumaan puolaa. Todistuksen mukaan olen A2-tasolla, mikä määritellään selviytyjän tasoksi. Joo-o, selviydynhän minä, mutta kyllä kesän aikana tosi tehokkaasti on unohtunutkin asioita. Aart Janin hyvä kielitaito on tietenkin suureksi avuksi, mutta täytyy oppia pärjäämään itsekin, joten ei muu auta kuin yrittää saada suu auki oikeissa paikoissa. Ja silmät kanssa täytyy pitää auki, ei sitä koskaan tiedä, mitä oppii. Tämmösen lauseen opin viime sunnuntaina taidenäyttelyssä. Vapaa suomennos: Eikös olisi hauskaa pissata pullaan? :)
perjantai 8. toukokuuta 2009
Tässä muutamia asioita, joista suomalainen – tai ainakin minä tulen iloiseksi Puolassa:
- Opiskelijoiden ihmeelliset mielenkiinnon kohteet ja lausunnot Suomesta tyyliin ”Luulen, että minun olisi pitänyt syntyä Suomeen”.
- Sima, jota tein opiskelijoiden maistettavaksi ja jota itselle riitti kahdeksasta litrasta vain pari kupillista, mutta joka oli ainakin Anian mielestä parasta, mitä hän on koskaan juonut! Ja omastakin mielestä aivan kelpo simaa. :)
- Bomfunk MC's:n Freestyler lauantai-iltana klubilla, jonka tanssilattia on täynnä ja jossa muutkin kuin minä laulavat täysillä mukana (V-v-v-vapaatyylinen) ja tanssivat kreisinä.
- Se, että uutisissa kirjoitetaan kahdesta puolalaisesta, jotka osallistuvat Löylyn MM-kisoihin Heinolassa, ja että toinen niistä on mun entinen opiskelija ja nykyinen ystävä Bart! Englanninkielinen uutinen täällä: http://www.polskieradio.pl/thenews/sport/artykul107715_if_you_cant_stand_the_heat_.html
- Muumit! Ensi viikolla täällä ensi-iltansa saava elokuva on siis Muumi ja vaarallinen juhannus, joka on alunperin ollut animaatiosarja ja joka on nyt restauroitu ja tuotettu elokuvaksi. (Suomen ensi-ilta oli viime vuonna) Mielenkiintoinen fakta on se, että Muumien maailma -sarja tehtiin aikoinaaan puolalais-itävaltalaisessa animaatiostudiossa!
- Apocalyptican keikka, joka oli 17. huhtikuuta, jossa oli paljon ihmisiä ja joka oli mahtava!
- Lääkärintodistus, jonka on kirjoittanut Apocalyptican Eicca Toppinen!!! Opiskelijoiden täytyy poissaolonsa vastineeksi tuoda lääkärintodistus, ja opiskelija, joka oli Apocalyptican keikan takia poissa yhteensä kaksi oppituntia, osoitti erityisen hyvää asennetta tuomalla mulle Hyvin Erityisen Lääkärintodistuksen. Kopio (en tietenkään voinut riistää häneltä alkuperäistä) on kehyksissä ja siinä lukee (jostain oudosta syystä englanniksi) jotain tällaista: ”Karolina on ollut sairas, koska hän oli meidän keikalla ja se on sairasta. Elina, sinun täytyy olla hyvin kiltti Karolinalle, koska meidän kuunteleminen voi aiheuttaa vakavia sairauksia. Tohtori Eicca Toppinen (+muut) Apocalyptica-sairaalasta” :D
- Opiskelijoiden ihmeelliset mielenkiinnon kohteet ja lausunnot Suomesta tyyliin ”Luulen, että minun olisi pitänyt syntyä Suomeen”.
- Sima, jota tein opiskelijoiden maistettavaksi ja jota itselle riitti kahdeksasta litrasta vain pari kupillista, mutta joka oli ainakin Anian mielestä parasta, mitä hän on koskaan juonut! Ja omastakin mielestä aivan kelpo simaa. :)
- Bomfunk MC's:n Freestyler lauantai-iltana klubilla, jonka tanssilattia on täynnä ja jossa muutkin kuin minä laulavat täysillä mukana (V-v-v-vapaatyylinen) ja tanssivat kreisinä.
- Se, että uutisissa kirjoitetaan kahdesta puolalaisesta, jotka osallistuvat Löylyn MM-kisoihin Heinolassa, ja että toinen niistä on mun entinen opiskelija ja nykyinen ystävä Bart! Englanninkielinen uutinen täällä: http://www.polskieradio.pl/thenews/sport/artykul107715_if_you_cant_stand_the_heat_.html
- Muumit! Ensi viikolla täällä ensi-iltansa saava elokuva on siis Muumi ja vaarallinen juhannus, joka on alunperin ollut animaatiosarja ja joka on nyt restauroitu ja tuotettu elokuvaksi. (Suomen ensi-ilta oli viime vuonna) Mielenkiintoinen fakta on se, että Muumien maailma -sarja tehtiin aikoinaaan puolalais-itävaltalaisessa animaatiostudiossa!
