Joulu meni jo, joten on liian myöhäistä lähettää tätä kautta enää jouluterveisiä. Toivottavasti joulusi kuitenkin oli mukava ja lämmin!
Itse vietin tämän joulun Alankomaissa Aart Janin perheen luona, ja se oli mielenkiintoinen, vaikkakin hiukan erilainen joulu. Jouluaatto on työpäivä, jolloin tosin kaupat menevät vähän normaalia aikaisemmin kiinni, ja joulupäivä on tavallinen kirkollinen juhla, johon ei liity juurikaan mitään erityisiä perinteitä. Aart Janin kotona oli joulukuusi ja muitakin joulukoristeita - ja ensimmäinen valkoinen joulu miesmuistiin! Ja joulupäivänä meillä oli mahtava illallinen alku- ja jälkiruokineen. Koska perinteisiä hollantilaisia jouluruokia ei oikeastaan ole, joulupäivän menu koostui italialaisista herkuista.
No, jos nyt ajattelet, että olipas tylsä joulu, niin höpsis! Toki omaa perhettä ja suomalaisia joulutuoksuja ja -makuja oli ikävä, mutta ympärilläni oli kuitenkin Aart Janin koko mukava perhe, lämmintä tunnelmaa ja paljon ruokaa, siis kaikki tärkeimmät jouluelementit. Lisäksi meidän tilannetta on hyvä katsoa vähän laajemmassa skaalassa: kun meidän Varsovan-kodista on Suomen-kotiin 1400 kilometriä ja Hollannin-kotiin 1100 km (lähde Google mapsin reittihaku), täytyy joskus tehdä vähän kompromisseja. Siis vuorojouluin eri maissa. Ja oikeastaan meidän tilanne on aika mainio: suomalainen joulupukki tuo lahjoja jouluaattona - ja tarvittaessa lähettää niitä postitse - mutta ensimmäiset lahjat meidän talouteen toi hollantilainen Sinterklaas jo joulukuun 5. päivänä. :)
Nyt vietän välipäiviä lukien, laiskotellen ja työntekoa suunnitellen. Ehkä tässä jotain hyödyllistäkin saan aikaan, mutta se ei ole ensisijainen tavoite. ;) Toivotan kaikille oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta! Mitähän mahtaa vuosi 2011 tuoda tullessaan? Koetan kertoa siitä täällä aiempaa ahkerammin. :)
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
Etsi eroavaisuudet!
Ensimmäinen kuva on otettu oletettavasti joskus kesällä 2009, ja se on kopioitu aikoinaan tämän asunnon vuokrailmoituksesta. Toinen kuva on otettu tänään, 29. marraskuuta 2010.
Tarkkasilmäiset/kaikki huomannevat, että viereisen talon väri on muuttunut. Sitä on tehty lähiympäristössä jonkin verran ja muutenkin Varsovassa, betonin- ja kulahtaneenharmaat talot saavat uutta väriä pintaan. Meidänkin talo ehkä maalataan; näin voisi päätellä siitä, että ensimmäinen kerros on jo vaihtanut väriään. Toistaiseksi loput kahdeksan kerrosta ovat vielä ihan yhtä ankeita kuin kaikki muutkin talot lähiympäristössä. Hyvä maamerkki tosin, uusi ystävä löysi meille ongelmitta.
Se ei nyt kuitenkaan ollut se tärkein juttu, vaan tietysti se, että lunta on, kerroinhan sen jo eilisessä postauksessanikin! (Ja luonnollisesti eroja on siis myös vuodenajassa, puiden lehtien määrässä, ja ehkä myös ikkunan puhtaudessa) Mutta lumeen liittyy kuvien suurimmat eroavaisuudet: toisessa kuvassa lunta on huomattavasti enemmän, ja sitä tulee koko ajan lisää niin, että suolakaivokselle on varmaan lähetetty jo lisätilaus. :) Jee!
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Mukavaa ja hiljaista
Elämä on usein sunnuntaina jotenkin leppoisaa ja rauhallista, mutta tänä sunnuntaina se on erityisen mukavaa ja hiljaista. Minäpä kerron, miksi näin.
Elämä on niin mukavaa, koska
- iso työrupeama, meidän laitoksen konferenssi on takana. 20-minuuttinen esitys sujui hyvin, ja artikkelikin vaikutti vallan onnistuneelta, kun se eilenaamulla palautin. Vaikka seuraava isotöinen projekti alkaakin painaa jo päälle, nyt on hyvä ja stressitön fiilis.
- kurssinjohtaja (siis minä) sai viime kesän EILC-kurssin raportit valmiiksi (jo aikaisemmin tässä kuussa) ja lähetettyä (viimeistelyn jälkeen) ihan aikarajojen puitteissa. Siis lisää onnistuneita töitä!
- eräs suomalainen nainen osoitti kommenteillaan, että meidän laitoksen opinto-ohjelmaan kuuluva työharjoittelu, opiskelijoiden (ilmainen) 100 tunnin työ voisi olla heidän firmassaan oikeasti hyödyllinen juttu. Näin hän laannutti kiukkuni, jonka suomalainen bisnesmies herätti perjantaina kysymällä "Mitäs meille maksetaan siitä, että me otetaan semmonen tänne riesaksi". !!! Muutenkin lauantai-ilta suomalaisten naisten seurassa oli oikein rattoisa! (Kuin myös lauantai-iltapäivä, kun kirjailija Taavi Soininvaara oli vierailemassa Varsovassa ja kertomassa työstään. Mukava tyyppi!)
