Marraskuun ensimmäinen, siis pyhäinpäivä on Puolassa hyvin tärkeä päivä. En vähättele sen merkitystä suomalaisille, mutta täällä volyymi on ihan toista luokkaa. Ja kai sekin jotain kertoo, että Suomessa päivä on fiksattu lauantaihin 31.10.-6.11. välisenä aikana, kun täällä se on aina 1.11. ja nyt, päivän osuessa sunnuntaihin, yliopistossa pidetään ylimääräinen vapaapäivä maanantainakin.
Ihmiset käyvät hautausmailla, vievät kukkia ja kynttilöitä, siivoavat haudat... Ei siis vielä mitään epätavallista. Volyymi, jolla tämä tapahtuu, on kuitenkin jotain aivan muuta kuin Suomessa. Viime vuonna kävin hautausmaalla aika myöhään pyhänpäivän illalla ja väkeä oli silloin vielä aika lailla liikenteessä, mutta kuulin silloin, että päivällä oli täytynyt jonottaa päästäkseen porteista sisälle. Tänä vuonna me päätimme mennä hautausmaalle jo päivää aikaisemmin välttääksemme ruuhkat. Yksin emme silti olleet - no, meitä jo oli 10 hengen ryhmä - sekä "vierailijoita" että kaupustelijoita oli liikenteessä. Markkinahulinaakin nimittäin riittää: hautasmaiden lähellä myydään kynttilöitä, kukkia, popcornia, karkkia...
Huikeinta (myönnän, että tämä voi kuulostaa vähän hassulta) mielestäni pyhäinpäivässä kuitenkin on julkisen liikenteen järjestelyt. Normaalina päivänä tästä meidän läheltä menee 3-4 bussilinjaa 5-10 minuutin välein. Tämän viikonlopun aikana kaupungissa kulkee kuitenkin 23 erityistä hautausmaabussia, jotka lähtevät kaupungin eri hautausmailta noin 5 minuutin välein! Siispä meidänkin lähiristeyksessä valojen vaihtumista odottaessa saattoi nähdä 7 bussia yhtäaikaa. Wau.
Erityisen vaikutuksen nämä bussit tekivät minuun, koska olen muutaman kerran ollut vähällä myöhästyä töistä bussien takia. Varsovan bussiliikenne on kyllä jokseenkin legendaarista, joten sen varaan ei pitäisi koskaan täysin laskea. Eräs kommentti kertoo tilaanteesta loistavasti: "Miten bussi, jonka pitäisi mennä 10 minuutin välein, voi olla myöhässä puoli tuntia?" Ensisijaisesti käytän siis bussia, mutta onnekseni myös raitiovaunut kulkevat läheltä.
Joskus kuitenkin käy niin, että varasuunnitelmistakaan ei ole hyötyä. Pari viikkoa sitten odotin ensin bussia, mutta olin jo pysäkille mennessäni melko varma, että se on turhaa. Läheisessä risteyksessä nimittäin oli muutama poliisi, jotka eivät päästäneet autoja mihinkään, ja sillä kadulla, jonka varressa minä odottelin, ei liikkunut yhtään autoa. Ja lähistöllä pörräsi pari helikopteria. Ratikkapysäkillä kuulin sanat delegacja ja presydent, joiden ymmärsin olevan syynä kaikkeen. 20 minuutin jälkeen delegacja sitten ajoikin ohi, oletettavasti entisen gheton alueelle ja siellä sijaitseville muistomerkeille laskemaan seppeleitä. Delegaatioon kuului yli 20 autoa, joten selvästi kyseessä oli Hyvin Tärkeä Henkilö.
Pääsin ratikalla välietapille, josta hyppäsin bussiin päästäkseni yliopistolle. Varasuunnitelma toimi tähän asti, mutta ei pelastanut tilannetta, koska delegacja ajeli ympäri kaupunkia ja keskustan liikenne oli aivan sekaisin. Normaalisti työmatkaani menee n. 15-20 minuuttia, nyt siihen kului vähän yli tunti. Ehdin juuri ja juuri tunnille, kaikki opiskelijat eivät. He kuitenkin pystyivät valistamaan minua myöhästymisen aiheuttajasta, delegaation sydämestä: Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli vierailulla ja pisti koko kaupungin sekaisin. Harvemmin sitä pääsee syyttämään noin korkea-arvoista tahoa omien aikataulujen ja asioiden sekoittamisesta, joten käytin tilannetta röyhkeästi, mutta ilomielin hyväksi koko loppupäivän. :)
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Oma koti kullan kallis
Olemme nyt asuneet uudessa kodissa kaksi viikkoa ja yhden päivän. Ja täytyy sanoa, että on kyllä mahtavaa!