- Apocalyptican keikka, joka oli 17. huhtikuuta, jossa oli paljon ihmisiä ja joka oli mahtava!
- Lääkärintodistus, jonka on kirjoittanut Apocalyptican Eicca Toppinen!!! Opiskelijoiden täytyy poissaolonsa vastineeksi tuoda lääkärintodistus, ja opiskelija, joka oli Apocalyptican keikan takia poissa yhteensä kaksi oppituntia, osoitti erityisen hyvää asennetta tuomalla mulle Hyvin Erityisen Lääkärintodistuksen. Kopio (en tietenkään voinut riistää häneltä alkuperäistä) on kehyksissä ja siinä lukee (jostain oudosta syystä englanniksi) jotain tällaista: ”Karolina on ollut sairas, koska hän oli meidän keikalla ja se on sairasta. Elina, sinun täytyy olla hyvin kiltti Karolinalle, koska meidän kuunteleminen voi aiheuttaa vakavia sairauksia. Tohtori Eicca Toppinen (+muut) Apocalyptica-sairaalasta” :D
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Hyvää perustuslain päivää!
En voi uskoa, että kuukausi on taas vaihtunut... Suomessa on siis vietetty pitkää viikonloppua ja vappua. Toivottavasti itse kullakin oli hauskat wappupirskeet! Täälläkin pitkä viikonloppu on nyt sunnuntaissa, joka on siis perustuslain päivä. Tiesittekö, että Puolassa ensimmäinen perustuslaki kirjoitettiin jo vuonna 1791 ja että se oli ensimmäinen Euroopassa ja toinen koko maailmassa? Täytyy tunnustaa, että minä en tiennyt. Kompensoidakseni tämän tietämättömyyden aion pian lähteä viettämään tätä päivää varmaan monen muun varsovalaisen kanssa ihanaa Łazienki-puistoon, jonka Vesipalatsissa tämä historiallinen perustuslaki on nähtävissä.
Nyt on myös kulunut viisi vuotta siitä, kun Puola liittyi Euroopan Unioniin. Sen kunniaksi Kulttuuripalatsin julkisivua peittää hervottoman kokoinen EU-lippu ja illalla järjestetään ilmaiskonsertti Teatteriaukiolla. Aikomuksenani on suunnata myös sinne.
Pitkä viikonloppu alkoi tietenkin vappupäivästä, jota täällä ei – ehkä vastoin yleistä käsitystä – erityisemmin juhlita. Tietenkin se on työn päivä, ja varmasti niin halutessaan olisi voinut löytää jotain vappuparaateja. Ymmärsin kuitenkin, etteivät ne ole kovin suosittuja, koska aikaisemmin ihmisten oli pakko osallistua niihin ja siksi nykyään ihmisten mieluummin viettävät perustuslain päivää. Itse kuitenkin vietenkin toukokuun ensimmäistä eli majówkaa oikein mukavissa tunnelmissa. Pekan kautta tutustuin hollantilaiseen Aart Janiin, jonka kautta olen tutustunut Dominikaan, Jacekiin, Beataan ja moniin muihin. Dominika kutsui meidät maalle, äitinsä kotiin päiväksi ja sinnehän mentiin! Ihana päivä auringosta ja hyvästä seurasta nauttien! Grillattiin, syötiin, juotiin, käytiin kävelyllä... Käsitykseni puolalaisten vieraanvaraisuudesta sai vahvistusta erittäin mukavalla tavalla.
Keskiviikkona alkaa Juwenalia, jonkinlainen opiskelijoiden juhla, johon liittyy konsertteja, juhlia ja ties mitä. Koska perjantai on Juwenalian vuoksi vapaapäivä, myös ensi viikonloppu on pitkä vapaa. Saas nähdä, mitä kaikkea mukavaa sitten on tiedossa!
Nyt on myös kulunut viisi vuotta siitä, kun Puola liittyi Euroopan Unioniin. Sen kunniaksi Kulttuuripalatsin julkisivua peittää hervottoman kokoinen EU-lippu ja illalla järjestetään ilmaiskonsertti Teatteriaukiolla. Aikomuksenani on suunnata myös sinne.
