Aika lentää

Tuo on niin klisee, mutta se vain on totta... Nyt on jo helmikuun loppu, oon ollut täällä 5 kuukautta! Ja huomenna alkaa maaliskuu, kuukausi, jolloin keskilämpötila alkaa olla jo plussan puolella. Täällä oli vielä viikko sitten aika lailla lunta, mutta nyt se on jo sulanut. En voi vielä varsinaisesti puhua kevään tulemisesta, mutta sieltä se vain puskee, sen huomaa jo käyvän ajatuksissa ja parina päivänä sellaiselta on jo vähän tuoksunutkin. Esimerkiksi tänään ulkona tuntui samalta kuin Suomessa maaliskuun lopussa. Odotan kovasti kevättä, koska paikoin ankean harmaa kaupunki saattaa näyttää viehättävältä kaiken alkaessa vihertää. Ja täällä on niin paljon ihania puistoja, joissa haluaisin notkua. Tässä odotellessa aion mennä megaostari Arkadiaan etsimään uudet kengät – edelliset alkaa vaan levitä käsiin, tai jalkoihin – ja todennäköisesti ensi viikolla jo hyvillä mielin luovun talvitakista.

Jotta puistoissa notkumista odotellessa ei tarvitsisi pyöritellä peukaloitaan, on hyvä kehittää vähän toimintaa. Eilen vietimme Kalevalan päivän aattoa, jonne opiskelijoiden kanssa valmistelin Kanteletar-esityksen, opettajien kanssa pantomiimiesityksiä ja jossa katsottiin Rauta-ajan ensimmäinen osa. Ensi viikolla Panu Rajala vierailee Puolassa ja Varsovassakin luennoimassa, seuraavalla viikolla Tuomo Lahdelma erään toisen henkilön kanssa (himputti, en vain koskaan muista...) tulee Erasmus-ohjelman kautta luentovierailulle – mukavaa vaihtelua omaan työhön ja myös opiskelijolle! Mutta mikä parasta, minä, Ania ja muut laitetaan pystyyn suomalainen karaokeilta! Ania tarttui ideaani suomalaisesta diskosta, jota mä ajattelin ihan limudiskona keskellä päivää laitoksella, mutta hupsista vaan, nyt meille on varattu Chłodna 25 perjantai-illaksi ja lähetystö on myös mukana, jos ei muuta niin ainakin tiedotuksessa! Siistiä! Jos teidän nurkissa pyörii suomalaisia karaoke-dvd:itä pölyttymässä, ne voi nyt lähettää tänne hyötykäyttöön... Eräs opiskelija jo kysyi, mitä siellä voi laulaa: ”Ei kai siellä ole mitään The Rasmusta, mutta suomenkielistä musiikkia? Onko siellä Popedaa? Pitkä kuuma kesä on paras biisi!” Oikealla asenteella siis ollaan liikkeellä! :)

Muutenkin kalenteri täyttyy: sijaistunteja Centrum Europy -kielikoulussa, ehkä myös yksityistunteja samassa lafkassa, puolan kurssi maanantai- ja keskiviikkoaamuisin (argh, mutta mikään muu aika ei sovi!) ja erinäisiä bileitä koko ajan laajenevan tuttavapiirin kanssa. Nytkin pitäisi valmistautua tapaamaan x-määrä ihmisiä metroasemalla, josta jatkamme jonnekin paikkaan y bilettämään. Mikäs tässä on siis ollessa, enpä ainakaan istu vain kuuntelemassa tylsänä, kun aika lentää ohi – minä lennän sen mukana!

Loma!

Näyttää käyvän niin, että ensin lomailin puolet helmikuusta ja loppuajan yritän kirjoittaa siitä, mitä lomalla tein. Työt siis alkoi viime viikolla, ja aina se kurssin aloitus tuntuu olevan yhtä hektistä. Jatketaan kuitenkin vielä lomamuistoilla.

Osa 3. Äiti ja isä kylässä

Perjantai 6. helmikuuta usean kuukauden houkuttelu ja suunnittelu konkretisoitui mukavalla tavalla: äiti ja isä tulivat viikoksi kyläilemään! Kohteena oli tietenkin minun kotikaupunkini Varsova, mutta myös Berliini, jotta voisimme yhdessä nauttia Keski-Euroopassa matkailun helppoudesta. Varsovassa pörrättiin ympäri niin, että voin sanoa heidän nähneen melkeinpä kaikki mahdolliset nähtävyydet – en ainakaan ihan helposti olisi voinut keksiä uusia kohteita. Ja Berliinissäkin ehdimme ottaa kahdesta vuorokaudesta aika lailla irti!

Vaarallisia tilanteita ei onneksi ollut, mutta vauhtia sitäkin enemmän. Sunnuntaiaamulla metroilimme kohti juna-asemaa ja Varsova–Berliini-expressjunaa, kun yhdellä pysäkillä kaikkien matkustajien käskettiin poistua metrosta. Onneksi olimme aika lähellä keskustaa ja asemaa, mutta meillä ei silti ollut ylimääräistä aikaa hukattavaksi, koska matkanjohtajataidoissani oli aamulähdön suunnittelun kohdalla pieniä puutteita. No, ulos metrosta ja pysäkiltä, ei auttanut muu. Taksi oli ainoa hyvä vaihtoehto, mutta ehdin kyllä sanoa ääneen jo senkin, että ehkä sitten mennään seuraavalla junalla. Tyylipuhdas kädenheilautus sai kuitenkin taksin tekemään sähäkän u-käännöksen ja pelastajamme saapui. Sanoin taksimiehille kunnon komediakliseen: ”Meillä on tavallaan kiire”. Hän ymmärsi tarpeeksi englantia, ja olimmekin juna-asemalla nopeammin kuin ehdimme sanoa kissaa pitkähäntäiseksi eläimeksi. Ja nopeammin kuin olisimme olleet alkuperäisen kuvion mukaan...

Toinen vauhdikas tilanne sattui Berliinissä. Olimme menossa S- tahi U-bahn-junalla jonnekin, ja menimme portaita alas. En huomannut, että äiti ja isä olivat tulossa vasta vähän kauempana, kun totesin, että mennään tuolla junalla ja kipaisin kyytiin. Ja sitten ovi menikin kiinni! No, kokemattomammat maailmanmatkaajat olisivat saattaneet hätääntyä, mutta ei me. Varsinkin kun nykytekniikka ojensi meille auttavaisen kännynsä. Soitin äidille ja me kaikki nousimme seuraavaan junaan, eri pysäkeiltä vain. Ei sen kummempaa. Isä vain totesi myöhemmin, että hän ei olisi tiennyt meidän hotellin nimeä, jos pahemmin oltaisiin eksytty toisistamme. Voi olla, että tässäkin olisi matkanjohtajalla vähän parannettavaa. :)

No, ehkä ei ihan paras matkanjohtaja, mutta hyvä opas kumminkin! Täällä on nyt käynyt kolmet vieraat, ja täytyy todeta, että koko ajan vain tietämys paranee, kun muille kertoilee Varsovasta ja käy itse ja vieraiden kanssa eri paikoissa. Suosittelen kyllä Varsovaa kaupunkilomakohteeksi – tämä on mielenkiintoinen, monipuolinen ja sopivasti kummallinen paikka. Ja opaspalvelut huippuluokkaa... ;)