Kun palasin Varsovaan, elin melkein kaksi viikkoa matkalaukkuelämää. Minulla oli tietenkin minun vanha kämppäni Sokrateksessa, mutta koska minun täytyi tyhjätä huone kesäloman ajaksi ja säilöä tavarat kellariin, paluu ankeanharmaaseen huoneeseen ei hirveästi houkuttanut. Tietenkin olisin voinut taas vaihtaa verhot ja sisustaa kaiken kotoisammaksi. Koska kuitenkin olimme jo päättäneet Aart Janin kanssa alkaa etsiä asuntoa, ajattelin, etten ala heti purkaa laatikoita ja kasseja, jos tärppäisi... Ja se kannatti!
Asuin siis Aart Janin yksiössä, ja siellä luimme netistä vuokrailmoituksia. Tarjolla oli paljon asuntoja kaukana keskustasta (ei kiitos), kalliita yksiöitä (ei kiitos), rumilla, vanhoilla huonekaluilla kalustettuja kaksioita (yök, ei todellakaan!) sekä asuntoja, jotka olivat ihan kivoja, mutta ei ihan just sellaisia kuin me halusimme. Ensimmäisen tarkastamamme asunnon ainoa ongelma oli se, että se oli ensimmäinen asunto - emme uskaltaneet ottaa sitä, jos kumminkin löytäisimme jotain parempaa... Se kannatti, koska jo seuraava asunto oli se oikea! Viikko Varsovaan tuloni jälkeen meillä oli vuokrasopimus kourassa, ja 5 päivää myöhemmin suurin osa tavaroista oli jo muutettu.
Muutto olikin sitten oma lukunsa... Meillähän ei tietenkään ole autoa, tuttavilla ei ole autoja ja muuttoauto olisi tullut aika kalliiksi, eikä siinä kohtuullisen hintaisessa firmassa ollut autoja vapaana meidän haluamanamme päivänä. No, julkiset kulkuneuvothan kulkevat paikasta toiseen, joten tavaroita roudattiin ratikassa, bussissa, metrossa ja taksissa! :) Ja onneksi yhdellä ystävällä oli auto, jolla saatiin kuljetettua suurimmat ja hankalimmat tavarat.
Julkisia kulkuneuvoja hyödynnettiin myös viikko sitten, kun menimme Ikeaan piiiitkän ostoslistamme kanssa. Suunnilleen kaikki löytyi (asunto tosin on kalustettu, niin ikään Ikea-mööpeleillä): lamppuja, jotain astioita ja muuta pikkusälää sekä tärkeimpänä työpöytä ja -tuoli. Tehokkaita shoppailijoita siis oltiin, mutta ei ehkä kauhean fiksuja. Tavaraa oli pal-jon! No, eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa Ikea-kassit kauniisiin käsiin ja suunnata linja-autolle. Aikamoinen tuskin taival, painoa kasseissa ehkä 40 kiloa, mutta kotiin päästiin!
No, millainen meidän asunto sitten on? Ihana valoisa 40-neliöinen kaksio keskustassa, vanhan kerrostalon 8. kerroksessa. Siis tuolla, sormi osoittaa meidän olohuoneen ikkunaan ja sen oikealla puolella on vielä makuuhuone.
Mun työmatka kestää nyt puolet vähemmän kuin Sokrateksesta, ja Aart Janin työmatka taisi lyhentyä samassa suhteessa. Ja tietenkin kaikki muukin on lähellä, Vanhakaupunkikin vain kävelymatkan päässä! Alue oli aikoinaan Varsovan gettoa, joten lähellä on myös paljon tärkeitä muistomerkkejä ja historiallisia paikkoja. Alueen talot on rakennettu 50-luvulla, mikä luo omaa, mukavaa tunnelmaansa. Vanha talo miellyttää minua ja meitä kovasti, mutta luo myös omia haasteitaan. Viime perjantaina vesivahinko oli lähellä, kun keskuslämmitys laitettiin päälle ja yksi patteri ryösäsi vettä lattialle... Ja hissi on ehkä hitain koskaan valmistettu. Mutta kaikki tämä vain tarkoittaa, että seikkailu jatkuu!