Pitkä viikonloppu alkoi tietenkin vappupäivästä, jota täällä ei – ehkä vastoin yleistä käsitystä – erityisemmin juhlita. Tietenkin se on työn päivä, ja varmasti niin halutessaan olisi voinut löytää jotain vappuparaateja. Ymmärsin kuitenkin, etteivät ne ole kovin suosittuja, koska aikaisemmin ihmisten oli pakko osallistua niihin ja siksi nykyään ihmisten mieluummin viettävät perustuslain päivää. Itse kuitenkin vietenkin toukokuun ensimmäistä eli majówkaa oikein mukavissa tunnelmissa. Pekan kautta tutustuin hollantilaiseen Aart Janiin, jonka kautta olen tutustunut Dominikaan, Jacekiin, Beataan ja moniin muihin. Dominika kutsui meidät maalle, äitinsä kotiin päiväksi ja sinnehän mentiin! Ihana päivä auringosta ja hyvästä seurasta nauttien! Grillattiin, syötiin, juotiin, käytiin kävelyllä... Käsitykseni puolalaisten vieraanvaraisuudesta sai vahvistusta erittäin mukavalla tavalla.
Keskiviikkona alkaa Juwenalia, jonkinlainen opiskelijoiden juhla, johon liittyy konsertteja, juhlia ja ties mitä. Koska perjantai on Juwenalian vuoksi vapaapäivä, myös ensi viikonloppu on pitkä vapaa. Saas nähdä, mitä kaikkea mukavaa sitten on tiedossa!
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Investointeja
Tänään olen täyttänyt ensimmäisen puolalaisen veroilmoitukseni. No, pääsin oikeastaan tosi helpolla, koska Ania taas kerran oli korvaamattomana apuna. Mutta mitäpä olisi lomakkeiden täyttö ilman muutamaa virastovisiittiä? Tälläkin kertaa kävimme kolkuttelemassa parille ovelle, koska jotkut (älä vain kysy mitkä) summat eivät täsmänneet. Onni oli virastokierroksella myötä, sillä tapasimme lopulta todella avuliaan rouvan, joka huomasi virheen, täytti lomakkeet (oman inhimillisen mokansa vuoksi kahdesti!) puolestani ja kertoi myös, että saan veronpalautusta! Jei! Nyt tarkistelen, että kaikki on oikein – joo-o, ihan kuin voisin muutakaan väittää - ja yritän keksiä hyvää vastausta vielä yhteen ruutuun. Täällä nimittäin voi lahjoittaa 1 %:n veroistaan hyväntekeväisyyteen. Ihmettelinkin, mitä tarkoittivat ne kaikki 1 %-mainokset, joita viime viikkoina olen nähnyt... No, puolankielisessä listassa on valittavana 1158 eri organisaatiota, joten päätöksenteossa voi pieni tovi mennä.
Veronpalautuksen käyttökohdetta minun ei sitten tarvinnutkaan miettiä. Päätin nimittäin jo joku aika sitten, että jos jatkan töitä täällä, hankin sen kunniaksi imurin. Voisi sitä kai jotenkin muutenkin juhlistaa, mutta kaikkiruokaisen kokolattiamattoni innoittamana ajattelin, että imuri olisi hyvä investointi. Tänään sen sitten kävin ostamassa ja odottaa nyt, että pääsisi hommiin. Ja sitä kyllä riittää, sillä en ole imuroinut pitkään aikaan. Hotellissa kyllä on ollut kolmekin huuveria, mutta ne alkoivat hajota palasiksi ja sen viimeisenkin romun on nyt joku jemmannut itselleen. Joku oli kirjoittanut hissiin surumielisen viestin, jossa imuria anottiin palautettavaksi respaan... Tänään ajattelin imuroida mahdollisimman pitkään ja hartaasti, että saan kaikki naapuritkin kateellisiksi. Ja sitten alan periä vuokraa imurin lainasta. ;)
Pari viikkoa sitten investoin lämpömittariin. Jos nyt investoinnista voi puhua: ostin halvimman ja pienimmän, vaikkakin myös sievimmän. :) Se oli tuossa mun parvekkeella ja muutamana päivänä ehdinkin siitä tarkistaa lämpötilan. Kunnes... Kiirastorstaina loikoilimme Kristan ja Petrin kanssa tässä mun huoneessa, kun parvekkeelle lensi kaksi naakkaa. Nousin hätistämään niitä ja lähtiväthän ne – mun lämpömittarin kanssa!! Ei siinä sitten auttanut kuin katsoa, kun naakka lennähti vastapäisen talon parvekkeelle ja sieltä samaisen talon tuuletuskanavaan pesäänsä. Voin vain kuvitella, kuinka sen naapurit kadehtii sen hienoa lämpömittaria... Seuraavan mittarin junttaan kiinni parvekkeeseen, niin että se naakka myös säilyttää naapurustonsa arvostuksen. Tai sitten vain ostan useamman. Hyväntekeväisyyttä sekin.