- Varsovassa on lunta!
- ensimmäisen adventin kunniaksi laitettiin jouluvalot! On kivan jouluinen tunnelma lumen ja pikkupakkasen ja jouluvalojen takia! Aart Jan analysoi, että hänelle joulutunnelma tulee vähän liian aikaisin, koska hän assosioi sen vain jouluun. Mutta minulle on tavallista, että joulua odotellaan jouluisessa tunnelmissa! Ja onneksi meistä molemmista jouluvalot oli hyvä laittaa just tänään.
Ja sitten: elämä on mukavan hiljaista, koska
- me sulatettiin meidän jääkaappi. Viikko sitten huomattiin, että se oli vähän liian kylmä (tomaatinviipaleet jäätyi), ja käännettiin lämpöä pienemmälle. Jääkaappi protestoi ja puolusti koskemattomuuttaan äänekkäästi: kuulosti ihan siltä, kuin joku olisi puolen tunnin - tunnin välein halunnut pois jääkaapin sisältä ja hakannut siksi seinää, täysillä. Erityisesti yöllä se ei ollut ollenkaan kivaa. Kuulemma samoin oli käynyt kesällä minun ollessa Suomessa, jolloin se oli mennyt parissa päivässä ohi. Nyt piti ottaa järeämmät aseet käyttöön, mutta onneksi sulatus auttoi. Ihanaa, kun jääkaappi hurisee normaalisti!
- meidän naapurit ovat muuttaneet! He olivat... hmm, miten sen sanoisi... No, he eivät hallinneet alkoholin- eivätkä äänenkäyttöään. Tämä pariskunta vaikutti joskus aika normaalilta, vaikka vaimo näyttikin hiukan suomalaisen ex-mäkikotkan ex-vaimolta ja mies yleensä aina lemahti. Mutta en luokittelisi heitä tavallisiksi kaiken sen aggressiivisen huudon ja ovien paiskomisen perusteella. Oli huojentavaa, että he asuivat rappumme toisessa reunassa ja että meidät erotti sekä ovi että rautaportti. Rautaportti on ollut muutenkin mukava turvantuoja, sillä toisinaan heidän sosiaalihuollollisesti rajoittuneet ystävänsä nukkuivat tai muuten vain viettivät aikaansa meidän rapussa, ja erään yön saimme kuunnella tyttären (mahdollisesti huumeidenkäyttäjä) monipuolisia ja epätoivoisia yrityksiä päästä äitinsä helmoihin. Nyt kaupunki on päättänyt "siivota" tämän alueen (tieto tästä on saatu poliisilta, jonka kanssa Aart Jan keskusteli hississämme) ja siivousprojektin tuloksena meidän rapussamme on hiljaista - ja normaalia.
Pani Nurmisella on siis Varsovassa kaikki hyvin! :)
Elämä on niin mukavaa, koska
- iso työrupeama, meidän laitoksen konferenssi on takana. 20-minuuttinen esitys sujui hyvin, ja artikkelikin vaikutti vallan onnistuneelta, kun se eilenaamulla palautin. Vaikka seuraava isotöinen projekti alkaakin painaa jo päälle, nyt on hyvä ja stressitön fiilis.
- kurssinjohtaja (siis minä) sai viime kesän EILC-kurssin raportit valmiiksi (jo aikaisemmin tässä kuussa) ja lähetettyä (viimeistelyn jälkeen) ihan aikarajojen puitteissa. Siis lisää onnistuneita töitä!
- eräs suomalainen nainen osoitti kommenteillaan, että meidän laitoksen opinto-ohjelmaan kuuluva työharjoittelu, opiskelijoiden (ilmainen) 100 tunnin työ voisi olla heidän firmassaan oikeasti hyödyllinen juttu. Näin hän laannutti kiukkuni, jonka suomalainen bisnesmies herätti perjantaina kysymällä "Mitäs meille maksetaan siitä, että me otetaan semmonen tänne riesaksi". !!! Muutenkin lauantai-ilta suomalaisten naisten seurassa oli oikein rattoisa! (Kuin myös lauantai-iltapäivä, kun kirjailija Taavi Soininvaara oli vierailemassa Varsovassa ja kertomassa työstään. Mukava tyyppi!)
- Varsovassa on lunta!
- ensimmäisen adventin kunniaksi laitettiin jouluvalot! On kivan jouluinen tunnelma lumen ja pikkupakkasen ja jouluvalojen takia! Aart Jan analysoi, että hänelle joulutunnelma tulee vähän liian aikaisin, koska hän assosioi sen vain jouluun. Mutta minulle on tavallista, että joulua odotellaan jouluisessa tunnelmissa! Ja onneksi meistä molemmista jouluvalot oli hyvä laittaa just tänään.
Ja sitten: elämä on mukavan hiljaista, koska
- me sulatettiin meidän jääkaappi. Viikko sitten huomattiin, että se oli vähän liian kylmä (tomaatinviipaleet jäätyi), ja käännettiin lämpöä pienemmälle. Jääkaappi protestoi ja puolusti koskemattomuuttaan äänekkäästi: kuulosti ihan siltä, kuin joku olisi puolen tunnin - tunnin välein halunnut pois jääkaapin sisältä ja hakannut siksi seinää, täysillä. Erityisesti yöllä se ei ollut ollenkaan kivaa. Kuulemma samoin oli käynyt kesällä minun ollessa Suomessa, jolloin se oli mennyt parissa päivässä ohi. Nyt piti ottaa järeämmät aseet käyttöön, mutta onneksi sulatus auttoi. Ihanaa, kun jääkaappi hurisee normaalisti!