Kun palasin Varsovaan, elin melkein kaksi viikkoa matkalaukkuelämää. Minulla oli tietenkin minun vanha kämppäni Sokrateksessa, mutta koska minun täytyi tyhjätä huone kesäloman ajaksi ja säilöä tavarat kellariin, paluu ankeanharmaaseen huoneeseen ei hirveästi houkuttanut. Tietenkin olisin voinut taas vaihtaa verhot ja sisustaa kaiken kotoisammaksi. Koska kuitenkin olimme jo päättäneet Aart Janin kanssa alkaa etsiä asuntoa, ajattelin, etten ala heti purkaa laatikoita ja kasseja, jos tärppäisi... Ja se kannatti!
Asuin siis Aart Janin yksiössä, ja siellä luimme netistä vuokrailmoituksia. Tarjolla oli paljon asuntoja kaukana keskustasta (ei kiitos), kalliita yksiöitä (ei kiitos), rumilla, vanhoilla huonekaluilla kalustettuja kaksioita (yök, ei todellakaan!) sekä asuntoja, jotka olivat ihan kivoja, mutta ei ihan just sellaisia kuin me halusimme. Ensimmäisen tarkastamamme asunnon ainoa ongelma oli se, että se oli ensimmäinen asunto - emme uskaltaneet ottaa sitä, jos kumminkin löytäisimme jotain parempaa... Se kannatti, koska jo seuraava asunto oli se oikea! Viikko Varsovaan tuloni jälkeen meillä oli vuokrasopimus kourassa, ja 5 päivää myöhemmin suurin osa tavaroista oli jo muutettu.
Muutto olikin sitten oma lukunsa... Meillähän ei tietenkään ole autoa, tuttavilla ei ole autoja ja muuttoauto olisi tullut aika kalliiksi, eikä siinä kohtuullisen hintaisessa firmassa ollut autoja vapaana meidän haluamanamme päivänä. No, julkiset kulkuneuvothan kulkevat paikasta toiseen, joten tavaroita roudattiin ratikassa, bussissa, metrossa ja taksissa! :) Ja onneksi yhdellä ystävällä oli auto, jolla saatiin kuljetettua suurimmat ja hankalimmat tavarat.
Julkisia kulkuneuvoja hyödynnettiin myös viikko sitten, kun menimme Ikeaan piiiitkän ostoslistamme kanssa. Suunnilleen kaikki löytyi (asunto tosin on kalustettu, niin ikään Ikea-mööpeleillä): lamppuja, jotain astioita ja muuta pikkusälää sekä tärkeimpänä työpöytä ja -tuoli. Tehokkaita shoppailijoita siis oltiin, mutta ei ehkä kauhean fiksuja. Tavaraa oli pal-jon! No, eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa Ikea-kassit kauniisiin käsiin ja suunnata linja-autolle. Aikamoinen tuskin taival, painoa kasseissa ehkä 40 kiloa, mutta kotiin päästiin!
No, millainen meidän asunto sitten on? Ihana valoisa 40-neliöinen kaksio keskustassa, vanhan kerrostalon 8. kerroksessa. Siis tuolla, sormi osoittaa meidän olohuoneen ikkunaan ja sen oikealla puolella on vielä makuuhuone.
Mun työmatka kestää nyt puolet vähemmän kuin Sokrateksesta, ja Aart Janin työmatka taisi lyhentyä samassa suhteessa. Ja tietenkin kaikki muukin on lähellä, Vanhakaupunkikin vain kävelymatkan päässä! Alue oli aikoinaan Varsovan gettoa, joten lähellä on myös paljon tärkeitä muistomerkkejä ja historiallisia paikkoja. Alueen talot on rakennettu 50-luvulla, mikä luo omaa, mukavaa tunnelmaansa. Vanha talo miellyttää minua ja meitä kovasti, mutta luo myös omia haasteitaan. Viime perjantaina vesivahinko oli lähellä, kun keskuslämmitys laitettiin päälle ja yksi patteri ryösäsi vettä lattialle... Ja hissi on ehkä hitain koskaan valmistettu. Mutta kaikki tämä vain tarkoittaa, että seikkailu jatkuu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)