Veronpalautuksen käyttökohdetta minun ei sitten tarvinnutkaan miettiä. Päätin nimittäin jo joku aika sitten, että jos jatkan töitä täällä, hankin sen kunniaksi imurin. Voisi sitä kai jotenkin muutenkin juhlistaa, mutta kaikkiruokaisen kokolattiamattoni innoittamana ajattelin, että imuri olisi hyvä investointi. Tänään sen sitten kävin ostamassa ja odottaa nyt, että pääsisi hommiin. Ja sitä kyllä riittää, sillä en ole imuroinut pitkään aikaan. Hotellissa kyllä on ollut kolmekin huuveria, mutta ne alkoivat hajota palasiksi ja sen viimeisenkin romun on nyt joku jemmannut itselleen. Joku oli kirjoittanut hissiin surumielisen viestin, jossa imuria anottiin palautettavaksi respaan... Tänään ajattelin imuroida mahdollisimman pitkään ja hartaasti, että saan kaikki naapuritkin kateellisiksi. Ja sitten alan periä vuokraa imurin lainasta. ;)
Pari viikkoa sitten investoin lämpömittariin. Jos nyt investoinnista voi puhua: ostin halvimman ja pienimmän, vaikkakin myös sievimmän. :) Se oli tuossa mun parvekkeella ja muutamana päivänä ehdinkin siitä tarkistaa lämpötilan. Kunnes... Kiirastorstaina loikoilimme Kristan ja Petrin kanssa tässä mun huoneessa, kun parvekkeelle lensi kaksi naakkaa. Nousin hätistämään niitä ja lähtiväthän ne – mun lämpömittarin kanssa!! Ei siinä sitten auttanut kuin katsoa, kun naakka lennähti vastapäisen talon parvekkeelle ja sieltä samaisen talon tuuletuskanavaan pesäänsä. Voin vain kuvitella, kuinka sen naapurit kadehtii sen hienoa lämpömittaria... Seuraavan mittarin junttaan kiinni parvekkeeseen, niin että se naakka myös säilyttää naapurustonsa arvostuksen. Tai sitten vain ostan useamman. Hyväntekeväisyyttä sekin.
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Kesä!
Viimeksi, kun kirjoitin, oli takatalvi. Siitä on kuitenkin jo ehtinyt kulua ihmeellisen paljon aikaa, ja sinä aikana kesä on tullut! Ehkä paikalliset vielä kutsuvat sitä kevääksi, mutta mulla on jo ihan kesäfiilis. Päivisin lämpöä on vähintään 15 astetta, ruohoa leikataan, kukat kukkivat, syreenit tuoksuvat huumaavasti... Siitä on pian kolme viikkoa, kun yhtäkkiä, yhdessä päivässä kaikki muuttui. Kävelin kaupungilla ja tajusin, että oli lämpimin päivä koko täällä oloni aikana – ja koko kaupunki oli aivan erilainen! Ja nyt, kahdessa viikossa kaikki kasvit ovat räjähtäneet kesäkuosiin. Jos et usko, voit kysyä ystävältäni Kristalta, joka tuli tänne 6. huhtikuuta ja näki sen muutoksen. Esimerkiksi hevoskastanjat olivat tuolloin silmulla, ja eilen lehdet olivat jo tämän kokoisia!
Kuten sanoin, ihmeellisesti taas on aika vierähtänyt, ja sinä aikana on tapahtunut paljon muutakin kuin vain muutos vuodenajassa. Tärkeimpinä mainittakoon suomalainen karaoke, joka oli aivan mielettömän mahtava kokemus ja loistava suksee! Paikalla oli tietenkin meidän opiskelijoita ja heidän ystäviään, mutta myös paljon muita. Chłodna 25:n alakerta oli t ä y n n ä ihmisiä ja tunnelmaa! Seuraavasta karaokesta jo kyseltiin, mutta katsotaan nyt. Ei makeaa mahan täydeltä. :) Toinen huippujuttu oli Kristan visiitti. On todella ihanaa saada tärkeitä ihmisiä tänne. Vietimme pääsiäistä typötyhjässä Varsovassa vähän sairastellen (tai minä vähän ja Krista enemmän), mutta hyvässä seurassa.