- meidän naapurit ovat muuttaneet! He olivat... hmm, miten sen sanoisi... No, he eivät hallinneet alkoholin- eivätkä äänenkäyttöään. Tämä pariskunta vaikutti joskus aika normaalilta, vaikka vaimo näyttikin hiukan suomalaisen ex-mäkikotkan ex-vaimolta ja mies yleensä aina lemahti. Mutta en luokittelisi heitä tavallisiksi kaiken sen aggressiivisen huudon ja ovien paiskomisen perusteella. Oli huojentavaa, että he asuivat rappumme toisessa reunassa ja että meidät erotti sekä ovi että rautaportti. Rautaportti on ollut muutenkin mukava turvantuoja, sillä toisinaan heidän sosiaalihuollollisesti rajoittuneet ystävänsä nukkuivat tai muuten vain viettivät aikaansa meidän rapussa, ja erään yön saimme kuunnella tyttären (mahdollisesti huumeidenkäyttäjä) monipuolisia ja epätoivoisia yrityksiä päästä äitinsä helmoihin. Nyt kaupunki on päättänyt "siivota" tämän alueen (tieto tästä on saatu poliisilta, jonka kanssa Aart Jan keskusteli hississämme) ja siivousprojektin tuloksena meidän rapussamme on hiljaista - ja normaalia.
Pani Nurmisella on siis Varsovassa kaikki hyvin! :)
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
2 vuotta
Blogini kesätauko - jonka heikkona perusteena on ollut se, etten ole ollut Varsovassa - on venynyt sekä alku- että loppupäästä hävyttömän pitkäksi. Mahtaakohan kukaan enää lukea minun kuulumisiani? Jospa taas kerran lupaan parantaa tapani! ;)
No, nyt voin ainakin kirjoittaa siitä, että tänään, 26.9. on tullut kuluneeksi tasan kaksi vuotta tänne saapumisestani. Muistan, kuinka haikeaa ja vaikeaa oli jättää kaikki taakse, ensin Jyväskylä, sitten Kauhajoki, kaikki ystävät... Onkin hauska ajatella, miten tässä kahden vuoden kuluessa kaikki on muuttunut niin paljon helpommaksi ja tutummaksi, eikä tänne lähteminen enää ole ollenkaan vaikeaa. Haikeaa se edelleenkin voi olla, niin kuin kesälomalta ja -töistä palatessani pari viikkoa sitten. Tuntuu, että olisin tarvinnut vielä ainakin kuukauden viettääkseni aikaa kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa! Ja haikeaa se oli myös viimeviikkoisten syntymäpäiväjuhlien jälkeen, kun oli juuri nähnyt koko perheen ja suvun. Mutta nyt ei enää tunnu siltä, että lähtisi maailmojen ääriin.
Ja onhan täälläkin tärkeitä ihmisiä! Tärkeimpänä tietysti Aart Jan, jota ehti kesän aikana tulla aikasta kova ikävä... No, näitten ihmisten kanssa täällä touhutaan jos jonkinlaista, ja tänään vuorossa oli sunnuntairetki Sulejówekiin. Öö, siis mihin? Minäpä kerron: Sulejówek on n. 18 000 asukkaan pikkukaupunki 18 kilometriä Varsovasta itään. Saimme todeta, ettei siellä oikeastaan ole melkein mitään nähtävää, mutta se ei olekaan sunnuntairetkien tärkein anti. Tärkeintä on nähdä pieniä puolalaiskaupunkeja Varsovan ympäristössä; näitä retkiä on tehty eri kokoonpanoilla jo aikaisemminkin, mutta tämä taisi olla ensimmäinen, johon minä osallistuin.
Aivan tylsä tämä visiitti ei kuitenkaan ollut: Sulejówekissa sijaitsee marsalkka Józef Piłsudskin muistomerkki sekä hänen talonsa, josta on sittemmin tehty museo. Marsalkka Józef Piłsudskilla on hyvin tärkeä rooli Puolan historiassa. Hän vaikutti suuresti siihen, että Puola itsenäistyi vuonna 1918, ja vähän myöhemmin hänen johtamansa armeija pysäytti bolsevikkien hyökkäyksen länteen. Sittemmin hän johti Puolaa diktaattorin elkein, vaikka ei itse suoranaisesti ollut vallankahvassa - marsalkkuus taisi riittää. Mielenkiintoinen heppu, mutta saatte kyllä etsiä itse lisää tietoa hänestä, mikäli kiinnostaa. :)
Talo oli komea ja museo ihan opettavainen - täytyy tunnustaa, että tietoni Piłsudskista olivat aika vähäiset ennen tätä päivää. Mutta parasta vierailussa oli tutustuminen paikalliseen vanhaan mieheen, joka kertoili meille alueen historiasta. Hän esimerkiksi muisti, miten saksalaiset olivat 2. maailmansodan aikana ampuneet melkein kaikki kyläläiset. Hän oli piiloutunut metsään perheensä kanssa ja säästynyt siksi. Hänen on täytynyt olla n. 10-vuotias silloin... Tai miten hän oli tuntenut sodan aikana miehen, joka oli myöhemmin paljastunut vakoojaksi, joka oli ollut todistajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Huhhuh. Hän oli kyllä kovasti kiinnostunut meidän suomalais-hollantilais-norjalais-moldovalais-puolalaisesta seurueestamme, ja me yritimme olla hyviä kuuntelijoita. Kaikkiaan päivä oli kyllä mukava, ja paluumatkalla suunniteltiin jo seuraavaa retkeä. Milloinkahan me mennään Ursusiin, sinne missä traktoreitakin tehdään? Lupaan kertoa, millainen retki se oli!