Nyt on myös varmistunut se, että jatkan töitä täällä Varsovassa. Minusta tulee CIMOn suomen kielen ja kulttuurin yliopistonopettaja eli ulkomaanlehtori elokuun alusta alkaen. On mukavaa, että voin jatkaa töitä tuttujen kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa. Haasteita täällä kyllä riittää, mutta sehän on vain hyvä. Tuntuu siis tosi hyvältä jatkaa täällä, vaikka välillä onkin ikävä juttuja koto-Suomesta. Tahtoo kunnon saunaan! :) No, koska palkkani vähän muuttuu, pääsen toki käymään Suomessa useammin. Ja tietenkin nyt teillä, jotka haluatte tulla tutustumaan Varsovaan, on enemmän aikaa toteuttaa matkanne. ;)
Kuten sanoin, ihmeellisesti taas on aika vierähtänyt, ja sinä aikana on tapahtunut paljon muutakin kuin vain muutos vuodenajassa. Tärkeimpinä mainittakoon suomalainen karaoke, joka oli aivan mielettömän mahtava kokemus ja loistava suksee! Paikalla oli tietenkin meidän opiskelijoita ja heidän ystäviään, mutta myös paljon muita. Chłodna 25:n alakerta oli t ä y n n ä ihmisiä ja tunnelmaa! Seuraavasta karaokesta jo kyseltiin, mutta katsotaan nyt. Ei makeaa mahan täydeltä. :) Toinen huippujuttu oli Kristan visiitti. On todella ihanaa saada tärkeitä ihmisiä tänne. Vietimme pääsiäistä typötyhjässä Varsovassa vähän sairastellen (tai minä vähän ja Krista enemmän), mutta hyvässä seurassa.
Nyt on myös varmistunut se, että jatkan töitä täällä Varsovassa. Minusta tulee CIMOn suomen kielen ja kulttuurin yliopistonopettaja eli ulkomaanlehtori elokuun alusta alkaen. On mukavaa, että voin jatkaa töitä tuttujen kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa. Haasteita täällä kyllä riittää, mutta sehän on vain hyvä. Tuntuu siis tosi hyvältä jatkaa täällä, vaikka välillä onkin ikävä juttuja koto-Suomesta. Tahtoo kunnon saunaan! :) No, koska palkkani vähän muuttuu, pääsen toki käymään Suomessa useammin. Ja tietenkin nyt teillä, jotka haluatte tulla tutustumaan Varsovaan, on enemmän aikaa toteuttaa matkanne. ;)
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Mitä kuuluu?
Kukkuluuruu. :)
Luulin, että hulabaloo hellittäisi, mutta ei siltä tunnu. Mutta itseäin vain syyttää saan, olen ilmeisesti aina ja ikuisesti viime tingassa tekemisen mestari. No, kyllä joskus onnistuukin: perjantaina on suomalainen karaoke ja sen järjestelyt on ihan hyvällä mallilla. Kopkop tosin tässä vaiheessa, oon juontajana ja ehdin siis vielä tuskailla torstai-iltana ja -yönä sekä perjantaina ennen tapahtuman alkua moneen kertaan... Mutta ainakin opiskelijat osaavat monen monta biisiä, suosikkeja taitavat olla Mombasa ja Joutsenlaulu.
Mitäs kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua sitten edellisen kirjoituksen? Töitä tietysti, mutta kenelläpä niitä ei olisi. Hmm... Pari viikkoa sitten Joannalla oli konsertti Jimmy Bradley's -irkkupubissa. Ohjelmistossa oli mm. musikaaliklassikoita ja Edith Piafia. Pikantin lisän konserttiin toi vakiasiakkaiden joukko, jotka hoilasivat viehättävän epävireisesti mukana mm. Milordia. Samassa paikassa käytiin myös juhlistamassa Pyhän Patrickin päivää. Eräs irlantilainen, joka on asunut Suomessakin jonkun aikaa, tokaisi, että tämä on se päivä, jolloin irlantilaiset juovat kuin suomalaiset. No, tiedä sitten siitä, mä ainakin lähdin aikaisin kotiin, jotta jaksoin herätä reippaasti opiskelemaan puolaa. Samassa ryhmässä opiskelevaa irlantilaista ei kyllä näkynyt...
Viime sunnuntaina olin katsomassa Carmenin Kansallisoopperassa. Sanoisinpa vain, että VAU, sekä oopperasta että esityspaikasta! Joanna myötävaikutti tähänkin, sillä hän soitti mulle lauantaina ja kysyi, haluaisinko lähteä. Jaa että haluaisinko? Pientä päänvaivaa tuotti pukeutuminen, mutta sitten mietin mielessäni, että minulla on aika heikot mahdollisuudet ylipukeutua tässä maassa (kaikella kunnioituksella puolalaisten naisten naisellista tyyliä kohtaan), joten ykköset päälle ja menoksi! Joanna on tosiaan virallinen Varsova-opas, joten sain aika hyvän tietopaketin Kansallisoopperasta. Sain myös tietää, että perinteisiin kuuluu, että ensikertalaisen täytyy käydä ostamassa pieni pullo shampanjaa yhdestä tietystä myyntipisteesä. Ja perinteitähän tietenkin kunnioitetaan. Jos joku haluaa mennä oopperaan, niin mä voin kyllä lähteä mukaan. ;)
Ehdin jo kehua, kuinka keväistä Varsovassa on. Hah! Eilen illalla ja yöllä on tullut melkein 20 senttiä lunta ja lisää tupruttaa. Eli suolaloskamössössä kahlaamisesta ei vielä päästy eroon... Aamulla puolan tunnille marssiessani näin, kun bussilastillinen (!) kaupungin katuosaston miehiä tuotiin Krakowskie Przedmiescielle eli jonkinlaiselle (turisti)pääkadulle putsaamaan lumia. Aseinaan heillä oli vaneriset lumentyöntimet. Salli mun nauraa, ja kyllähän mä nauroinkin. :) Ja naureskellessani takatalven aiheuttamalle järkytykselle odottelen toki minäkin kevään toista tulemista. Ja sitä sopii odottaa vaikkapa Mombasan kuumia tunnelmia hoilaten...
Luulin, että hulabaloo hellittäisi, mutta ei siltä tunnu. Mutta itseäin vain syyttää saan, olen ilmeisesti aina ja ikuisesti viime tingassa tekemisen mestari. No, kyllä joskus onnistuukin: perjantaina on suomalainen karaoke ja sen järjestelyt on ihan hyvällä mallilla. Kopkop tosin tässä vaiheessa, oon juontajana ja ehdin siis vielä tuskailla torstai-iltana ja -yönä sekä perjantaina ennen tapahtuman alkua moneen kertaan... Mutta ainakin opiskelijat osaavat monen monta biisiä, suosikkeja taitavat olla Mombasa ja Joutsenlaulu.
Mitäs kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua sitten edellisen kirjoituksen? Töitä tietysti, mutta kenelläpä niitä ei olisi. Hmm... Pari viikkoa sitten Joannalla oli konsertti Jimmy Bradley's -irkkupubissa. Ohjelmistossa oli mm. musikaaliklassikoita ja Edith Piafia. Pikantin lisän konserttiin toi vakiasiakkaiden joukko, jotka hoilasivat viehättävän epävireisesti mukana mm. Milordia. Samassa paikassa käytiin myös juhlistamassa Pyhän Patrickin päivää. Eräs irlantilainen, joka on asunut Suomessakin jonkun aikaa, tokaisi, että tämä on se päivä, jolloin irlantilaiset juovat kuin suomalaiset. No, tiedä sitten siitä, mä ainakin lähdin aikaisin kotiin, jotta jaksoin herätä reippaasti opiskelemaan puolaa. Samassa ryhmässä opiskelevaa irlantilaista ei kyllä näkynyt...
Viime sunnuntaina olin katsomassa Carmenin Kansallisoopperassa. Sanoisinpa vain, että VAU, sekä oopperasta että esityspaikasta! Joanna myötävaikutti tähänkin, sillä hän soitti mulle lauantaina ja kysyi, haluaisinko lähteä. Jaa että haluaisinko? Pientä päänvaivaa tuotti pukeutuminen, mutta sitten mietin mielessäni, että minulla on aika heikot mahdollisuudet ylipukeutua tässä maassa (kaikella kunnioituksella puolalaisten naisten naisellista tyyliä kohtaan), joten ykköset päälle ja menoksi! Joanna on tosiaan virallinen Varsova-opas, joten sain aika hyvän tietopaketin Kansallisoopperasta. Sain myös tietää, että perinteisiin kuuluu, että ensikertalaisen täytyy käydä ostamassa pieni pullo shampanjaa yhdestä tietystä myyntipisteesä. Ja perinteitähän tietenkin kunnioitetaan. Jos joku haluaa mennä oopperaan, niin mä voin kyllä lähteä mukaan. ;)
Ehdin jo kehua, kuinka keväistä Varsovassa on. Hah! Eilen illalla ja yöllä on tullut melkein 20 senttiä lunta ja lisää tupruttaa. Eli suolaloskamössössä kahlaamisesta ei vielä päästy eroon... Aamulla puolan tunnille marssiessani näin, kun bussilastillinen (!) kaupungin katuosaston miehiä tuotiin Krakowskie Przedmiescielle eli jonkinlaiselle (turisti)pääkadulle putsaamaan lumia. Aseinaan heillä oli vaneriset lumentyöntimet. Salli mun nauraa, ja kyllähän mä nauroinkin. :) Ja naureskellessani takatalven aiheuttamalle järkytykselle odottelen toki minäkin kevään toista tulemista. Ja sitä sopii odottaa vaikkapa Mombasan kuumia tunnelmia hoilaten...
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Kiirekiire!