No, nyt voin ainakin kirjoittaa siitä, että tänään, 26.9. on tullut kuluneeksi tasan kaksi vuotta tänne saapumisestani. Muistan, kuinka haikeaa ja vaikeaa oli jättää kaikki taakse, ensin Jyväskylä, sitten Kauhajoki, kaikki ystävät... Onkin hauska ajatella, miten tässä kahden vuoden kuluessa kaikki on muuttunut niin paljon helpommaksi ja tutummaksi, eikä tänne lähteminen enää ole ollenkaan vaikeaa. Haikeaa se edelleenkin voi olla, niin kuin kesälomalta ja -töistä palatessani pari viikkoa sitten. Tuntuu, että olisin tarvinnut vielä ainakin kuukauden viettääkseni aikaa kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa! Ja haikeaa se oli myös viimeviikkoisten syntymäpäiväjuhlien jälkeen, kun oli juuri nähnyt koko perheen ja suvun. Mutta nyt ei enää tunnu siltä, että lähtisi maailmojen ääriin.
Ja onhan täälläkin tärkeitä ihmisiä! Tärkeimpänä tietysti Aart Jan, jota ehti kesän aikana tulla aikasta kova ikävä... No, näitten ihmisten kanssa täällä touhutaan jos jonkinlaista, ja tänään vuorossa oli sunnuntairetki Sulejówekiin. Öö, siis mihin? Minäpä kerron: Sulejówek on n. 18 000 asukkaan pikkukaupunki 18 kilometriä Varsovasta itään. Saimme todeta, ettei siellä oikeastaan ole melkein mitään nähtävää, mutta se ei olekaan sunnuntairetkien tärkein anti. Tärkeintä on nähdä pieniä puolalaiskaupunkeja Varsovan ympäristössä; näitä retkiä on tehty eri kokoonpanoilla jo aikaisemminkin, mutta tämä taisi olla ensimmäinen, johon minä osallistuin.
Aivan tylsä tämä visiitti ei kuitenkaan ollut: Sulejówekissa sijaitsee marsalkka Józef Piłsudskin muistomerkki sekä hänen talonsa, josta on sittemmin tehty museo. Marsalkka Józef Piłsudskilla on hyvin tärkeä rooli Puolan historiassa. Hän vaikutti suuresti siihen, että Puola itsenäistyi vuonna 1918, ja vähän myöhemmin hänen johtamansa armeija pysäytti bolsevikkien hyökkäyksen länteen. Sittemmin hän johti Puolaa diktaattorin elkein, vaikka ei itse suoranaisesti ollut vallankahvassa - marsalkkuus taisi riittää. Mielenkiintoinen heppu, mutta saatte kyllä etsiä itse lisää tietoa hänestä, mikäli kiinnostaa. :)
Talo oli komea ja museo ihan opettavainen - täytyy tunnustaa, että tietoni Piłsudskista olivat aika vähäiset ennen tätä päivää. Mutta parasta vierailussa oli tutustuminen paikalliseen vanhaan mieheen, joka kertoili meille alueen historiasta. Hän esimerkiksi muisti, miten saksalaiset olivat 2. maailmansodan aikana ampuneet melkein kaikki kyläläiset. Hän oli piiloutunut metsään perheensä kanssa ja säästynyt siksi. Hänen on täytynyt olla n. 10-vuotias silloin... Tai miten hän oli tuntenut sodan aikana miehen, joka oli myöhemmin paljastunut vakoojaksi, joka oli ollut todistajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Huhhuh. Hän oli kyllä kovasti kiinnostunut meidän suomalais-hollantilais-norjalais-moldovalais-puolalaisesta seurueestamme, ja me yritimme olla hyviä kuuntelijoita. Kaikkiaan päivä oli kyllä mukava, ja paluumatkalla suunniteltiin jo seuraavaa retkeä. Milloinkahan me mennään Ursusiin, sinne missä traktoreitakin tehdään? Lupaan kertoa, millainen retki se oli!
lauantai 1. toukokuuta 2010
Kevätretkiä
Noin kuukausi sitten Eyjafjallajökull tuuttasi ilmaan sen verran tuhkaa, että meinasi mennä "häämatka" Belgiaan jännäksi... Mutta kaikki onnistui loistavasti! Vaikka kuulimmekin jälkeenpäin, että meidän lento lennettiin, olimme tyytyväisiä, että toteutimme suunnitelma B:n eli matkustimme junalla. Olimme ajoissa perillä, ja junamatka oli hauska seikkailu. Ja ymmärtääkseni myös huojensimme mm. morsiamen stressiä huomattavasti, koska Aart Jan oli hänen bestmaninsa eli jonkinlainen todistaja vihkiseremoniassa ja läsnäolo oli pakollinen. Häät olivat mukavat ja aika erilaiset kuin Suomessa, joten siinäkin mielessä kokemus oli kiva!