Viimeksi kerroin, miten kalenteri täyttyy, ja siitä seurauksena on vähän kiirettä. Siksi en ehdi nyt kirjoittaa kovin paljon, vaikka olisikin mielenkiintoista pohtia naistenpäivän kunniaksi suomalaisten ja puolalaisten naisten yhtäläisyyksiä ja eroja. Tuntui esimerkiksi jotenkin hassulta, kun täällä näkyi tänään huomattavasti normaalia enemmän kukkia myynnissä. En minä osaa mieltää, että naistenpäivää pitäisi jotenkin juhlia, tai että se päivä olisi erityinen kukkienantamispäivä. Ehkä asiat Suomessa tai ainakin minulla itselläni ovat hyvin. Siitä olen kuitenkin iloinen, että ystäväni Heidi ja Sami saivat tänään tyttövauvan: tyylikästä synnyttää naistenpäivänä! Onnea Ouluun! :)
Vaikka en viettänyt erityisesti naistenpäivää, olin kuitenkin koko päivän kaupungilla, jotta viikon ainoa vapaapäivä tuntuisi vapaalta – kotona odottavat tuntisuunnitelmat ja puolan opinnot. Niin, pian loppuvalla viikolla aloitin taas puolan opinnot. Tälläkin kertaa pääsin kurssille mukaan jälkijunassa, mutta nyt missasin vain 3 oppituntia ja mikä parasta, opettaja on huomattavasti auttavaisempi kuin edellisellä kurssilla. Ainoa varjopuoli onkin kurssin ajankohta – uhraan opinnoilleni vapaapäivieni, maanantain ja keskiviikon aamut klo 8.30 alkaen! Mutta tuokaan ei oikeasti ole varsinaisesti mikään kamala asia, on kai aika normaalia tehdä jotain järkevää tuohon aikaan. Omat työt vain yleensä painottuvat iltapäivään ja iltaan ja siksi unirytmikin on kääntynyt aamun torkkuun. Nyt kuitenkin jo mukavasti ramasee, joten vielä vähän kertausta ja sitten nukkumaan. Jaksaa sitten aamulla ajatella ja opiskella, ja päivällä suunnitella, ja iltapäivällä opettaa, ja illalla käydä kaverin konsertissa, ja... vaikka mitä!
Vaikka en viettänyt erityisesti naistenpäivää, olin kuitenkin koko päivän kaupungilla, jotta viikon ainoa vapaapäivä tuntuisi vapaalta – kotona odottavat tuntisuunnitelmat ja puolan opinnot. Niin, pian loppuvalla viikolla aloitin taas puolan opinnot. Tälläkin kertaa pääsin kurssille mukaan jälkijunassa, mutta nyt missasin vain 3 oppituntia ja mikä parasta, opettaja on huomattavasti auttavaisempi kuin edellisellä kurssilla. Ainoa varjopuoli onkin kurssin ajankohta – uhraan opinnoilleni vapaapäivieni, maanantain ja keskiviikon aamut klo 8.30 alkaen! Mutta tuokaan ei oikeasti ole varsinaisesti mikään kamala asia, on kai aika normaalia tehdä jotain järkevää tuohon aikaan. Omat työt vain yleensä painottuvat iltapäivään ja iltaan ja siksi unirytmikin on kääntynyt aamun torkkuun. Nyt kuitenkin jo mukavasti ramasee, joten vielä vähän kertausta ja sitten nukkumaan. Jaksaa sitten aamulla ajatella ja opiskella, ja päivällä suunnitella, ja iltapäivällä opettaa, ja illalla käydä kaverin konsertissa, ja... vaikka mitä!
lauantai 28. helmikuuta 2009
Aika lentää
Tuo on niin klisee, mutta se vain on totta... Nyt on jo helmikuun loppu, oon ollut täällä 5 kuukautta! Ja huomenna alkaa maaliskuu, kuukausi, jolloin keskilämpötila alkaa olla jo plussan puolella. Täällä oli vielä viikko sitten aika lailla lunta, mutta nyt se on jo sulanut. En voi vielä varsinaisesti puhua kevään tulemisesta, mutta sieltä se vain puskee, sen huomaa jo käyvän ajatuksissa ja parina päivänä sellaiselta on jo vähän tuoksunutkin. Esimerkiksi tänään ulkona tuntui samalta kuin Suomessa maaliskuun lopussa. Odotan kovasti kevättä, koska paikoin ankean harmaa kaupunki saattaa näyttää viehättävältä kaiken alkaessa vihertää. Ja täällä on niin paljon ihania puistoja, joissa haluaisin notkua. Tässä odotellessa aion mennä megaostari Arkadiaan etsimään uudet kengät – edelliset alkaa vaan levitä käsiin, tai jalkoihin – ja todennäköisesti ensi viikolla jo hyvillä mielin luovun talvitakista.