Tässä kuvassa me ollaan antamassa meidän lahjaa hääparille. Vasemmanpuoleisen tyypin tunnistanette, vieressä tietysti Aart Jan, sitten ovat Joanne ja Viktor, Aart Janin pikkusisko poikaystävänsä kanssa, sekä tietysti Bas ja Netke, joka on siis Aart Janin isosisko. Tuossa toisessa kuvassa hääpari kuuntelee Aart Janin heille soittamaa biisiä, ja näkyypä tässä paremmin myös Netken hääpuku. Huomaa, että iltaversiossa ei ole hihoja. :)
Koska häät olivat jo perjantaina, meillä oli aikaa hengata Belgiassa vielä häiden jälkeenkin. Lauantaina junailimme Gentiin, missä Joanne on asunut ja ollut töissä tammikuusta lähtien. (Riekhoffin sisarukset siis asuvat kaikki tällä hetkellä ulkomailla.) Turistina siellä sitten hengailtiin hiukan, ja sunnuntaina palattiin kotiin Brysselin kautta. Kuvassa meitsi nojailee gentiläisen sillan kaiteeseen.
Belgian reissu ei ole ollut ainoa ulkomaanmatkani tänä keväänä. Maaliskuussa olin Riiassa viikonlopun verran. Se oli monella tavalla mielenkiintoinen kokemus: ensimmäinen kerta Riiassa, ensimmäinen kerta seminaarin pääpuhujana! Se oli siis Viron suomenopettajien täydennyskoulutusseminaari, jossa olin puhumassa suomen puhekielen opettamisesta. Pätevää, vai mitä?
Ei elämä tietenkään pelkkää matkustamista ole, mutta viikonloppuisin yritämme löytää monenlaista puuhaa, jotta elämä ei pyörisi vain työasioiden ympärillä - mitä se valitettavan suurelta osin tekee päivästä toiseen niin, että tätäkin blogitekstiä on kirjoitettu kohta kolme viikkoa... Varsova onneksi tarjoaa paljon hyviä vaihtoehtoja rentoutumiseen. Ihan vaikkapa vain hauskoja kahviloita tahi mahdollisuuksia metsäretkiin.
Kabatyn metsässä hassuttelimme tällaisen perhepotretin, jossa meidän lisäksi ovat mukana Anne, "uusi" kollegani, sekä Jacek, Aart Janin entinen työkaveri. Tarkennettakoon kuitenkin, että he eivät ole pariskunta, vaan Anne on laillani löytänyt täältä itselleen ulkomaalaisen hellun. :)
Uusia reissuja suunnitellaan, Puolan sisällä ja Suomeen ja muuallekin. Seuraavaksi olisi tarkoitus lentää Hollantiin Aart Janin kaverin häihin tämän viikon torstaina. Menee vain taas turhan jännäksi; alkaa vähän näyttää siltä, että tuhkapilven aiheuttamilla lentokenttien sulkemisilla ja meidän matkoillamme häihin on jonkinlainen korrelaatio... Älä tule paha pilvi, tule hyvä pilvi! :)
Tässä kuvassa me ollaan antamassa meidän lahjaa hääparille. Vasemmanpuoleisen tyypin tunnistanette, vieressä tietysti Aart Jan, sitten ovat Joanne ja Viktor, Aart Janin pikkusisko poikaystävänsä kanssa, sekä tietysti Bas ja Netke, joka on siis Aart Janin isosisko. Tuossa toisessa kuvassa hääpari kuuntelee Aart Janin heille soittamaa biisiä, ja näkyypä tässä paremmin myös Netken hääpuku. Huomaa, että iltaversiossa ei ole hihoja. :)
Koska häät olivat jo perjantaina, meillä oli aikaa hengata Belgiassa vielä häiden jälkeenkin. Lauantaina junailimme Gentiin, missä Joanne on asunut ja ollut töissä tammikuusta lähtien. (Riekhoffin sisarukset siis asuvat kaikki tällä hetkellä ulkomailla.) Turistina siellä sitten hengailtiin hiukan, ja sunnuntaina palattiin kotiin Brysselin kautta. Kuvassa meitsi nojailee gentiläisen sillan kaiteeseen.
Belgian reissu ei ole ollut ainoa ulkomaanmatkani tänä keväänä. Maaliskuussa olin Riiassa viikonlopun verran. Se oli monella tavalla mielenkiintoinen kokemus: ensimmäinen kerta Riiassa, ensimmäinen kerta seminaarin pääpuhujana! Se oli siis Viron suomenopettajien täydennyskoulutusseminaari, jossa olin puhumassa suomen puhekielen opettamisesta. Pätevää, vai mitä?
Ei elämä tietenkään pelkkää matkustamista ole, mutta viikonloppuisin yritämme löytää monenlaista puuhaa, jotta elämä ei pyörisi vain työasioiden ympärillä - mitä se valitettavan suurelta osin tekee päivästä toiseen niin, että tätäkin blogitekstiä on kirjoitettu kohta kolme viikkoa... Varsova onneksi tarjoaa paljon hyviä vaihtoehtoja rentoutumiseen. Ihan vaikkapa vain hauskoja kahviloita tahi mahdollisuuksia metsäretkiin.
Kabatyn metsässä hassuttelimme tällaisen perhepotretin, jossa meidän lisäksi ovat mukana Anne, "uusi" kollegani, sekä Jacek, Aart Janin entinen työkaveri. Tarkennettakoon kuitenkin, että he eivät ole pariskunta, vaan Anne on laillani löytänyt täältä itselleen ulkomaalaisen hellun. :)
Uusia reissuja suunnitellaan, Puolan sisällä ja Suomeen ja muuallekin. Seuraavaksi olisi tarkoitus lentää Hollantiin Aart Janin kaverin häihin tämän viikon torstaina. Menee vain taas turhan jännäksi; alkaa vähän näyttää siltä, että tuhkapilven aiheuttamilla lentokenttien sulkemisilla ja meidän matkoillamme häihin on jonkinlainen korrelaatio... Älä tule paha pilvi, tule hyvä pilvi! :)
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Kevätsiivous
Ajattelin aloittaa helpoimmasta päästä, virtuaalisiivouksesta! Kevään kunniaksi siis uusi look. :)
Jossain vaiheessa tarttis vähän siivota oikeastikin, jotta aurinko pääsis paistelemaan puhtaista ikkunoista puhtaaseen asuntoon. Odotetaan nyt kuitenkin, että tuhkat lentää jonnekin muualle - tai mikä vielä parempi, että tulivuori vallan malttais lopettaa tupruttelun... Vaikka mikäs täällä Keski-Euroopassa ollessa, helppohan tästä on hypätä junaan ja puksutella vaikkapa Amsterdamiin 14 tuntia, jos ei lentämällä pääse. Sellainen reissu saattaa olla edessä tällä viikolla, kun haluamme päästä Aart Janin siskon häihin Antwerpeniin ja turisteilemaan Gentiin. Kun vain viranomaiset ystävällisesti a) tekisivät päätöksiä ja b) tiedottaisivat niistä. Säästääksemme aikaa, energiaa ja hermoja kävimme jo eilen ostamassa junaliput, silläkin uhalla, että lennot torstaina kulkisivat normaalisti. Oli muutama muukin samoilla asioilla, mutta jonotimme vain 45(!) minuuttia. (Postitoimistossakin saa helposti kulutettua enemmän aikaa - oma henkilökohtainen ennätykseni, 1t 15min syntyi viime helmikuussa.) Eli nyt on plakkarissa sekä juna- että lentoliput, ja myöhemmin kerron, kuinka matka loppujen lopuksi taittui!
Jossain vaiheessa tarttis vähän siivota oikeastikin, jotta aurinko pääsis paistelemaan puhtaista ikkunoista puhtaaseen asuntoon. Odotetaan nyt kuitenkin, että tuhkat lentää jonnekin muualle - tai mikä vielä parempi, että tulivuori vallan malttais lopettaa tupruttelun... Vaikka mikäs täällä Keski-Euroopassa ollessa, helppohan tästä on hypätä junaan ja puksutella vaikkapa Amsterdamiin 14 tuntia, jos ei lentämällä pääse. Sellainen reissu saattaa olla edessä tällä viikolla, kun haluamme päästä Aart Janin siskon häihin Antwerpeniin ja turisteilemaan Gentiin. Kun vain viranomaiset ystävällisesti a) tekisivät päätöksiä ja b) tiedottaisivat niistä. Säästääksemme aikaa, energiaa ja hermoja kävimme jo eilen ostamassa junaliput, silläkin uhalla, että lennot torstaina kulkisivat normaalisti. Oli muutama muukin samoilla asioilla, mutta jonotimme vain 45(!) minuuttia. (Postitoimistossakin saa helposti kulutettua enemmän aikaa - oma henkilökohtainen ennätykseni, 1t 15min syntyi viime helmikuussa.) Eli nyt on plakkarissa sekä juna- että lentoliput, ja myöhemmin kerron, kuinka matka loppujen lopuksi taittui!
torstai 15. huhtikuuta 2010
Maailmassa monta...
...on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Viime lauantaina Puolaa kohtasi tragedia, jonka mittakaava on melkoinen. 96 ihmistä kuoli lento-onnettomuudessa, heidän joukossaan Puolan presidentti Lech Kaczyński, hänen vaimonsa Maria Kaczyńska ja paljon Puolan poliittiseen eliittiin kuuluneita henkilöitä ja muita tärkeitä vaikuttajia.
Ihmiset ovat olleet tyrmistyneitä ja surullisia. Presidentin palatsin luona ja sen lähellä sijaitsevalla Piłsudskinaukiolla on ollut lauantaista saakka todella paljon ihmisiä, jotka ovat sytyttäneet kynttilöitä ja tuoneet kukkia. Presidentin palatsiin on tuhansien ihmisten jono, kun ihmiset haluavat päästä näkemään presidentin ja hänen vaimonsa arkut sekä jättämään hyvästit heille.