Jotta puistoissa notkumista odotellessa ei tarvitsisi pyöritellä peukaloitaan, on hyvä kehittää vähän toimintaa. Eilen vietimme Kalevalan päivän aattoa, jonne opiskelijoiden kanssa valmistelin Kanteletar-esityksen, opettajien kanssa pantomiimiesityksiä ja jossa katsottiin Rauta-ajan ensimmäinen osa. Ensi viikolla Panu Rajala vierailee Puolassa ja Varsovassakin luennoimassa, seuraavalla viikolla Tuomo Lahdelma erään toisen henkilön kanssa (himputti, en vain koskaan muista...) tulee Erasmus-ohjelman kautta luentovierailulle – mukavaa vaihtelua omaan työhön ja myös opiskelijolle! Mutta mikä parasta, minä, Ania ja muut laitetaan pystyyn suomalainen karaokeilta! Ania tarttui ideaani suomalaisesta diskosta, jota mä ajattelin ihan limudiskona keskellä päivää laitoksella, mutta hupsista vaan, nyt meille on varattu Chłodna 25 perjantai-illaksi ja lähetystö on myös mukana, jos ei muuta niin ainakin tiedotuksessa! Siistiä! Jos teidän nurkissa pyörii suomalaisia karaoke-dvd:itä pölyttymässä, ne voi nyt lähettää tänne hyötykäyttöön... Eräs opiskelija jo kysyi, mitä siellä voi laulaa: ”Ei kai siellä ole mitään The Rasmusta, mutta suomenkielistä musiikkia? Onko siellä Popedaa? Pitkä kuuma kesä on paras biisi!” Oikealla asenteella siis ollaan liikkeellä! :)
Muutenkin kalenteri täyttyy: sijaistunteja Centrum Europy -kielikoulussa, ehkä myös yksityistunteja samassa lafkassa, puolan kurssi maanantai- ja keskiviikkoaamuisin (argh, mutta mikään muu aika ei sovi!) ja erinäisiä bileitä koko ajan laajenevan tuttavapiirin kanssa. Nytkin pitäisi valmistautua tapaamaan x-määrä ihmisiä metroasemalla, josta jatkamme jonnekin paikkaan y bilettämään. Mikäs tässä on siis ollessa, enpä ainakaan istu vain kuuntelemassa tylsänä, kun aika lentää ohi – minä lennän sen mukana!
Jotta puistoissa notkumista odotellessa ei tarvitsisi pyöritellä peukaloitaan, on hyvä kehittää vähän toimintaa. Eilen vietimme Kalevalan päivän aattoa, jonne opiskelijoiden kanssa valmistelin Kanteletar-esityksen, opettajien kanssa pantomiimiesityksiä ja jossa katsottiin Rauta-ajan ensimmäinen osa. Ensi viikolla Panu Rajala vierailee Puolassa ja Varsovassakin luennoimassa, seuraavalla viikolla Tuomo Lahdelma erään toisen henkilön kanssa (himputti, en vain koskaan muista...) tulee Erasmus-ohjelman kautta luentovierailulle – mukavaa vaihtelua omaan työhön ja myös opiskelijolle! Mutta mikä parasta, minä, Ania ja muut laitetaan pystyyn suomalainen karaokeilta! Ania tarttui ideaani suomalaisesta diskosta, jota mä ajattelin ihan limudiskona keskellä päivää laitoksella, mutta hupsista vaan, nyt meille on varattu Chłodna 25 perjantai-illaksi ja lähetystö on myös mukana, jos ei muuta niin ainakin tiedotuksessa! Siistiä! Jos teidän nurkissa pyörii suomalaisia karaoke-dvd:itä pölyttymässä, ne voi nyt lähettää tänne hyötykäyttöön... Eräs opiskelija jo kysyi, mitä siellä voi laulaa: ”Ei kai siellä ole mitään The Rasmusta, mutta suomenkielistä musiikkia? Onko siellä Popedaa? Pitkä kuuma kesä on paras biisi!” Oikealla asenteella siis ollaan liikkeellä! :)
Muutenkin kalenteri täyttyy: sijaistunteja Centrum Europy -kielikoulussa, ehkä myös yksityistunteja samassa lafkassa, puolan kurssi maanantai- ja keskiviikkoaamuisin (argh, mutta mikään muu aika ei sovi!) ja erinäisiä bileitä koko ajan laajenevan tuttavapiirin kanssa. Nytkin pitäisi valmistautua tapaamaan x-määrä ihmisiä metroasemalla, josta jatkamme jonnekin paikkaan y bilettämään. Mikäs tässä on siis ollessa, enpä ainakaan istu vain kuuntelemassa tylsänä, kun aika lentää ohi – minä lennän sen mukana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)