Tämä kaikki on hyvin ymmärrettävää. Koska olen itse täällä mukana ulkomaalaisena ja siten hiukan ulkopuolisenakin, pidätän itselleni oikeuden myös hämmästellä asioita. Presidentin palatsin ohi kulkevalla Krakowskie Przedmiescie -kadulla on kummallista markkinatunnelmaa, niin paljon on kukkien, kynttilöiden ja Puolan lippujen myyjiä. Ihmiset ovat jonottaneet jopa 8 tuntia päästäkseen näkemään arkut ja jono on ollut lähes kilometrin mittainen. Presidentin palatsin ja Piłsudskinaukion ympäristössä on paljon roskia - kynttilöitä, kukkia ja kaikkea muuta, mitä ihmismassoilta jää jälkeen - joita viedään kuorma-autoittain pois. Ihmiset pysähtyvät hiljentymään ja kunnioittamaan menehtyneiden muistoa, ja vieressä korjataan aukion laatoitusta ja leikataan nurmikoita, jotta kaikki olisi kunnossa lauantain juhlallisuuksia varten.
Presidentti ja hänen vaimonsa on päätetty haudata Krakovaan, Wawelin linnaan, jonne on haudattu mm. kuninkaita ja kansallissankareita. Tämä päätös kuohuttaa puolalaisia, ja Facebookissa on en-tiedä-kuinka-monta-mutta-monta ryhmää, joiden nimissä päätöstä kritisoidaan tyyliin "Minäkin haluan tulla haudatuksi Waweliin" tai "Miksi ei Kheopsin pyramidiin". Eilen on ollut mielenosoituksia, puolesta ja vastaan.
Päätökseen on vaikuttanut eniten presidentin kaksoisveli Jarosław Kaczyński, joka on epäsuositumpi kuin presidenttinä toiminut veljensä (ja häntäkin kannatti enää vain n. 20 % puolalaisista), mutta jonka arvellaan nyt asettuvan ehdolle presidentinvaaleissa ja käyttävän tapahtunutta hyödyksi häikäilemättä. Aart Jan seuraa puolalaista lehdistöä (ja minäkin, mutta englanniksi http://www.thenews.pl/), ja hän oli eilen aika tuohtunut koko tilanteesta. Hän sanoi, että hän ei halua asua Puolassa, jos Jarosław Kaczyński voittaa vaalit. Että saas nähdä.
Seuraamme tilannetta mielenkiinnolla. Hämmästellen ja kummastellen, mutta tietysti myös kunnioittaen.
Viime lauantaina Puolaa kohtasi tragedia, jonka mittakaava on melkoinen. 96 ihmistä kuoli lento-onnettomuudessa, heidän joukossaan Puolan presidentti Lech Kaczyński, hänen vaimonsa Maria Kaczyńska ja paljon Puolan poliittiseen eliittiin kuuluneita henkilöitä ja muita tärkeitä vaikuttajia.
Ihmiset ovat olleet tyrmistyneitä ja surullisia. Presidentin palatsin luona ja sen lähellä sijaitsevalla Piłsudskinaukiolla on ollut lauantaista saakka todella paljon ihmisiä, jotka ovat sytyttäneet kynttilöitä ja tuoneet kukkia. Presidentin palatsiin on tuhansien ihmisten jono, kun ihmiset haluavat päästä näkemään presidentin ja hänen vaimonsa arkut sekä jättämään hyvästit heille.
Tämä kaikki on hyvin ymmärrettävää. Koska olen itse täällä mukana ulkomaalaisena ja siten hiukan ulkopuolisenakin, pidätän itselleni oikeuden myös hämmästellä asioita. Presidentin palatsin ohi kulkevalla Krakowskie Przedmiescie -kadulla on kummallista markkinatunnelmaa, niin paljon on kukkien, kynttilöiden ja Puolan lippujen myyjiä. Ihmiset ovat jonottaneet jopa 8 tuntia päästäkseen näkemään arkut ja jono on ollut lähes kilometrin mittainen. Presidentin palatsin ja Piłsudskinaukion ympäristössä on paljon roskia - kynttilöitä, kukkia ja kaikkea muuta, mitä ihmismassoilta jää jälkeen - joita viedään kuorma-autoittain pois. Ihmiset pysähtyvät hiljentymään ja kunnioittamaan menehtyneiden muistoa, ja vieressä korjataan aukion laatoitusta ja leikataan nurmikoita, jotta kaikki olisi kunnossa lauantain juhlallisuuksia varten.
Presidentti ja hänen vaimonsa on päätetty haudata Krakovaan, Wawelin linnaan, jonne on haudattu mm. kuninkaita ja kansallissankareita. Tämä päätös kuohuttaa puolalaisia, ja Facebookissa on en-tiedä-kuinka-monta-mutta-monta ryhmää, joiden nimissä päätöstä kritisoidaan tyyliin "Minäkin haluan tulla haudatuksi Waweliin" tai "Miksi ei Kheopsin pyramidiin". Eilen on ollut mielenosoituksia, puolesta ja vastaan.
Päätökseen on vaikuttanut eniten presidentin kaksoisveli Jarosław Kaczyński, joka on epäsuositumpi kuin presidenttinä toiminut veljensä (ja häntäkin kannatti enää vain n. 20 % puolalaisista), mutta jonka arvellaan nyt asettuvan ehdolle presidentinvaaleissa ja käyttävän tapahtunutta hyödyksi häikäilemättä. Aart Jan seuraa puolalaista lehdistöä (ja minäkin, mutta englanniksi http://www.thenews.pl/), ja hän oli eilen aika tuohtunut koko tilanteesta. Hän sanoi, että hän ei halua asua Puolassa, jos Jarosław Kaczyński voittaa vaalit. Että saas nähdä.
Seuraamme tilannetta mielenkiinnolla. Hämmästellen ja kummastellen, mutta tietysti myös kunnioittaen.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Talviterveiset, talviterveiset...
Kääk! Ja anteeksi. Olen (taas) laiminlyönyt teitä, pahemman kerran, koska talvi on jo edennyt helmikuuhun... Lohduttaako kuulla, että olen monesti ajatellut kirjoittavani? :)
Muistatteko sen laulun, jossa lauletaan vain yksinkertaisesti "talviterveiset, talviterveiset, taaalviterveiset", tai vaihtoehtoisesti kevät-, kesä- tahi syksyterveiset? :) No, nyt kirjoittelen niitä talviterkkuja, kun viettelen tässä jonkinlaista talvilomaa.
Puolassa pakkaset ovat paukkuneet aika kipakoissa lukemissa tänä talvena, ja melkoisen pitkäänkin vielä. Jouluna, kun olimme Aart Janin kanssa Suomessa, lumet sulivat, mutta sitä tuli pian lisää, joten Varsova on ollut valkoisen (ja keltaisen ja ruskean) lumipeitteen alla melkein kokonaiset kaksi kuukautta. Olemme käyneet kaksi kertaa hiihtämässä Kabatyn metsässä, jonka laitamilla on suksivuokraamo. Piipahdin viime viikolla Kauhajoella ja kävin testailemassa myös omien suksien luistoa Sotkassa, jossa olikin hyvä lylyä lykkiä, kun ladut olivat niin loistavassa kunnossa. Oli se vähän toista kuin täällä, jossa kaikki hiihtävät, kävelevät, juoksevat ja pyöräilevätkin samoilla poluilla ja olosuhteet sitten ovat sen mukaiset. Olivatpa ladut sitten millaiset hyvänsä, täytyy silti todeta, että hiihtäminen on kyllä hyvää kuntoilua, kun koko kroppa tekee töitä.
Hiihtämisen jälkeinen hyvänolontunne yhdistettynä melkein jokaviikkoiseen uimatuokioon (ja harmi kyllä myös erilaisiin kolotuksiin) onkin toiminut tehokkaana innostajana kunnonkohotuksen aloittamiselle. Kun hyötyliikuntaa ei tule samalla tavalla kuin aikoinaan ympäri Jyväskylää pyöräillessä, sitä on alkanut huomata, kuinka paljon tietokoneen ääressä istuminen rasittaakaan kroppaa. Siispä: ostin lauantaina itselleni treenikengät ja starttaan tänään kuntoklubille aerobikkaamaan. Vihdoinkin!
Voiko uuden vuoden lupauksia tehdä vielä helmikuussa? No, lupaan kuntoilun lisäämisen lisäksi vielä kirjoittaa blogia vähän useammin - ja tunnen itseni oitis entistäkin paremmaksi ihmiseksi! :)
Muistatteko sen laulun, jossa lauletaan vain yksinkertaisesti "talviterveiset, talviterveiset, taaalviterveiset", tai vaihtoehtoisesti kevät-, kesä- tahi syksyterveiset? :) No, nyt kirjoittelen niitä talviterkkuja, kun viettelen tässä jonkinlaista talvilomaa.
Puolassa pakkaset ovat paukkuneet aika kipakoissa lukemissa tänä talvena, ja melkoisen pitkäänkin vielä. Jouluna, kun olimme Aart Janin kanssa Suomessa, lumet sulivat, mutta sitä tuli pian lisää, joten Varsova on ollut valkoisen (ja keltaisen ja ruskean) lumipeitteen alla melkein kokonaiset kaksi kuukautta. Olemme käyneet kaksi kertaa hiihtämässä Kabatyn metsässä, jonka laitamilla on suksivuokraamo. Piipahdin viime viikolla Kauhajoella ja kävin testailemassa myös omien suksien luistoa Sotkassa, jossa olikin hyvä lylyä lykkiä, kun ladut olivat niin loistavassa kunnossa. Oli se vähän toista kuin täällä, jossa kaikki hiihtävät, kävelevät, juoksevat ja pyöräilevätkin samoilla poluilla ja olosuhteet sitten ovat sen mukaiset. Olivatpa ladut sitten millaiset hyvänsä, täytyy silti todeta, että hiihtäminen on kyllä hyvää kuntoilua, kun koko kroppa tekee töitä.
Hiihtämisen jälkeinen hyvänolontunne yhdistettynä melkein jokaviikkoiseen uimatuokioon (ja harmi kyllä myös erilaisiin kolotuksiin) onkin toiminut tehokkaana innostajana kunnonkohotuksen aloittamiselle. Kun hyötyliikuntaa ei tule samalla tavalla kuin aikoinaan ympäri Jyväskylää pyöräillessä, sitä on alkanut huomata, kuinka paljon tietokoneen ääressä istuminen rasittaakaan kroppaa. Siispä: ostin lauantaina itselleni treenikengät ja starttaan tänään kuntoklubille aerobikkaamaan. Vihdoinkin!
Voiko uuden vuoden lupauksia tehdä vielä helmikuussa? No, lupaan kuntoilun lisäämisen lisäksi vielä kirjoittaa blogia vähän useammin - ja tunnen itseni oitis entistäkin paremmaksi ihmiseksi! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)